Jalat kuntoon kotioloissa

Alohair

Sain Dermosililtä tuotteita testiin ja halusin nimenomaan testata kehuttuja kuorintasukkia ja päätinkin valita tuotteet niin että saan jalat sandaalikuntoon.Ikävä kyllä tähän saakka olen missannut sandaalikelit lähes täysin!

Kuorintasukkien lisäksi sain kaksiosaisen geelilakkaus-pakkauksen sekä karbamidi jalkavoiteen sekä myös MIELETTÖMÄT jaloille tarkoitetut geelityynyt,joita voi käyttää lämpimänä tai kylmänä!

 

Tällä hetkellä jalkani olivat hieman kuivat ja kovettumiakaan ei ollut yllätyksekseni  kovinkaan paljon.Yleensä jalkani ovat huomattavasti kurjemmassa kunnossa vaikka en ole moneen kuukauteen yltänyt niitä rasvaamaan.Ehkä hormoonit teki tepposet tässäkin kohtaa(muutenhan olin raskaana ollessa superkuiva).

Kynsiäkään en yltänyt leikkaamaan ja ne näyttävätkin järkyttävältä noin pitkänä!

Pystytin tee-se-itse hoitolan siis ja aloitin kuorintasukilla.Sukat sisältävät luonnollisia happoja ja kuorii siis kovettumat sekä kuolleen ihon pois hellävaraisesti.Puhtaisiin jalkoihin sujautetaan muoviset sukat jotka on helppo kiristää nilkkaan teippien avulla, näin ollen käyttö on helppoa ja sotkutonta.Istuma-asentoa suositellaan ja vaikutusaika on 90min, joten voi pojat oli pitkästä aikaa ihanaa istua aloillaan kun vauva oli päikkäreillä.Yleensä nuo ajat tulee siivottua ja pyykättyä mutta nyt, jouduin(PÄÄSIN)ihan vaan olemaan.Vaikutusajan jälkeen jalat pestään hyvin.Kuollut iho alkaa kuoriutua 3-5päivän kuluessa ja sitä ei saisi alkaa repimään tai näpelöimään vaikka kuinka mieli tekisi vaan ihon pitää antaa irrota itsestään.Kun iho oli kuoriutunut, jalat tuntuivat täydelliseltä, ja jos lähtökohtaisesti jalkani olisi olleet kuivemmat niin ero olisi ollut isompi.Toki siitä ei parane valittaa että jalat ei ole ihan koppurana kuukausitolkulla olleet,mutta yhtä kaikki nämä on tosi kivat,nopeat ja edulliset hyötyynsä nähden.

Ihon uusiutumisessa menee noin kaksi viikkoa ja annoinkin jalkojen olla ihan rauhassa sen aikaa ennen kun hoidin kynnet kuntoon.Leikkasin ja viilasin kynnet muotoon ja lakkasin gel finish-lakoilla.Näillä saa kestävän geelilakkauksen kotona, ilman uv-valoa.Kaksi kerrosta värilakkaa, ja yksi väritöntä päällyslakkaa takaa hyvän lopputuloksen.Valoon kuitenkin päällyslakan kovettuminen perustuu eli ihan pimeimmässä nurkassa ei kannata alkaa tuhertaa.Lakkaduo oli todella helppokäyttöinen vaikka kehoni on hieman kankea vielä ja jouduin vääntäytymään hieman itselle epämukavaan asentoon.Entinen joogamuija on kankeampi kuin rautakanki miltei vuoden liikuntatauon jälkeen(raskaana ollessa en vaan jaksanut).Varpaissa lakka on pysynyt nyt jo muutaman viikon hyvänä ja sormien kynsissä lakkaus pysyi reilun viikon lohkeilematta, ja kestävyydestään huolimatta nämä on tosi helppo saada kynsilakanpoistoaineella pyyhittyä pois.Dermoshopissa löytyy vain tämä sävy ja mielelläni näkisin tämän loistotuotteen muissakin väreissä.

Karbamidi jalkavoide on kyllä tiukkaa tavaraa!Tällä jopa miehen koppurajalat sai miltei silkkiseksi!Uskomaton löytö pikkurahalla!Karbamidi on synteettinen aine jota käytetään paljon kosmetiikassa, ja sen lisäksi voide sisältää kasviperäisiä öljyjä,glyseriiniä sekä haavojen paranemista edistävää allantoinia, eli halkeileville kantapäille täsmätuote.Voide on täyteläistä mutta ei kuitenkaan tahmaa vaan imeytyy yllättävän hyvin.Todella riittoisan tuntuinen tuubi ja ei sisällä hajusteita joten käy kaikille meistä.

Ja kyllähän sieltä ne kesäjalat kuoriutui ja ihanalta näyttää tuo lakka varpaissa!

Sitten lempparijuttuuni, geelityynyihin!Nämä on niin ihanat niin ihanat!Hiostavina iltoina on ollut ihana laittaa viileänä jalkaan ja mökkiöloissa käytin lämmittelyynkin.

Jääkaapissa viilennettynä geelityynyt vähentävät turvotusta sekä virkistävät,oli pakkauksessa ohje vielä kuinka hieroa jalkoja geelityynyjen avulla.Kävelyä nämä eivät kestä eli taas syy istua hetkeksi alas.Lämmitys tapahtuu vesihauteessa ja jalkavoiteen vaikutusta voi tehostaa sujauttamalla lämpimät geelityynyt jalkoihin.Toimii oivallisesti tuon karbamidi voiteen kanssa.

Meillä nämä muuttivat jääkaappiin ja välillä taistellaan mieheni kanssa kumpi nämä kerkeää napata.

Kaikki tuotteista on todella hyviä, hinta/laatusuhde on mainio ja etenkin nuo geelityynyt on todella edulliset koska niitä voi käyttää yhä uudelleen ja vielä kahdella eri tapaa.Nämä muuten käsittääkseni on kausituote joten jos näitä mielit,toimi nopeasti!

Linkit tuotteisiin löytyy tästä(en hyödy klikkailusta, halusin vaan helpottaa etsimistä mikäli tuotteista kiinnostuit):

https://www.dermosil.fi/fi/products/3713-kuorintasukat

https://www.dermosil.fi/fi/products/9448-duo-gel-finish-kynsilakka

https://www.dermosil.fi/fi/products/3573-karbamidi-jalkavoide

https://www.dermosil.fi/fi/products/9307-geelityynyt-jaloille#description

 

Kommentit

Mari_Shopaholic (Ei varmistettu) http://diaryofatrueshopaholic.blogspot.fi

Mulla odottaa nuo kuorintasukat kaapissa, pitäisikin kaivaa ne esille ja käyttöön kun jalat alkaa olla aika kurjassa kunnossa :P Ihanalta vaikuttaa myös nuo geelitossukat!

Look by Mari (Ei varmistettu) http://lookbymari.com

Oi että noi geelityynyt olis ihanat! Epäilen kuitenkin, että mulla niitten käyttö jäis muistamisen takia vain muutamaan kertaan :D Mutta voisit kuvitella esim raskaana olevalle, kuinka kivat nämä olisivat!

Mira/Blinger Shimmer -blogi (Ei varmistettu) http://blingershimmer.blogspot.fi/

Itse olen noita kurintasukkia tainnut kaksi kertaa testailla eli olen niiden tehoon kyllä tyytyväinen :) Ja tuo kynsilakka on aikas super; jo yhdellä kerroksella saa todella peittävän lopputuloksen.

(Täältä löytyykin postaukseni kuorintasukista: https://blingershimmer.blogspot.fi/2016/11/kivuttomat-hyvastit-kovettumi... & kynsilakasta: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/04/duo-gel-finish.html)

Kommentoi