Ruusunsävyinen kesätukka

 

Olen jo pitkään seurannut Bleach Londonin instagramia ja ihania pastellisävyjä mitä heidän suoraväreillään on tehty ja himoitsin näitä testiin vaikka kuinka kauan.Näitähän ei myydä Suomessa(tietenkään) ja bongasin jostain jenkkiläisestä nettivaatekaupasta nämä sattumalta kun tilasin lahjaksi vaatteita.Nyt täytyy sanoa etten kuollaksenikaan muista mistä, eli hintaa tai linkkiä minulla ei ole kertoa.Vaikka näitä pitkään himoitsin niin lopulta nämä unohtui kaappiin ainakin puoleksi vuodeksi.Siivotessa löysin nämä viime viikolla.

Meillä oli häät viikonlopulle tiedossa(ei omat, hah) joten päätin etten ennen niitä testaile näin tuntemattomia tuotteita.Nämä pullot on vain 50ml joten vain yhteen kertaan molemmista sävyistä riittää.
rose1.jpg

Sävyt on aika hentoja ja tiesin jo valmiiksi ettei mikään päätähuimaava muutos ole luvassa.En tietenkään tajunnut ennen kuvaa ottaa mutta sävy oli tuo tuttu hiekanvaalea vaaleilla raidoilla, mikä minulla yleensä on.Päätin kokeilla sävyä rose tälläkertaa, ja levitin sen  pestyyn pyyhekuivaan hiukseen ja annoin vaikuttaa 15 min ja pesin pois.Suoraväri levittyi loistavasti vaikka pelkäsin ettei tuo 50 ml riitä hiuksiini joita on monta(ainakin 10, hah..).Näin vaan riitti, toki vaaleissa kohdissa sävy näkyy haaleana vaaleanpunaisena, muuten enemmän toistuu hennon mansikkaisena muualla hiuksessa.Omaan tyveenhän sävy ei tietenkään tarttunut.

rose2.jpg

Aiemmin käyttämistäni suoraväreistä poiketen, tämä oli helppo huuhdella pois ja ei juurikaan hoitanut hiusta eli jouduin hoitoaineen käyttämään päälle.Sävyille luvataan 2-10pesukerran kesto ja näin hento sävy peseytyy luultavasti liian nopeasti kadoksiin.Toisaalta sävy minkä voi odottaa peseytyvän pois kahdessa pesussa on kiva mutta…itse tietty toivoisin mahdollisimman montaa pesukertaa sävylle.

IMG_20170619_235727.jpg

Tälläinen tuli tällä kertaa! Tosi kaunis sävy, ja taidan ettiä tätä rose sävyä lisää käsiini tai hiuksiini.Kokeilen toki myös toisen sävyn eli akward peachin jossain kohtaa.

rose4.jpg

 

 

Kauneus Hiukset Meikki Testit

Ogx, yllätys marketin hyllyltä

Sain testiin  OGX-sarjan uudet tuotteet, joita ei vielä pitäisi olla myynnissä kaupoissa.Kysessä on itselle aivan vieras merkki ja myöskään mitään ennakko-odotusta ei ollut.Merkkiä myydään mm.Sokoksella,Emotionissa ja K-Citymarketissa.Eli on kyse todella helposti ruokaostosten yhteydessä hankittavasta sarjasta.

Pullojen muoto on hauska, ja eräs kampaaja-ystäväni erityisesti piti näitä pulloja herkullisena, eli vetoaa siis alan ammattilaisiinkin.Pullot on helppokäyttöisiä, minkä tärkeyttä jaksan suitsuttaa vähän väliä.En itse ole yhtään kovien muovitörppöjen ystävä mitä joutuu heiluttamaan, ravistamaan ja hakkaamaan seinään että saa tuotetta käteensä, joten aina kun pesu-ja hoitotuotteet saa vaivattomasti purkista, tulen iloiseksi.

 

18556531_305040746590869_2831194212539908231_o.jpg?oh=6150a219d7012434f540faab9b0839f5&oe=59BA61ABNämä on siis kosteuttavat, mutta ilmavuutta lisäävät tuotteet.Vaikkakin ovat hennolle hiukselle tarkoitettu, niin oma paksu ja karkeakin näistä piti.Kaikissa tuotteissa on sellainen hento merituulen tuoksu ja kesän kynnyksellä jotenkin erityisen paljon pidän siitä.Shampoo vaahtosi hyvin,pesi puhtaaksi jopa jämäkät muotoilutuotteet, kuitenkaan kuivattamatta hiusta.Hoitoaine puolestaan hoiti hyvin, lässäyttämättä hiusta.Aavistuksen latva jäi karkeaksi ja kuivaksi, mutta pääsinpä samalla testaamaan suihkutettavan öljytuotteen.Erityisesti lupaus hoitavuudesta,öljystä sekä ilmavuudesta kuulosti sen verran mahdottomalta kombolta että tahdoin uskoa että tämä toimii, jo enne kun testasinkaan tuotetta.Ja sehän toimi! Pelkäsin että hiuksesta tulee sähköinen, mutta ei, hius oli jämptin tuntuinen, hoidettu, ilmava sekä helppo muotoilla. Tokikin käytin fööniä ja harjaa kuivatteluun, koska en osaa olla jos en tee perusteellista pohjaa kampaukselle.Olen niin pinttynyt 3pv pesuväliin, ja föönaukseen pesun jälkeen, että ihan nolottaa kuinka en pysty rutiineistani poikkeamaan.

Tähän sarjaan kuuluu näiden uutuuksien lisäksi usealle hiustyypille omansa: hoitava Argan oil Of Morocco,värihiukselle Keratin Oil,tuuheuttava Biotin&Kollagen, kosteuttava Macadamian Oil,silottava Coconut Water ja vahingoittuneille Sea Mineral-sarjat  ja hintaa tuotteilla oli 11,90e/kpl(hinta katsottu Sokoksen nettikaupasta)

Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan näitä ennakkoluulottomasti!

Kauneus Hiukset Meikki Testit