Eka viikko melkein takana…

…and still going strong. Tosin tässä vaiheessa olisi vähän ikävää sanoa moganneensa touhun jo. Tai lipsuneensa jotenkin ylipäätään. Ensimmäinen viikkohan on helppo. Motivaatio on huipussaan, jaksaa painaa urheillen päivästä toiseen, linnut laulaa ja vielä ei kovin pahalta tunnu kieltäytyä suklaapalasta. Hmm..niin, ja sitten on minä. Tänään(kin) oli vaikea kieltäytyä siitä suklaapalasta, mutta pointsit himaan kun sanoin kuitenkin hymyillen, että kiitos ei.

Viikko on silti hurahtanut kohtuullisen nopeasti. Johtuuko se sitten siitä, että on vika viikko lomaa vai sitten siitä, että urheilusta ja terveellisestä ruuasta tulee niin hyvä fiilis. Noh, päätelköön jokainen asian ihan itse.

Siis mähän olen sellanen tyyppi, joka on pienestä pitäen urheillut. Jopa ihan säännöllisestikin ja voisi jopa sanoa, että ajoittain aika paljon ja kovaakin. Joten ei se päivittäinen urheilu pahalta tunnu. Ainakaan semmonen pieni. Päivittäinen kävely luuri kourassa (oon jo levelillä 8 siinä pokemonissa). No ei vaan. Todellisuudessa koko kroppa tuntuu tällä hetkellä tätä juttua kirjoittaessa melko väsyneeltä. Hartiat jumissa ja jalat painaa. Toki on tässä tullut ehkä vähän enemmänkin kuin tarpeeksi urheiltuakin. 

Eihän sitä hullukaan jaksa painaa joka päivä sata lasissa siellä sun täällä. Mutta tää viikko on ollut muutenkin touhua täynnä, kun on ollut sarjapeliä, salia ja nyt viikonloppuna vähän tota beachfudista. Tarkotuksena on kuitenkin nyt pitää sellanen mentaliteetti tässä, että välillä pitää levätä. Ja että se lepo ei tarkota sitä, että jos jalkoja väsyttää, niin sitten salilla tehdään yläkroppaa. Vaan niinkun oikeasti. Ja kyllä, mä hommasin sen salijäsenyyden.

Toi salijuttukin meni hienosti. Tuli vähän taas sellanen ”että miten meni noin niinku omasta mielestä” -fiilis. Tarkoituksena oli siis valita joku suhteellisen halpa sali, missä toimipisteitä olisi semihyvissä lokaatioissa ja mistä kuitenkin löytyisi kaikki tarvittavat välineet hyvien treenien vetämiseksi.  Ei tarvii olla mikään prameeuushieno mesta. No sit mä huomasin allekirjoittavani nimeäni Elixian papereihin. To do -listalle kohta: opi sanomaan ei. Check.

Mun naisen aivot ajaa mut myös välillä liika-ajattelun hienoon maailmaan. Eilen huomasin googlaavani, että onko olemassa puuroa, jossa ei ole niitä surullisen kuuluisia hiilareita. Ja ehkä mä en ole vielä tässä vaiheessa pudottanut sitä muutamaa kiloa, joten enpä taida siinä vaa’allakaan käydä. Eikä kuviakaan tarvitse ottaa vielä uusiksi, kun peilistäkin sen huomaa, että ei sitä sixpackia ton renkaan alta vielä näy. Kyllä, olen tarkistanut. Onneks mulla on toi yks tossa vieressä muistuttelemassa välillä mun urpudesta – ihan kaiken suhteen. 

Ei sitä Roomaakaan viikossa rakennettu. Vai miten se meni.