Kaksi kuukautta vessanpöntöstä alas

 

Nyt on tultu siihen pisteeseen, kun kaikki mehut on viety tankista. Tätä kuvais hyvin ”se tunne, kun saat niin kovan iskun vyön alle että sillä ei ole väliä enää ootko mies vai nainen”.

Pari-kolme kuukautta takaperin käytiin Tatin kanssa kehonkoostumusmittauksessa. Kyseessä oli inbody -mittaus, jossa siis vaan seistiin vaa’an päällä ja vaaka sähkömagneettisesti mittasi tuloksia. Ei se luotettavin tai paras keino, mutta suuntaa-antava nyt ainakin. Tulokset oli Tatilla muy bueno ja itsellä, noh..tuloksia. Ei siinä, siitä oli hyvä lähteä kehittämään ja kehittymään eteenpäin, kuten pienentämään rasvaprosenttia ja nostamaan lihasmassan määrää.

En aiemmin pitänyt liiemmin salitreeneistä ja ryhmäliikuntatunnit tuntuivat utopistiselta hömpänpömpältä näin vanhan futarin korviin. Aiemmin juoksin lenkkiä, pelailin fudista ja kävin sillon tällön pumppaamassa rautaa työpaikan viiden neliön kokoisella kuntosalilla. Opin kuitenkin tämän parin kuukauden aikana nauttimaan kaikista näistä liikuntamuodoista. On treenattu cardiota, corea, hi-intensityä, crosstrainingia, nyrkkeilyä ja kaikkea siltä väliltä. Unohtamatta perinteistä salipumppausta jalkapäivineen sekä lenkkiä. Treeneissä hyvä fiilis, kunto noussut kohisten ja tämän avulla pääsin vihdoin myös eroon siitä inhottavasta pienestä vihreästä miehestä, joka kuiski korvaani että jokainen asia jonka suuhunsa laittaa on pahaa. Pääsin pisteeseen, jossa en miettinyt/stressannut syömisiäni saatika kehitystä, koska ajattelin että tuolla treenaamisella se kehitys on väistämätöntä. Vaan kun ei.

Viikonloppuna sitten tuli käytyä uudestaan mittauksessa. Tällä kertaa vaa’an lisäksi oli käsissä pidettävät kahvat, joten hieman tarkempia tuloksia oli odotettavissa. Lisäksi tietty sai tietää lihasmassan jakautumisen eri puolella kehoa, lihastasapainon etc.

Luulisi, että kehitystä olisi tapahtunut jonkin verran. Edes vähän. Ottaen huomioon, että treeniapin mukaan treenimäärä on siinä 6-8 treeniä/vko, ruokavalio on pysynyt suhteellisen kasassa eikä dokauskertojakaan ole karttunut kuin ehkä yks-kaks. Mutta ei. Tuloksien mukaan näyttäisi siltä, että kehitys on tyssännyt ihan täysin. Rasvaprosentti tippunut ehkä puolella prosentilla, jos silläkään. Lihaksia ei ole tullut lisää (todennäköisesti lihasmassa jopa pienentyny joillain sadoilla grammoilla) ja perusaineenvaihdunnan kalorimäärä tippunut sekä kaiken kukkuraksi paino noussut edellisestä mittauskerrasta. Sanotaanko, että totaalinen tyrmäys heti ensimmäisen erän alussa. Eikun hei, oli siellä se positiivinen juttu. Se, että mun lihakset on täysin tasapainossa. Oikeella on sadan gramman tarkkuudella just saman verran lihasta kun vasemmallakin puolella. Vittu jee.

Miten tämä on mahdollista? Mikä mua vaivaa? Että mitähän vittua. Mä meen himaan ja tukehdutan itteni porkkanaan.

Olen tehnyt hirvittävän duunin pelkästään oman pääkoppani kanssa ja päässyt erittäin pitkälle siitä, missä jamassa olin noin vuosi takaperin. Mä kuitenkin kävin viikonloppuna ajatusteni kanssa siellä, että syön liikaa. Syön liikaa siihen nähden, miten treenaan. Liikaa hiilaria, liikaa rasvaa, liikaa jotain tai mitä vaan. Ja liian vähän treeniä kuitenkin. Mä kävin siellä, että viskasin toisen aamupalaleivän roskikseen ällötyksen vallassa ja kirmasin kahvakuulatunnille. Mä kävin siellä, että lopetan koko salip*skan, koska siitä ole mitään hyötyä. Mä kävin siellä, että jätän sen ”turhan” välipalan väliin, koska söinhän mä tunnin jälkeen kuitenkin jo kanapihvin ja keitettyjä kasviksia. Ja mä kävin siellä, että olin valmis linnottaumaan omaan kotiin neljän seinän sisälle – yksin. Mä olin lähtöpisteessä mun oman pääni kanssa. Ja kuinka turhauttavaa sekin oli.

Vaikka kuinka vaikealta se tuntuukin ymmärtää saatika hyväksyä, niin todennäköisesti kyse on kuitenkin aivan päinvastaisesta ilmiöstä. Nimittäin todennäköisimmin syön aivan liian vähän. Lause, jonka olen kuullut ravintotieteiden maisterilta, omalta tyttöystävältä ja joiltakin kavereilta. Se käsittämätön lause, joka on saanut mut aiemmin vain naurahtamaan sisäisesti. Mutta perkele on se kumma, kun loppupeleissä kaikki faktat osoittavat sitä samaa totuutta kohti. Ja mä uskon (ehkä) sen vasta nyt. Vasta sitten, kun oon ensin liian kauan hukannut aikaa toimimalla väärin. Treenannut niska limassa ”täysin turhaan” syöden sitä helvetin maitorahkaa. Menettänyt reilu kaksi kuukautta projektistani toimimalla just niin, kun ihmisen ei tulisi toimia. Kai se on vaan ymmärrettävä, että mäkin oon ihminen joka oppii kantapään kautta.

Ehkä mä kirjotan nää faktat ylös tähän vaan itselleni. Muistutuksena ja todisteena siitä, että ei tää johdu liian vähäisestä treenaamisesta tai liiallisesta ahmimisesta. Sitten voin vaikka aina vaikeina hetkinä palata tähän postaukseen, ja lukea nää jutut läpi.

1) Toistetaan Tatin kanssa täsmälleen samaa kaavaa, tosin Tatti kaiketi syö hitusen enemmän. Sen tuloksien kanssa kävi hieman toisella tavalla, joskaan sekään ollut positiivista enää. Tatin sanojen mukaan mä treenaan isommilla painoilla kun se, mutta tätä mä en ihan allekirjoita.

2) Mä treenaan jo 6-8 treeniä viikossa, ei hullukaan jaksa/kerkeä enempää. Pitäähän töissäkin keretä istua se about 8h/pvä. Ja ois kiva joskus nähä vaikka joku kaverikin kahvin merkeissä.

3) Treenit sisältää pääsääntöisesti raskaita, sykettä nostavia tai suurilla painoilla tehtäviä juttuja. Ja treenin jälkeen useimmiten illalla on, noh, paskana.

4) Ravintotieteiden maisteri tokaisi, että mun kalorisaanti tulisi olla lähemmäs 2500kcal päivässä ja hiilareiden määrä tulisi tuplata. Laskelmien mukaan tällä hetkellä menee 1900-2300kcal päivässä, riippuen lounaasta ja onko viikonloppu vai nou.

5) Jos söisin liikaa tai lähelle kulutusta, luulisi, että lihasmassa kasvaisi. Eikö se ole bulkkaamisen idea?

6) Jonkn laskurin mukaan todellinen kulutus olisi lähemmäs 2900kcal…

7) Lepoviikolla, kun oli koira kylässä ja salitreeni ja ryhmäliikuntatunnit vaihtu päivittäisiksi kävelyiksi, paino putosi. Nyt se taas pomppasi yli sen, mitä se oli ennen lepoviikkoa.

8) Kun mä pelasin aktiivisesti fudista, en miettinyt sen kummemmin mitä suuhuni laitoin. Söin kaksi lämmintä ateriaa päivässä, aamupalan ja iltapalan ja joskus välipalaakin. Paino oli 5-7 kiloa alhaisempi koko ajan. Treenikertoja määrällisesti oli myös loppujen lopuksi tällöin vähemmän. Ja intensiteetti ei nyt maalivahdilla treeneissäkään suurimmaksi osaksi päätä huimaa.

9) Mun kaikki tulokset oli paljon parempia noin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen, kun olin puolisen vuotta laiminlyönyt treenaamista jonkin verran ja täyttänyt sen sisäisen tyhjiön alkoholilla ja kaikella muulla yhtä terveellisellä.

Mitä tähän nyt voisi enää sanoa. Tällä hetkellä on edessä se niin kutsuttu kropan nollaus. Jos sais vaikka aineenvaihdunnan ja kaiken muunkin käyntiin uudestaan. Nollaus ei tuu olemaan sen helpompaa kuin rääkkitreenin jatkaminenkaan. Se on henkisesti varmasti kova paikka, mutta en näe tässä vaiheessa vaihtoehtoja. Nollaamisella tarkoitan parin viikon lepoa kovasta treenistä ja ruuan määrän lisäämistä pikkuhiljaa siltikin, vaikka ei treenaa kun tavoitteellinen ”huippu-urheilija”. Ja mä todella toivon, että kaks viikkoa riittää.

Voihan se toki olla, että mun analysointi on ihan päin honkia ja kahen viikon jälkeen huomaan muistuttavani entistä enemmän michelin -ukkelia. Mutta otetaan se hiilareiden ja muutenkin ruuan syömisen vähentäminen sitten seuraavaksi kokeiluun, mikäli tää ei nyt muka sitten auta.

Helvetti.