Lumene valo bright eyes

Lumene on uudistunut kautta linjan ja se ei varmaan ole keltään jäänyt huomaamatta. Lanseeraus oli iso,näyttävä,pakkaukset uudistuneet sekä tuotteita kehitelty entisestään. Myös hinnat on nousseet tuntuvasti minkä moni myös tuntuu huomanneen. Tuotekehitys-ja suunnittelu maksaa sekä brändäys myös, vaikka onkin vanhasta, tutusta tuotemerkistä kyse. lumene4.jpg

C-vitamiinisarja on itselle mieluisin Lumenen sarjoista ja aktiivikäytössä onkin muutamia sarjan tuotteita. Alkuu minun pitää tunnustaa että vaikka olen 33vuotias, olen aika lailla jättänyt sy-ihoni huomiotta ja kaapeissa on valehtelematta kymmeniä käyttämättömiä sy-voiteita. Vaikka muuten ihoni hilseilee aika ajoin, ei silmänympärysiholla ole ollut suurempaa ongelmaa. Välillä aamulla on jäätävät silmäpussit ja säilytän muutamaa voidetta jääkaapissa näitä aamuja varten mutta parhaiten sen estää olemalla syömättä rasvaista ja suolaista ilta-aikaan.Nyt kuitenkin yritän muistaa helliä silmänympäryksiäni ja katsoa näkyykö eroa. 

Tämä voide lupaa kevyttä kosteutusta ja heleyttä, sekä poistaa turvotusta. Kuulostaa oikein mainiolta. Tykkään kovasti pumppupullosta, en halua sulloa sormiani kerta toisensa jälkeen purkkiin, kun väkisin sinne jotain kuulumatonta kulkeutuu. Sy-voiteet on usein pieniä purkkeja ja spaattelikin on epäkäytännöllinen kun koitetaan todella vähän tavaraa saada ulos. Pumppu on hyvä ja kertalaakilla saa jotakuinkin oikean määrän kasvoille voidetta. Koostumus on kivan kevyt ja ei sotke päivänkään mittaan meikkiä, joka on itsellä usein ollut ongelmana. Heleydestä en osaa niin sanoa, käytän valokynää lähes aina kun laitan meikkiä ja ilman meikkiäkään en osaa sanoa näkyisikö heleys jotenkin kasvoilla. Meikki kuitenkin on helppo saada kauniiksi tämän päälle ja ehkä vähän turvotuskin on laskenut. Olen yllättävän hyvin muistanut aamuin illoin tämän levittää, ja ennen kun kukaan asiaan tarttuu, niin tiedän että yöksi olisi hyvä olla tujumpi voide. Alottelen nyt tällä ja ehkä jossain kohtaa muistan helliä oikealla tavalla jatkuvasti vanhenevia kasvoja. lumene3.jpg

 

Kauneus Iho Meikki Testit