Miksi sinunkin kannattaisi kokeilla tuuheuttavia hiustuotteita?

Saatu pr-näytteenä

Tuuheuttavat hiustuotteet ei ole pelkästään ohuille hiuksille hyvät vaikka kohderyhmälle erityisen hyvin toimiikin. Volyymi tuotteista hyötyy myös ne kenellä on paksu ja raskas hius, jota on hankala saada nousemaan ylös hiuspohjasta. Itsellä esimerkiksi on tukkaa paljon, yksittäinen hius on paksu sekä usein valuu vain päätä myöden ja olen tuuheuttavat tuotteet kokenut parhaana ratkaisuna tähän ongelmaan. Tuuheuttavat pesutuotteet nostavat hyvin raskasta hiusta tehden siitä ilmavan sekä helpomman käsitellä.

Tuuheuttavat tuotteet pesevät hiusta aavistuksen paremmin kuin kosteuttavat ja tyvi tulee hieman puhtaammaksi, joten tämä on myös hyvä kikka jos hiukset tuntuvat rasvoittuvan nopeasti. Itse en oikein pidä ajatuksena ”rasvaisille” hiuksille tarkoitetuista tuotteista koska ne usein pesevät aivan liikaa ja poistavat ihon hyviä rasvoja ja pian hiuspohjassa saattaa olla rasvoittuvuuden lisäksi muitakin ongelmia. Myöskään syväpuhdistavaa en suosittele mikäli tuosta ongelmasta kärsii ja oma vinkkini onkin juuri tuuheuttavat tuotteet. Rasvoittuvalle hiuspohjalle muuten ehdottomin niksi on föönaus, kunnon napakka muotoonkuivaus nostaa hiuksen pois päänahasta ja hiuspohja saa ilmaa, hengittää paremmin eikä rasvaisuus tule niin heti esiin.

Tuuheuttavat tuotteet käyvät hyvin lähes kaikille hiustyypeille ja vaikka useimmat meistä valitsee juuri ne kosteuttavat tai rakennepaikkaavat tuotteet niin suosittelen kokeilemaan volyymituotteita seuraavalla kertaa. Toki eri tuotteiden välillä on isoja eroja ja osa tuuheuttavista hiustuotteista onkin liian puhdistavia ja hius saattaa pahimmillaan oikein narskua puhtautta pesun jäljiltä, mikä ei ole ideaalitilanne vaikka moni niin ajatteleekin. Hiuksesta tai hiuspohjasta ei missään nimessä ole tarkoitus tehdä täysin puhdasta, ainakaan jatkuvasti.

Mun oma lempparisarja on Paul Mitchell jolta löytyy aivan mielettömät puhdistustus-ja hoitotuotteet jokaiselle hiustyypille ja brändin volyymilinja Extra-body on aivan paras! PM.ltä löytyy niin pesu-kuin muotoilutuotteet kaikenlaisille tuuheutta ja kuohkeutta vaativille karvoille!

Extra-body shampoo ja hoitoaine ovat molemmat aivan mielettömiä tuotteita, shampoo pesee hellävaraisesti mutta kuitenkin hyvin ja hoitoaine keveydestään huolimatta selvittää kuivimmankin karvan loistavasti! Itsellä on moneen otteeseen blondattu hius ja usean muun merkin volyymituotteilla mun tukka ois rastapallo mutta näillä saan sekä kuohkeuden, ilmavuuden, tyvikohotuksen sekä silkkisen latvan. Extrabody sarja on ollut mun lemppareita niin itsellä kuin asiakastyössäkin. Sarjan muotoilutuotteista löytyy mm.aivan mieletön muotovaahto ja tyvikohotukseen erikoistuotteita. Paul Mitchellin tuotteet on mun lemppareita ja vaatimattomista pakkauksistaan huolimatta vuodesta toiseen valitsen PM.n mun suosikkibrändiksi!

Kuvan tuotteet olen saanut pr-näytteenä mutta olen jo valehtelematta jo 10 vuotta näitä käyttänyt. Tää Extra-body linja on sellanen että ostan näitä usein lahjaksi ja moni sellainen kelle ei olisi tullut mieleenkään tarttua tuuheuttaviin tuotteisiin on kiitellyt mua siitä. Nämä sopii hyvin myös herkille hiussävyille, ei ole niin pesevät että tartteisi pelätä että punasävyt valuisi viemäriin mutta jos hiusvärin pysyvyyen  kanssa on isoakin taistoa niin sillon kannattaa kuitenkin satsata värilinjan tuotteisiin.

Erityisesti nyt kun on ollut kostea ja tuulinen talvi ja päänahka on muhinut pipon alla niin kuohkeutta varmaan moni kaipaakin tinkimättä hoitotehosta. Myös kesä on aikaa jolloin hiusta kannattaa nostaa tyvestä jottei pää hikoilisi niin paljon. Tuuheuttavat tuotteet muuten sopii erityisen hyvin myös laiskalle hiustenpesijälle koska ilmava tyvi antaa anteeksi helpommin jos skippaa päivän tai pari pesun kanssa.

Kauneus Hiukset

True Gum-muoviton, vegaani ja biohajoava ksylitolipurukumi

Saatu pr-näytteenä Ruohonjuuresta 

Mulla stoppas purkansyönti kun seinään kun luin mitä kaikkea purkkamassa pahimmillaan sisältää ( useiden puiden hartsia ja öljyteollisuuden sivutuotteena syntyvää muovia). En jaksa uskoa että kotimaisten tuottajien purukumit noita sisältäisi mutta miksei kaiken kaikkiaan etsisi niitä luonnolle hellimpiä vaihtoehtoja.

Oon aidosti iloinen True Gumeista, jotka sisältävät vain luonnollisia aineosia. Perusmassa on chicle-kumia joka on peräisin sabodillapuun maltiaisnesteestä.Chicle-massa maatuu 10 kertaa luonnonkumia nopeammin ja pysyy myös sen ansiosta pehmeänä pidempään.

True Gumit sisältävät steviaa, ksylitolia ja maut syntyvät luonnollisista aromeista. Purutuntuma on täysin samanlainen kuin ”tavallisessa” purkassa ja kaikki neljä makua ovat herkullisia.

Mint & Matcha on näistä raikkain. Todella freesin pehmeä minttu jossa matchakin maistuu. Maku säilyy raikkaana pitkään ja purukumin koko on sopiva yksinäänkin otettavaksi, itsehän otan aina esim. Jenkkiä sen 2 kerrallaan. 

Liquorice & Eucalyptys on ihanan lakritsainen ja eukalyptusta tässä on vain nimeksi. Tämä on niitä purkkia millä taltuttaa myös makeannälän. Ihana!

Ginger & Turmeric eli inkiväärin ja kurkuman makuinen purukumi on myös ihana! Rakastan inkivääriä ja tässä sen maku tulee todella aitona esiin! Inkiväärin lämmittävä tunne tulee ihanasti suuhun ja purkat säilyttävät makunsa yllättävän pitkään, joten näitä on tullut jauhettua kunnolla.

Raspberry & Vanilla on hyvin hedelmäinen, karkkimainen ja jos olet hedelmäkarkkien ystävä niin näitä rakastat! Todella aidosti vadelma tulee esiin ja vaniljan pehmeys tekee tästä oikean herkun.

Purkat on pakattu söpöihin ja näppäriin 21gramman pakkauksiin ja tosiaan purkasta puhaltelee myös isoja palloja. Purkka on helppo heittää biojätteisiin, luontoohan se ei kuulu vaikka biohajoava onkin.

 

Hyvinvointi Hyvä olo Vastuullisuus