Olin unohtanut tämän blogin kun oli ulkomailla välillä, mutta eipä tätä kukaan ole lukenutkaan, joten suurta vahinkoa ei ole tapahtunut. Ärrä, tämä länsiylämaan terrierini, oli mukana, ja käyskentelimme nummilla sateenvarjo kädessä. Ärrä on jo kymmenen vuotta, mutta kuten terrierit ainakin, se on yhä kuin murroikäinen, eli sitä ei pidättele mikään. Kotona taas, ja istuisimme pihakeinussa, ellei sataisi. No sisälläkin voi istua, lämmitys on päällä ja kirja kädessä. Juuri nyt luen japanilaisen kirjailijan Shohei Ookan sotakirjaa Tulia tasangolla. Se ei ole mikään Tuntematon sotilas, vaan se kertoo yhden kurjan surkean japanilaissotilaan rämpimisestä Filippiinien viidakoissa. Siitä puuttuu sankaruus, ja ystävyyskin on sitä, että petetään heti tilaisuuden tullen. Ihmispolo on kuolla nälkään ja luoteihin mutta löytää itsensä lopulta kotimaasta sairaalasta. Sota on päättynyt ja kaikki pitäisi olla hyvin mutta ei ole. Sairaala on hermoparantola, jonne sotilas on päätynyt kun todellisuudentaju pettää. Sairaalasta kirja muuten alkaakin. Mies karkotetaan sieltä kourallinen perunoita mukanaan jonnekin ties minne. Lukekaa, ette kadu jos luette. Kirjan alkuperäinen nimi on Nobi, ja sen on suomentanut Kyllikki Härkäpää. Ihmettelin osasiko Kylli-täti japania, mutta ei, hän käänsi sen saksasta. Harmi kylläkin koska uskon että muutama sävy on jäänyt pois välikielen kautta käännettäessä.