Hillitse someraivosi

Alohair

Nykysin on helppoa, liian helppoa tuoda ilmi mielipahansa sosiaalisessa mediassa. Koski se käytännössä mitä tahansa sitten. Myyntihenkilöt, ravintolat, kuljetusfirmat ja erityisesti parturi-kampaajat saavat raivosta helposti osansa. Ja toki erityisesti kampaajiin koskeva kiukku tuntuu itsestä ylitsepääsemättömän pahalta. Itse en ole tietääkseni joutunut somehaukunnan uhriksi mutta tapauksia tiedän monia. Olen itse lukenut facebook-seiniltä, instagramista sekä keskustelupalstoilta tarinoita kuinka kampaaja pilasi hiukset, ryösti rahat ja vielä ihan tahallaan. Lyön faktoja tiskiin nyt. 

*Yksikään kampaaja ei tarkoituksella tee huonoa työtä, jokainen kokee ylpeyttä omasta työstään ja käsityöalan ammattilaisena luulen että jokainen kampaaja/parturi tekee työnsä niin että asiakas olisi tyytyväinen ja palaisi samaan penkkiin ja myös itse olisi tyytyväinen. Jokainen kampaaja luultavasti haastaa itseään koko ajan kehittymään alallaan ja pyrkii itseään miellyttävään jälkeen.

*Jokainen meistä on tavannut ihmisiä kenen kanssa emme pääse samalle aaltopituudelle ja kommunikaatio tökkii. Näin myös voi käydä kampaajasi kanssa. Välillä syy ei ole puheenymmärtämistaidossa vaan rehellisesti siinä ettei kampaaja pysty toteuttamaan hiuksista sellaista mikä kuva päässä asiasta on, ei vaikka olisi valokuva-albumillinen kuvia tukemassa mielikuvaa.

*Hius ei aina ota vastaan värejä niikun olisi tarkoitus, välillä ei väri tartu ja välillä se imasee värimassasta vain tietyt vivahteet ja välillä taas aivan liikaa sävyä. Nämä ei ole aina kampaajan ammattitaidosta riippuvia tekijöitä. Mm. lääkitys, hormoonivaihtelut, hiukselle aiemmin tehdyt käsittelyt ja hiuksen luonnollinen rakenne vaikuttavat siihen kuinka hius ottaa kemialliset käsittelyt vastaan.

*Sama leikkauksessa, suomalainen hius ei ole useinkaan samanlainen kun hollywood-tähdillä jonka kuva kampaajalle on kiikutettu. Välillä oma hius vaan ei asetu samalla kun kuvassa on. Usein kampaaja kyllä kertoo asiakkaalle jos epäilee että kyseinen malli ei toimi asiakkaan hiuksessa mutta aina sitä ei voi tietää ennen kun laittaa sakset heilumaan. Ikävä kyllä. 

*Jokainen meistä on tehnyt työssään virheitä, virhearvioita ja joskus jopa kyse on siitä aikataulutus pettää. Harvan virheet kuitenkaan on niin konkreettisesti todettavissa kun kampaajan tai parturin. Jos tukka näyttää kamalalta ja on vaikea pidättää kyyneliä niin älä sano että työ on ihan hyvä vaan kokoa itsesi ja kerro rehellinen mielipiteesi rauhallisesti. Kampaaja todennäköisesti voi jotain pelastaa ainakin. Raivoaminen tai hysteerisyys on siitä huono juttu että kampaaja saattaa mennä pienehköön paniikkiin ja siitä on huono jatkaa. Avoin keskustelu tuo usein parhaan lopputuloksen ja paremman fiiliksen kaikille. 

*Tätä ikävä kyllä en voi esittää faktana mutta jos koet tarpeen alkaa nimellä tai työpaikalla haukkumaan esimerkkinä nyt vaikka sitä kampaajaa, niin luulempa ettet itse haluaisi kohdata tekemääsi kommunikaatio-ongelmaa tai virhearviota sadan ihmisen jakamana sosiaalisessa mediassa. 

Vielä loppuun kymmenen kultaista vinkkiä onnistuneeseen parturi/kampaajakäyntiin:

*Kuuntele kampaajaasi

*Varmista vaikka useampaan otteeseen että puhutte samasta asiasta

*Tuo sanojesi tueksi kuvia

*Käy samalla henkilöllä mikäli suinkin mahdollista, kampaaja oppii tuntemaan hiuksen

*Kerro hiukseen tehdyt käsittelyt rehellisesti

*Luota ammatti-ihmiseen

*Jos budjetti on tiukka, ota selvää hinnoista etukäteen jotta vältyt yllätyksiltä

*Jos luottokampaaja on haussa, kiertele liikkeitä ja katso miellyttääkö joku tietty tyyppi toista enemmän. Henkilökemioista tässäkin on pitkälti kyse

*Vaikka kävisi niin ettet ole aivan tyytyväinen niin anna kampaajalle kuitenkin mahdollisuus ja kerro mikä ei edellisessä leikkauksessa/värissä toiminut

*Muista että luultavasti kotona laitettuna ei tukka kohoa tyvestä ihan niinkuin kampaajan jäljiltä mutta kampaajasi luultavammin mielellään opastaa sinua saamaan kotioloissa saman lopputuloksen

Ja vaikka nyt näistä vinkeistä ei olisi mitään hyötyä, niin mieti omalle kohdalle miltä se voisi tuntua että se olisi sinä kenen ammattitaitoa ja jopa persoonaa haukuttaisiin julkisesti. Ei kiva enää siinä kohtaa kun napsahtaa omaan nilkkaan.

Toivon kaikille monia hyviä tukkapäiviä!

Kommentoi