Talvikuntoon 2016-2017 -projekti
Superfoodit, maitorahkat, pikadieetit, Tomi Kokko, fitnessblogit, kauramaito, rahkariini ja vissiin se Pokémon GO. Internet, kaupat ja kotikaupungin joka toinen mainostolppa huutamassa uusinta terveysvillitystä. Ja tähän päälle vielä se päivittäinen sometus aina naamakirjasta Instagramin kautta Snapchattiin ja takaisin, niin eiköhän se viime viikonlopun bissen litkiminen saa tyypin kuin tyypin megamaallisen ahdistuksen syvään kuoppaan. Ja kyllä, minä olen yksi niistä ahdistuksen uhreista.
Perinteisesti näin maanantain kunniaksi, 1.8 (sopivasti uusi kuukausikin pyörähti käyntiin) aloitan niin kutsutun talvikuntoon 2016-17 -projektin. Tarkoituksenani on siis saada itseni ja kroppani sellaiseen kuntoon, että voin jatkaa hymyilyä vielä jopa peiliin katsomisen jälkeenkin. Aikaa olisi noin about 6 kuukautta, koska oishan se kiva pystyä hyvillä mielin heilua bikineissä Mexicon lämmössä tyttöystävän kanssa sitten tammi-helmikuussa. Toivottavasti tämä on nyt se oikeasti viimeinen maanantai, kun mä otan itseäni niskasta kiinni. Niitä toisenlaisia ”maanantaina alkaa” -lupauksia on tullut ladeltua nimittäin kerran jos toisenkin.
Talvikuntoon -projektiini en halua sisällyttää itku kurkussa treenaamista, ruuan punnitsemista, kaloreiden laskemista tai läjäpäin kalliita superfoodeja. Tarkoituksena on löytää se kuuluisa tasapaino hyvän ja terveellisen ruuan, liikunnan ja oman hyvinvoinnin välillä stressaamatta tuloksista liikaa. Voisin jopa alleviivata, kursivoida ja boldata sanan ”stressaamatta”. Tietenkin hommaan kuuluu paljon treeniä ja terveellistä ruokaa, mutta haluaisin kuitenkin uskoa, että tuloksiin pääsee ilman ylikalliita salimaksuja tai jokaviikkoista tapaamista personal trainerin kanssa. Salikortin aion kuitenkin hankkia, ”personal trainerina”/treenikaverina toimii oma tyttöystävä ja kai sitä joskus pitää veren maku suussa treenatakin. Ja koska olen nainen, niin saatan projektin edetessä muuttaa mieltäni jopa noiden superfoodien suhteen. Joten olipas turha tämäkin osio tekstissä, mutta anycase.
Tiedostan olevani mukavuudenhaluinen, osittain laiska ja heikko houkutusten edessä, joten seuraava puoli vuotta ei todennäköisimmin tule olemaan helpoimmasta päästä. Pyydän jo etukäteen anteeksi lähimmäisiltäni, kun se kiukku tulee varmasti ennemmin tai…no ennemmin. Kuvat on otettu, lähtöpaino mitattu niin eikai siinä. Tästä se lähtee ja jos jotain haluaa tarpeeksi, niin…ja klisee, klisee, klisee.
Ainiin. Kirjoitan tätä blogia parista syystä:
1. Kun kuulumiset pitää pari kertaa viikossa raapustaa ylös, on retkahtaminen vaikeampaa. Olishan se nyt NOLOO valehdella tähän, että hyvin menee ja salaatti on parasta, kun oikeesti on mätännyt sitä pizzaa naamaan viimeset kolme päivää.
2. Hauskaahan se tulee olemaan jälkikäteen lueskella, että miten meni noin niinku omasta mielestä.
3. Jos vaikka ennen-jälkeen kuvissa olisikin jotain eroa.
4. Koska mä voin.
Ja nyt mä juon sitä vettä. Jes.