Ladataan...
Alma aamutakissa

Keskustelin eilen poikaystäväni kanssa puhelinetiketistä. Minusta on aika epäkohteliasta soittaa, jos asia ei ole kiireellinen ja sen voi hoitaa nopeammin viestillä. Poikaystäväni mielestä aina on ok soittaa ihmisille ja pyytää vaikka kaljalle.

Siis sen sijaan että lähettäisi viestin ja pyytäisi, niin kuin minä ehdottomasti mielummin tekisin.

KÄNNYKKÄ ON AIVAN ERI ASIA KUIN LANKAPUHELIN!

Juttu alkoi, kun luin jotain Lilyn blogitekstiä (ehkä Juliaihmisen? En muista. Yritin etsiä sitä, mutta en enää löytänyt. Ehkä teksti olikin kummitus.), jossa kirjoittaja mainitsee yhdistävänsä vapaa-aikana soivan puhelimen huonoihin uutisiin. Juuri niin minäkin teen. Minusta on todella outoa soittaa kenellekään yhtäkkiä, jos asia ei ole todella tärkeä.

On epämiellyttävää vastata puhelimeen tietämättä mitä asia koskee. Soittaminen on myös vähän itsekästä soittajalta, joka ei voi tietää millaiseen arjen kaaostilanteeseen tai intiimiin hetkeen puhelu saapuu. Viestin taas voi aina itse avata silloin, kun on hyvä hetki.

Vielä sitäkin kammottavampaa, ettei tiedä missä asioissa joku tyyppi tavoittelee minua, on se, ettei tiedä edes KUKA se tyyppi on. Tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin en vastaa oikeasti ikinä. Onkin ihan sairaan raivostuttavaa, jos soittelija ei ymmärrä laittaa puhelunsa perään vaikka tekstaria, jossa kertoo kuka on ja mitä haluaa. Tämän pitäisi olla itsestään selvää ja normaalia hyvää käytöstä.

Puhelinkammoani voi pitää epäsosiaalisuuden muotona, mutta mitä sitten? Maailma toimisi paremmin, jos kaiken ei tarvitsisi aina toimia niin kuin positiiviset ja sosiaaliset ihmiset haluavat. Minä satun pitämään rajoista ja yksityisyydestä – ja puhelinkeskusteluista silloin, kun niille on hyvä hetki.

Onneksi suurin osa etenkin nuorista on jo omaksunut oikean käytännön: jos haluat välttämättä puhua, kysy ensin viestillä olisiko nyt tai hetken päästä hyvä hetki soittaa. Jes! Way to go, nuoret!

Ladataan...
Alma aamutakissa

Lempiasiani viikonlopussa on se, ettei tarvitse tehdä mitään.

En ole sitä ihmistyyppiä, joka lataa akkujaan tekemällä asioita ja näkemällä ihmisiä ja käymällä eri paikoissa ja kokeilemalla kaikenlaista. Rankan työviikon jälkeen minulle ainoa tapa palautua on olla yksin.Yleensä osa viikonlopusta riittää, mutta joskus tarvitsen kokonaisenkin.

Hyvään työpaikkakulttuuriin kuuluu, että maanantaina kysellään työkavereilta menneen viikonlopun meiningeistä. 

Välillä on jopa kiusallista vastata, että en tosiaankaan tehnyt yhtään mitään. Joskus tuntuu, että kaikilla muilla on käytössään ylimääräinen vuorokausi viikossa: Minusta on uskomattoman aikaansaavaa olla ensin täysi viikko töissä ja sitten siihen päälle vielä käydä viikonloppuna ravintolassa JA teatterissa tai vähintään elokuvissa JA pitää siivouspäivä sunnuntaina JA katsoa kiinnostava dokumentti Netflixista. Itse olisin burn outissa aika vauhdilla.

Tosin, kyllä minäkin kulutan aikani ihan hyvin. Kehittävä tekeminen ja hauska ajanviete yhdistyvät esimerkiksi lukemisessa ja elokuvien katselussa. Gossip Girlin katsominen miljoonatta kertaa taas tuskin hyödyttää ketään (ei sillä että dissaisin sarjaa. T: GGfanforever).

Yksi ihan oikea ongelma haluttomuudessani olla aktiivinen liittyy työelämään. Toimittajan työhön kuuluu juttujen ideointi. Kiinnostavimmat juttuaiheet löytyvät usein niin, että kaverit kertovat jostain havaitsemastaan asiasta tai ilmiöstä tai löytämästään uudesta tyypistä. Yksin ollessa on vaikea pysyä kartalla siitä, mikä on juuri nyt kiinnostavaa ja jännää.

Oikeasti tämä liittyy paljon laajemminkin elämään, ei vain työelämään. Jos en olisi ikinä hengannut kenenkään kanssa, olisin missannut jäätävän määrän hyviä elokuvia, kirjoja, artisteja ja ihan kaikkea, joista on tullut nykyisiä lempparejani ja joita ilman en oikeastaan edes olisi minä.

Seura kehittää ja viikonloppuisin ihmisten näkemiselle olisi otollisimmat olosuhteet. Hukkaanko osan potentiaalistani jäämällä vain kotiin?

 

Kuvat ovat parin viikonlopun takaa, kun kävin syömässä Kampin Bar Conissa.

Ladataan...
Alma aamutakissa

Yhtäkkiä akne tuli taas. Perkele.

Ihoni kunto on sahannut ihan hyvän ja semi huonon välillä jo monta vuotta. Olen siis oppinut jo olemaan panikoimatta, koska tiedän, että parempi kausi todennäköisesti tulee kyllä.

Paitsi että. Vaikka kuinka rationaalisesti ja aikuismaisen kypsästi yrittäisin suhtautua akneen, niin kyllä se silti vituttaa ja rajoittaa elämää. Ei paljon lohduta, että kyllä se paranee kohta, jos minun pitäisi liikkua ihmisten ilmoilla jo tänään.

Ihon kukkimiseen liittyy selittämätöntä häpeää. Pelkään törmääväni tuttuihin etenkin, jos olen liikkeellä ilman meikkiä. Tuntuu, kuin ihmiset voisivat jotenkin naamastani päätellä, että minulla ei menisi elämässä ihan hyvin. Pelkään, että ihmiset pitävät minua epäonnistuneena ja epäpätevänä ihoni vuoksi. 

Välillä tuntuu, kuinka huono iho mitätöisi kaikki hyvät puoleni ja saavutukseni. Se tuntuu naurettavalta, koska lähtökohtaisesti en pidä itseäni pinnallisena ihmisenä.

Minulla on nyt todella hyvä kausi elämässä meneillään. Saan toteuttaa itseäni, olen inspiroitunut ja opin koko ajan uutta. En pelkää haasteita ja tartun mielelläni tilaisuuksiin jos sellaisia satun näkemään. Olo on itsevarma.

Ihon tai minkään muunkaan ulkoisen seikan ei pitäisi pystyä mitätöimään hyvää fiilistä omasta itsestäni, mutta niin vain käy.

En tiedä, onko syy ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa, jossa kauneus yhdistetään menestykseen. Ehkä en ole onnistunut pääsemään irti ajatuksesta, että ulkonäkö on aina ensisijainen naisen ominaisuus olivat ne muut sitten mitä tahansa.

Toisaalta akne itsessään tuntuu epämukavalta. Kun naama on kipeä, on vaikea tuntea olonsa hyväksi. Enhän minä flunssassakaan ole itsevarmin itseni.

Tai ehkä näppyjenkin takana olevat hormonit vetävät mielen niin matalaksi, että en osaa suhteuttaa asioita oikein. Ehkä huono fiilis saa periaatteessa pienen asian tuntumaan suurelta.

On joka tapauksessa aivan vääristynyttä tuntea itsensä epäonnistuneeksi näppyjen takia. Enhän minä ajattele niin toisistakaan ihmisistä aknen takia, miksi ihmeessä siis ajattelisin niin itsestäni?

Pages