Paesen c-vitamiiniseerumi, täydellinen kosteusköyhälle aikuiselle iholle

Saatu pr-näytteenä

Mulla on pintakuiva, eloton sekä sameahkon näköinen iho, jos sitä ei hoida ja ravitse oikeilla tuotteilla. Siksi jatkuvasti etsin uusia tuotteita hehkuvan ihon ylläpitoon ja kyllä niitä löytyykin.

Olisinpa tiennyt jo 10 vuotta sitten ne aineosat mitkä omaa ihoa parhaiten auttavat, toki silloin vielä ei olleet ihossa samat ongelmat mutta olisin voinut aloittaa panostamisen hieman aiemmin. C-vitamiini on aina ollut yksi niistä raaka-aineista josta ihoni on tykännyt erityisesti ja olen useita eri c-vitamiinituoteita testannut ja huonoihin en varsinaisesti ole törmännytkään. Tämä Paesen versio on kuitenkin aivan mieletön!

Paese on vain nimenä ollut tuttu tähän saakka ja sain tämän seerumin lisäksi muutamia värikosmetiikan tuotteita testiin, joihin olen aivan rakastunut ja niistä tuleekin oma postauksensa. Paesen c-vitamiiniseerumissa on kaikki kohdallaan, teho, koostumus sekä pakkaus. Rakastan seerumeissa öljymäistä koostumusta, tuote on ihana hieroa iholle ja meikki näyttää todella kuulaalta seerumin päällä. Olen jo tovin käyttänyt tätä aamuin ja illoin ja iho tuntuu pehmeältä, joustavalta sekä kosteutetulta sekä ihon sävy on tasainen sekä ihossa on jopa hieman hehkun alkua. Oma ihoni ei ole kaikista kaunein lähtökohtaisesti, löytyy kaikki mahdollinen kuivista länteistä tukkeutumiin sekä jättikokoiset ihohuokoset ja tuntuu että tätä käyttäessä ihon eri tekstuurit ovat tasoittuneet.

Todella riittoisan tuntuinen seerumi on hinnaltaan n. 29e (hinta Stoorlan sivuilta) ja hinta-laatusuhde on kyllä hyvä. Tuotteen levittyvyys on mainio ja luulen että 15 ml pipettipullo riittää pitkälle. Tätä ei ensikerran jälkeen voi annostella liikaa koska todellakin koostumuksen öljyisyys tulee vastaan. Mielestäni todella hyvin kirkastaa ihon sävyä sekä uudistaa ihon pintaa eli kaiken kaikkiaan mahtava tuote! Pirteä pakkaus ilahduttaa ja todella miedon sitruunainen tuoksu tukee hoitokokemusta kivasti.

Paese merkkinä alkoi kiinnostaa kovasti ja googlailinkin merkkiä paljon. Suomessakin brändiä on ollut jo pitkään myynnissä ja värikosmetiikka merkiltä onkin todella suosittua. Ihana uusi tuttavuus!

Kauneus Iho Meikki

Uudet silmälasit

Yhteistyössä Specsaversin kanssa

Oli taas aika tarkistuttaa näköä ja uudet silmälasit tuli ajankohtaiseksi yllättävän nopeasti. Edelliset hankin vasta viime vuonna mutta näössäni oli jotain häikkää ja epäilin itse että kyse olisi ikänäöstä mutta ei hätää, vielä ei ole tarve kaksitehoille.

Minulla on paljon miinusta näössä ja lukemat huitelee jossain -8.5 paikkeilla ja tämä hankaloittaa kehyksen valintaa kovasti. Onnekseni Specsaversilla oli hyvä valikoima kehyksiä ja sainkin persoonalliset kehykset hankittua joissa linssin paksuus ei heti hyppää silmille. Sain hyvin apua kehyksen valintaan ja Specsaversin valikoimissa oli paljon kivoja kehyksiä joita ei muualta saa. Päädyin itse Will.I.Amin suunnittelemiin kehyksiin jotka ovat itselle tyypilliset, tummat sekä näyttävät.

Kehys on todella klassinen mutta hauska yksityiskohta on että pokien yläosa on mattapintainen ja alaosa pinnaltaan kiiltävä. Todella käytännöllinen malli joka käy hyvin tyyliin kuin tyyliin. Itsehän haluaisin silmälasit ihan joka fiilikseen mutta nämä ovat monipuoliset kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kävin itse Järvenpään liikkeessä jossa apunani oli optikko kenen kanssa olen aiemminkin asioinut ja hän auttoi kehyksen valinnassa kertoen mitä kannattaa välttää ettei linssin paksuus näy. Sain hyvin apua kun osasin kertoa että mitä tahdon silmälaseissani välttää ja optikko tajusi heti tyylin jota hain joten oli todella helppo löytää itseä miellyttävät lasit. Vuosia olen valinnut kehyksiä jotka ei niin ole onnistuneita valintoja joten olen enemmän kuin tyytyväinen kun saan ammattilaisen mielipiteen avukseni.

Kehyksen graafisuus miellyttää ja kuitenkin pyöreät muodot pehmentävät omien kasvojeni kulmikkuutta joten nämä ovat nappivalinta. Silmieni ruskeus muuten korostuu näissä joka on myös hauska juttu. Omien silmieni väri on jotain vihreän ja ruskean väliltä ja hiusten väri, meikki sekä vaatteet vaikuttavat todella paljon siihen miltä sävy millonkin näyttää ja pidän tästä kovasti.

Lasit tuntuvat omalta, näyttävät kivalta sekä ovat mukavan tuntuiset. Massiiviisuudestaan huolimatta lasit ovat kevyet sekä muutenkin miellyttävät käyttää. Toki miinuksen perusominaisuus eli kasvojen kavenevuus näkyy suoraan katsottaessa mutta sille ei mitään kuitenkaan voi eli se pitää vaan hyväksyä. Tykkään lasien akateemisesta vibasta jonka voi tulkita siis nörttimäisyydeksi jos tahtoo, mutta jokin tässä mallissa on niin minua että en usko että tähän hetkeen olisin omannäköisempää prilliä voinut löytää.

Ai niin, tukkakin muuten lyheni viime viikolla. Melkein niikuin se toivomani muuttumisleikki, olen melkein ihan uusi nainen!

Muoti Päivän tyyli