Kerroin abortistani kaikille (telkkarissa, iiks)

Tein abortin vuonna 2016 ja päätin jo silloin olla avoin asiasta. Kerroin siitä kaikille ystävilleni ja myös vähän vähemmän tutuille ihmisille, jos joku sattui kysymään kuulumisia. Avoimuus tuntui ja tuntuu edelleen yksinkertaisesti vaivattomammalta vaihtoehdolta kuin asian peittely ja salailu. Uskon,että muutenkin elämässä rehellisyys ja avoimuus on peittelyä ja valehtelua parempi toimintatapa lähes aina. Vaikka kaikkia asioita ja tunteita ei haluaisikaan itse nostaa esiin, on niiden aktiivinen salaaminen hyvin kuluttavaa.

Vein avoimuuden kuitenkin aivan uudelle tasolle, kun osallistuin Mitä mietit Ronja Salmi -ohjelman Aborttioikeus-jaksoon. Omille kavereille asiasta kertominen on vähän eri asia kuin omista ongelmista avautuminen telkkarin suositussa ohjelmassa tuhansille ihmisille. Kun minua pyydettiin ohjelmaan, suostuin heti kummemmin asiaa miettimättä. Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi sitä, ettei aborttioikeus vieläkään ole ihan kaikille itsestäänselvyys enkä voi kontrolloida mitenkään sitä, kuka ohjelmaa katsoo ja millä ennakkoasenteilla.

Haastattelun yhteydessä kuulin Ronjalta, että haastateltavien löytäminen oli ollut haastavaa. Moni olisi ollut halukas osallistumaan ainoastaan anonyyminä. Tavallaan kiva kuulla, että monet olisivat halunneet puhua kokemuksestaan. Se kertoo, että asia on monelle tärkeä ja siitä pitäisi puhua enemmän. Vaatimus tunnistamattomuudesta puolestaan kertoo siitä, että aiheeseen liittyy edelleen häpeää.

Puhetta abortista kaivattaisiin siis sekä vertaistuen vuoksi että tabun murtamiseksi.

Moni kärsii abortin jälkeen mielenterveysongelmista (kuten minä) vaikka asiaan ei oikeastaan liittyisi suurempaa draamaa tai tragediaa. Uskon itse, että abortin jälkeinen masennukseni johtui pääasiassa siitä, että keho meni kokemuksesta hetkeksi niin sekaisin, että se vaikutti myös mielialaan. Samanlaisista kokemuksista olen kuullut myös monelta muulta. On outoa, ettei tämä ole yleisesti tiedossa, jos se kuitenkin on abortin tehneillä yleistä. Yhtäkkinen mielenterveyden ja mielialan romahtaminen on nimittäin todella pelottavaa. Tilannetta olisi helpottanut tieto sen tavallisuudesta. Masentuminen abortin jälkeen on yhtä normaalia (vaikkakaan en tiedä onko se yhtä yleistä, harvinaisempaa tai yleisempää) kuin se, ettei masennu, ja tila on ohimenevä.

Minulle abortista puhuminen on ollut suht helppoa, mutta ymmärrän myös niitä, joille se ei ole. Pro tip: jos olet tekemässä aborttia, älä lue netin keskustelupalstoja. Tai lue ainakin varauksella ja valikoiden. Asiasta puhuminen vähentää tilanteeseen liittyvää stressiä, mutta puhuminen vaikeutuu jos ympäröi itsensä vihamielisillä puheenvuoroilla ja viesteillä. Keskustelupalstojen aggressiivisilla mielipiteillä ei ole mitään perustetta todellisuudessa eikä niiden lukemisesta ole mitään hyötyä. Hyökkäävät viestit sisältävät yleensä vain naisten seksuaalisuuden sheimaamista, vääriä olettamuksia abortin tehneiden älykkyydestä ja suoranaista naisvihaa.

Vaikka tietäisi itse, että abortti ei ole väärin ja sen tekemiseen on täysi oikeus, viestien lukeminen voi tuntua musertavalta. Ja se voi hiljentää. Ja hiljeneminen ei ole kenenkään edun mukaista. Pahimmassa tapauksessa se sairastuttaa ja/tai estää avun hakemista.

Niin pitkään kuin aborttiin liittyvää sheimaamista tapahtuu, on tärkeää, että myös asiallisia ulostuloja on olemassa. Kun itse tein abortin, huomasin että siihen liittyvää järkevää keskustelua ja kokemuksia oli hankala löytää. Toivon, että tämä asia on muuttunut tai ainakin muuttumassa. Vaikka asiasta puhuminen julkisesti jännittikin jonkun verran, koen silti että kokemus oli erittäin voimaannuttava. Asiattomilla kommentoijilla ja sheimaajilla on valtaa vain niin pitkään, kun niiden antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Loppujen lopuksi kuitenkin tiedän, etten ole tehnyt mitään väärää.

Joten. Jos olet tehnyt abortin, join me and talk about it. Abortti ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.

Jakso on katsottavissa areenassa ja se tulee myös tänään illalla telkkarista klo 21.30 (TV2). Olen myös aiemmin kirjoittanut abortista ja sinkkuudesta HURMAan.

Kommentit (1)
  1. Oli ilo lukea kirjoituksesi Kuten kirjoitit, näin tunteita nostattavasta aiheesta helposti päätyy lukemaan jäätäviä keskustelupalstoja, vaikka kaipaisi asiallista tietoa. Siksi juuri tämän kaltaisia tekstejä tarvitaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *