Alkuvuoden kuulumisia

Blogissa on hieman ollut hiljaisempaa viime aikoina ja hieman harmittaa ettei ole aikaa tai energiaa ollut kirjoitella mitään.Meillä on perhepiirissä sattunut aika isoja suruja ja on hieman mennyt aika murehtiessa ties mitä juttuja.Palasin äitiyslomalta duuniin maaliskuun alussa ja elämä muuttui siinä aika tavalla taas.Meidän vauva on 10kk nyt ja vaikka kuinka oisin halunnut jäädä vielä kotiin mutta taloudellisesti se ollut mahdollista.Olen yrittänyt psyykata itseäni uskomaan että elämä voittaa,tulee kevät ja tulee kesä ja aurinko mutta silti olen ollut tosi surumielinen viime aikoina ja ootan että mieli kirkastuu vielä.Kyllähän se kirkastuu jossain kohtaa mutta hormoonimyllerrys,univaje ja läheisten kuolemat on hieman sellanen kombo että!Kosmetiikkahömppä mistä yleensä kirjoitan ei siis ole saanut tulta alle ja kevään uutuuskosmetiikasta ei ole mitään hajua.Vaikka uusi poskipuna ja ihana hajuvesi ei pyyhi mitään surua pois,niin kyllä ne hieman välillä mielialaa kohottaakin!20180406_182735.jpg

ps.Kokeilin taas KC Professionalsin Color Mask Art sävyjä,kuvan hiukset sävytin peach quartz ja pink quartz sävyillä ja käytin sarjan väritöntä laveeraajaa joukossa.Tukka hyvin,jos ei kaikki hyvin niin etes vähän paremmin.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Boom Boom Bodyboom!

Olen testaillut monia kahvikuorintoja,tehnyt jopa omia ja Bodyboomista on noussut oma lemppari.Tuoksuja kuorinnoista löytyy kookos,banaani,mansikka,minttu,greippi,orginal(lähinnä kahvin itse siinä haistan) ja mango.Sokokset sekä Emotionit myyvät vain osaa tuoksuista ja i love me messuilla pääsin kaikkia vertailemaan ja tuoksuttelemaan.Sain maahantuojalta joskus testiin kookoksen tuoksun jota olen jo monta pussia käyttänyt,ja se onkin oma lemppari ollut.Mansikka ei ole oma juttu yhtään mutta jopa sarjan banaani oli yllättävän miellyttävä.Minttu on freesi ja greippi jäi harmittamaan kun sitä en ole mistään löytänyt messujen jälkeen.Mangoa tajusin kuitenkin useamman pussin hamstrata!Tämä on niiin ihana,aito raikas herkullinen tuoksu!

20180402_080039.jpg

Kahvikuorinnan idea on kuoria,tasoittaa ihon sävyä,vähentää selluliittia ja vilkastuttaa verenkiertoa.Kahvikuorinnassa luonnollisesti on kahvia(tässä se on robustaa).Kuorinta sisältää myös suklaata jonka luvataan siloittavan ihoa,himalajan suolaa poistamaan kuona-aineita,tummaa sokeria kuorimaan kuolluta ihoa sekä e-vitamiinia virkistämään ihoa.Bodyboomin kuorinnat sisältävät lisäksi arganöljyä uudistamaan ihoa,manteliöljyä ylläpitämään kosteustasapainoa sekä macadamiaöljyä ravitseamaan hipiää joten ihosta tulee tehokkaasti kosteutettu samalla.

20180402_083621.jpg

Miksi juuri tästä kuorinnasta pidän ,on syynä helposti levittyvyys(ihanien tuoksujen lisäksi).Koko kroppa on helppo kuoria läpi koska tämä ei ole yhtään tahnamaista vaan enemmän ”irtonaista” muihin vastaaviin verrattuna(termit hallussa?).Tämä kuorinta pysyy hyvin kasassa öljyjensä ansiosta ja on kuitenkin helppo huuhdella pois iholta.Toki tuubimallin kuorinnat on helpompi annostella taloudellisesti mutta itse säilytän isoa lusikkaa pussissa, jolla kuorintaa otan ja näin en laske pöpöjä tai kosteutta pussiin.Itse siis säilytän pussin kylppärissä ja suihkussa ollessa kuorinnat teen.Parhaan tuloksen kahvikuorinnoista saa irti kun antaa kuorinnan olla iholla 5-10min mutta itse hyvin harvoin jaksan sitä aikaa odottaa.Hieron kuorinnan kroppaan useimmiten aika reippaasti ja sitten huuhdon pois.Nämä 200g pussit on todella riittoisia ja tuntuu riittävän ikuisesti vaikka kuorisi päästä jalkoihin(toimii siis mainiosti sekä kasvoilla että jaloissakin).Kahvikuorintojen luvataan vähentävän selluliittia säännöllisessä käytössä mutta itse en aina muista 2-3 kertaa viikossa kuorintaan tarttua vaan käytän vähän fiilispohjalta.Pussi maksaa n.18.90e, joka sinäänsä tuntuu aika paljolta mutta muistelen lukeneeni että 15 kertaa pussi riittäisi koko kropan jynssäykseen,eli ei kertakuorinnalle tulee kummoista hintaa kuitenkaan.Tämä on helppo ja nopea tuote meille ketkä eivät jaksa kroppaansa olla rasvailemassa koko aikaa.Jännä kuinka pitkät hemmottelusuihkut on vaihtunut pikapesuihin nopeiden täsmätuotteineen kun nyt neiti kymppikuinen tuli kuvioihin.Toisaalta turha siellä suihkussa on ikuisuuksia muutenkaan läträtä.

Ihana kosteutettu tunne tästä tulee koko vartaloon ja pikasuihkuistakin saa pienen hemmotteluhetken tehtyä

 

Kauneus Iho Meikki