Kms suosikkeja

Tuotteet saatu pr-näytteenä.

Sain muutamia Kms.n tuotteita testiin ja kaksi nousi heti uusiksi suosikeiksi! Brändinä Kms on hieman vieras, en ole työssäni kampaajana tätä merkkiä käyttänyt mutta kaikki testaamani tuotteet on kuitenkin olleet todella hyviä.

Jos olet lukenut blogiani niin tiedät suhtautumiseni hiustenpesuun, sitä ei tarvitse mielestäni tehdä joka päivä eikä välttämättä edes joka toinenkaan. Kesällä kuitenkin pää hikoaa enemmän ja hiukset joutuu useammastakin syystä pesemään useammin. Kms.n Repair linjan Cleansing Condiotioner eli puhdistava hoitoaine on ihan mieletön kesätuote (ja ainakin yhtä hyvä myös talvella). Tuote ei ole yhtä tuju kuin shampoo mutta putsaa hiusta ja päänahkaa samalla hoitaen molempia. Kesällä hius joutuu kovalle koetukselle mm. auringon sekä uv-säteilyn vuoksi joten välipesu on hyvä tapa säästää hiusta sekä hiusväriä. Erityisesti kuiville, karheille sekä kiharoille hiuksille. Tuote ei vaahtoa perinteisen shampoon tavoin mutta se ei tarkoita etteikö tällä puhdasta saisi. Rakastan tälläisiä tuotteita, ja tämä on lajissaan mainio! Tässä on todella unisex-tuoksu ja tämä käy hyvin myös miehille. Myös lasten hiustenpesuun voi hyvin käyttää.

Tämä Tame Frizz yllätti täysin, en pidä silottavista tuotteista lähtökohtaisesti mutta tämä on niin täydellisen kevyt mutta siloittava että tätä ei voi kuin rakastaa! Yleensä siloittavat tuotteet hankaloittavat hiuksen kihartamista mutta tämä ei, kihara pysyy kauniina ja sileän kiiltävänä! Tämä myös kosteuttaa hiusta hyvin ja auttaa takkujen selvittämisessä. Ehdottomasti miellyttävin siloittava voide mihin olen törmännyt! Tämä siis jätetään kosteaan hiukseen ja toimii föönin alla loistavasti. Helpottaa kummasti kuivan ja karkean hiukseni työstöä vaikkei minulla kihara hius olekaan. Tämä siis tarkoitettu kiharalle hiukselle mutta omassa piikkisuorassa paksun karkeassa hiuksessa toimii täydellisesti. Tässä on myös lämpösuoja ja kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista hiustuotteista mihin olen aikoihin törmännyt.

Muutama muu tämän brändin tuote vielä tulossa blogiin, erityisesti ihastusta herättänyt keltaisuutta taittava hoitoaine joka sopii täydellisesti myös Curly Girl-metodiin.

Kauneus Hiukset

Ruusuntuoksuinen monitoimimeikki

Zuii Organic on kiinnostanut jo pitkään mutta en ole saanut aikaiseksi kuitenkaan mitään brändiltä hankittua. Tein Emotionin kesäalesta kuitenkin ihanan löydön!

Söpöön timanttia muistuttavaan purkkiin pakattu voide on kyllä söötti lisä meikkipussiini.

Tämä jotenkin herkkäkin brändi tekee upeita tuotteita ja rakastuin täysin ostamaani Lip & Cheek Cremeen. Sävy on Ariel, ihana raikas pinkki joka käy hyvin mielestäni sekä lämpimälle että viileälle iholle. Sävy on upea poskillani mutta hieman huulilla tätä arastelen käyttää. Koostumus on todella kiva, ei liian kuiva eikä liian öljyinen ja levittyy kauniisti poskille. Vegaaninen tuote sisältää mm.granaattiomenaa, karpaloa sekä aloe veraa ja myös hoitaa ihoa samalla.

Ihanan sävyn ja passelin koostumuksen lisäksi tässä on ihana, freesi ruusuinen tuoksu. Todella ihana lisä tuotteelle! Vaikka monesti puhun tuoksuttomuudesta niin kyllä ihanat tuoksut kuitenkin aina ilahduttaa, tosin en osannut odottaa että värikosmetiikka tuoksuisi miltään. Puna pysyy hyvin poskilla ja sitä on helppo annostella oikea määrä kasvoille.

Merkki alkoi kiinnostaa todenteolla, vinkkejä brändin helmistä otetaan vastaan!

Kauneus Iho Meikki