Mitä kaipaan kampaajan työstä, ja mitä en

Kun kampaajan työ oli vain haaveammatti niin näin itse työn aika ruusuisena. Ajattelin että pääsen luomaan, taiteilemaan ja toteuttamaan visioita. Noh, totuus omalla kohdalla oli tyvivärejä, vaaleita raitoja, latvojen tasoitusta ja koneajoja. Eikä siinä, asiakaskohtaamiset teki kaikista töistä kivoja mutta harvemmin pääsin revittelemään kuitenkaan. 

Tälläsiä töitä oisin mielelläni tehnyt ihan työkseni, blogia varten tehdyt kampaukset on paljon lähempänä sitä luovuutta mitä ammatin oletin olevan.

Työssä ihania asioita oli siis vakiasiakkaat, oon itkenyt ja nauranut töissä ja myötäelänyt yhtä sun toista tukanlaiton yhteydessä. Kun pääsee olemaan osa toisen isoja juhlia, merkkipäiviä ja välillä suuria surujakin, syntyy tietynlainen yhteys. Siinä on jotain enemmän kuin pelkkä hiustenleikkuu.

Tuote-ja värikoulutukset oli itselle juhlahetkiä. Uuden oppiminen, uudet tuotteet ja innovaatiot antoi aina uutta virtaa. Upeat hiusnäytökset sekä uusin Pinni-lehti sai aina ihan sormet syyhyämään!

Työkaverit joiden kanssa tehdä duunia, vaikka jokainen hoiti oman tonttinsa niin aina porukka tsemppasi toinen toisiaan. Kun jättäydyin pois liiketyöstä, niin onneksi ystävät jäi.

Monia yksittäisiä juttuja myös jäin kaipaamaan mutta myös on asioita mitä en kaipaa, en todellakaan.

Jatkuvat niska-hartia- ja päänsärkyjä ei ole ikävä, päivittäinen jooga ja venyttely ei lopulta enää auttanut ja elin tovin särkylääkkeillä. Siinä kohtaa kun särky oli päivittäistä niin ilo työstä unohtui.

Tuotemyynnin paine myös oli stressaavaa ja tavallaan sen verran hankala alue onnistua vaikka itse uskoisi tuotteen toimivuuteen. Kampaamot ei usein pysty pitämään jättivarastoa ja siksi hinnat on korkeammat kuin nettikaupoissa. Ulkomailta tilaaminen ja isojen ketjujen jättialennukset tottakai vaikuttavat kampaamojen myyntiin.

Kemikaaleille altistuminen. Aika moni tuoksu saa aivastelemaan ja koko ajan huomaan yhä vähemmän sietäväni kemikaaleja. Ja luulen että viimeistään tähän olisi ura tyssännyt tässä kohtaa. Aikamoisia myrkkyjähän värit ja muut aineet oikeesti on, turha sitä on kaunistella. 

Ihmisten itsetuntoon ja minäkuvaan vaikuttaminen myös välillä stressasi. Nyt siellä joku ajattelee että mikä ylijumala luulen olevani mutta aika monelle se tukka joko pelastaa tai pilaa päivän. Huono leikkaus, epäimarteleva väri tai ei-mieluinen hääkampaus helposti latistaa mielialan tai pilaa pahimmassa tapauksessa tärkeän ja odotetun juhlapäivän. Välillä stressasin työn onnistumista niin että kädet tärisi ja vatsa oli sekaisin. Joo tukkaahaan se vaan on mutta silti. 

Blogi on ollut keino pysyä kärryillä mitä hiusrintamalla tapahtuu, olen päässyt ihania uutuuksia testaamaan, mukaan uskomattomiin tapahtumiin ja projekteihin ja haastanut tekemään kampauskuvia joita muuten ei olisi tullut tehtyä. Elättelen toivetta että joku väylä tukkamarkkinoilla mullekin olisi muttei maailma siihenkään kaadu jos blogi jää ainoaksi hiuskuvioksi elämässäni.