kauneus

Kauneuskäsite muuttaa muotoaan jatkuvasti, koska siihen liittyy niin moni asia; muoti, ilmiöt, maailmantila, kulttuuri. Nykyisenä ihanteena on minä 2.0 eli reippaasti paranneltu versio itsestä. Ei, sen ei kuulu mennä niin. Omassa ideaalimaailmassa kauneus olisi itsensä hyväksymistä ja rohkeutta olla se minä 1.0. Meikkaus ei ole enää ehostusta vaan täydellistä, virheetöntä maskia imitoivaa huipputaidetta. Ihmiset muistuttavat toisiaan ihan pelottavan paljon koska meikkityyli on niin yhtenevä. Vaikka meikkaan itsekin ja näen meikkauksen sekä hiustenmuotoilun sekä taide- että itseilmaisun muotona, en tämän hetken vahvaa contouring-tyyliä pidä erityisen viehättävänä siitä syystä että se mikä meistä tekee yksilön on kasvonpiirtet, ja niiden valoilla ja varjoilla muokkaaminen tiettyyn muottiin kadottaa yksilöllisyyden. Sen sijaan kauneus on minulle tätä kaikkea: luonnollisuutta, hallittua kaaosta. Kauneus on naurua, sitä kliseistä pilkettä silmänkulmassa. Kauneus on sitä mitä oma silmä ja sielu rakastaa. Se on asennetta, mielipiteitä ja niiden takana seisomista. Kauneus on myös heikomman puolustamista. Kauneus on monella tasolla enemmän henkisiä ominaisuuksia ja niiden havannointiin tarvitaan niin monta muuta asiaa kun silmät. Kauneus on omasta itsestään välittämistä ja omalle peilikuvalle hymyilyä, ja sai sen hymyn aikaan meikittömät kasvot, pieni ehostus tai voimakas meikki niin se hymy siellä on se tärkein asia.