Okei, mä taisin olla eilen aika pahalla tuulella.

Tässä mä istun, töissä, jumppapallon päällä taiteillen ja tuijotan tätä näyttöä. Mä yritin itelleni äskön luvata, että mä istun polvillani tän pallon päällä niin kauan, kunnes oon saanu tän postauksen valmiiks. Luovutin sanan ”okei” jälkeen. Hapottaa.

Joskus on sellanen fiilis, että ei vaan kiinnosta. Urheilu tuntuu kaikin puolin vastenmieliseltä ja olo on muutenkin tosi flegmaattinen. Mä elän sellasta viikkoa just nyt. Kaikista mieluiten hautautuisin töiden jälkeen sohvan uumeniin tuijottamaan telkkaria. Ottaisin siihen viekkuun mielelläni myös vaikka jotain herkkua. Mutta ei. Salia toissapäivänä, salia eilen ja salia tänään. Toisaalta silloin kun on tällanen olo, että itsestään ei saa mitään irti, niin tuntee jopa kiitollisuutta noista iki-ihanista ryhmäliikuntatunneista, joissa ohjaaja kertoo sulle mitä, miten, kuinka paljon ja kuinka kovaa sun pitää juttuja tehdä. Kyllähän sitten illalla on kiva fiilis, kun on saanut edes jotain tehtyä. ”Kiva fiilis” on tosin suhteellinen käsite. Mä alan omaksua pikkuhiljaa sen, että kropan väsymys, särky, jumius ja kolotus = kiva fiilis.

Mistä se flegmaattisuus ja sen pirteän ja motivoituneen olon katoaminen sitten mahtaa johtua? Mulla on muutama vaihtoehto perusteluineen mielessä:

1) Lauantaina oli eka kunnon lepopäivä prokkiksen aloittamisen jälkeen, jolloin en harrastanut minkäänlaista urheilua. Ei salia, ei lenkkiä eikä edes jalkapalloa. Penkkiurheilua siis ei lasketa tähän kategoriaan tällä kertaa. Voiko olla, että mun mukavuudenhaluinen minä ehti tuon päivän aikana ottaa niin suuren yliotteen, että totuin siihen sohvaperunaelämään yhdessä päivässä?

2) Sunnuntaina oli herkkupäivä. Sushia, karkkia, sipsiä, suklaata ja leffaa. Voiko olla, että mun sokerihiiriminä ehti tuon illan aikana ottaa sen yliotteen? Vai voiko olla, että yhtäkkiä yllättävä määrä nopeita hiilareita ja sokeria vaikuttaa mun fiilikseen alentavasti vielä näin kolme päivää tapahtuman jälkeenkin?

3) Kroppa on oikeesti melko puhki. Jumissa, paketissa ja painaa ku synti. Eikai se nyt siinä vaiheessa sitten millään tavalla voi olla kivaa kyykätä tai pyöräillä musiikin tahtiin, kun perus nouseminen vessanpöntöltä tai kävely sohvalta jääkaapille ja takaisin nostaa tuskanhien pintaan. Vai voiko? Maybe the force ain’t so strong with this one.

4) Sataa, pimeää, kylmää ja harmaata. Eli syksy. Kun kesä, aurinko ja helteet loppuu, niin kai siinä hetken aikaa masentaa ennen kun pystyy nauttimaan siitä, että saa taas pukeutua kerroksittain. Mutta voiko se vaikuttaa omaan mielialaan kuitenkaan niin paljoa ja niinkin kauan?

5) Se aika kuussa lähenee. Dark and difficult times lie ahead. May the odds be ever in your favor. Jne. Turvottaa, kiukuttaa, masentaa ja tekee mieli just sitä kaikkee mitä ei sais.

Mä villisti veikkaan, että vaihtoehto 5 tulee saamaan eniten ääniä tässä kilpailussa. Ja jo se tieto tästä tulevasta pahasta ahdistaa itsessään.

Kiitos, anteeks ja näkemiin. Mä lupaan olla taas pirteä oma itseni noin about viikon-kahen päästä.