Safkasunnuntai: säilömisen riemu

Olen vähän himosäilöjä ja rakastan tehdä etikkakurkkuja. Moni kokee ne isotöisiksi, mutta asia ei ole ollenkaan niin!

Säilöntäpurkit täytyy keittää mikä on ikävin vaihe mutta muuten puuha onkin leppoisaa.

Kurkut voi säilöä kokonaisena, tai viipaloida,kuutioida tai mitä ikinä keksiikään. Kurkut purkkiin ja etikkaliemi kaadetaan siihen päälle.

Perusohje etikkaliemelle on 1 litra kiehuvaa vettä johon lisätään 1 dl etikkaa ja 1 dl suolaa. Liemen pitää jäähtyä ennen kuin kurkkujen päälle kaataa.

Kurkkuja voi maustaa mm.valkosipulilla, sinapinsiemenillä, sipulilla, mustapippurilla, chilillä, mustaherukanlehdillä ja tillillä. Tämän satsin jätin ilman mitään lisäkkeitä mutta kerkeän kyllä vielä säilöä pari maustettuakin satsia.

Kurkkujen  kannattaa antaa olla pari viikkoa rauhassa ennen syöntiä ja en osaa tarkkaa säilyvyysaikaa antaa mutta yleensä säilön n.10kg kurkkuja mitkä vuodessa hupeneee joten kyllä ne sen vuoden ovat meillä hyvänä säilyneet.

Koen suunnatonta mielihyvää siitä ajatuksesta että olen itse säilönyt hampurilaisten välissä olevat kurkut, ja jotain todella marttahenkisen nostalgista tässä puuhassa on!

Koti Ruoka ja juoma

Romanttinen Tender is the night hierontapala, tuoksuvaa tehokosteutusta iholle

Tykkään älyttömästi Lushin hierontapaloista vaikka en niitä ole hierontaan ikinä käyttänytkään. Ei ole sellaista luksusta elämässä että joku hieroisi mutta nämä toimii loistavasti vartalovoiteenakin.

Ylang ylangin, jasmiinin sekä vaniljan tuoksuinen hierontapala sulaa ihon lämmöstä ja levittyy ihanasti iholle. Tuoksu on todella sensuelli (on muuten sana jota en ajatellut blogissani ikinä käyttää..) ja tästä tulee todella naisellinen fiilis. Voin hyvin päiväunissani kuvitella kuinka hyvin tämä sopisi kahdenkeskisiin hetkiin.

Hierontapalan pohjana on käytetty murumuru palmun voita sekä luomulaatuista sheavoita ja kosteutusteho on loistava. Tämä ei imeydy välittömästi mutta oma iho ei ainakaan jää liian öljyiseksi. Vartalolle jää kaunis satiininen hohde ja erityisesti tatuoinnit näyttävät kauniimmilta kun ovat saaneet kosteutta pintaan. Omat tatuoinnit ovat vuosia vanhoja enkä tuoreiden tatuointien hoitoon tätä käyttäisi. Iholle jää myös upea tuoksu ja kesäisin onkin ihana että tuoksu tulee vartalotuotteesta eikä parfyymistä.

Hierontapala on pakattu paperiin eli pakkausjäte on helppo kierrättää.

Kauneus Iho