002
Internet on kumma paikka. Aivan sattumalta olin päätynyt viestittelemään henkilön kanssa, joka tulee olemaan yksi viidestä kämppiksestäni Aberdeenissä. Hänen kauttaan löysin toisen, joka tulee jakamaan tuota asuntoa meidän kanssa. Tai siis ainakin tällä hetkellä tulevat, voi olla, että jaamme asunnon kirjainta mutta osoitteen numero heittääkin sitten. Mutta eipä tuo haittaa, kummatkin opiskelevat samaa alaa ja vaikuttavat todella mukavilta sekä kiinnostavilta ihmisiltä.
Asuntolan valinta oli vähän päätä vaivaava asia, ei niinkään hintansa takia, koska hinnat pyörivät melko tiiviissä haarukassa mutta niiden sosiaalisten väritteiden takia. Olen jo kerran asunut asuntolassa mutta olettaa kai voi, että kulttuurisia eroja on. Tai ei ehkä kulttuurisia niinkään skotlantilainen-suomalainen akselilla vaan siinä, että vaikutan olevan sen pari kolme vuotta vanhempi kuin suurin osa muista. Tiedän kyllä pärjääväni erilaisten ihmisten kanssa mutta enemmänkin se, että oma elämänrytmini on erittäin mummo-kategoriassa vaikutti valintaan. Päädyin sitten käyttämään tuota maagista Mature Student-statustani hyväkseni ja pääsin suoraan kampuksen sydämeen sekä kirjaston läheisyyteen. Hassuinta ehkä tässä on se, että täytän tuon Mature Student-statuksen vaatimukset vaivoin, jokainen yli 21-vuotias luokitellaan sellaiseksi.
Enää siis puuttuvat se kuppi pahaa kahvia, sanomalehti, aamutohvelit ja froteinen kylpytakki oleiluasusteina. Olisikohan Ainot vähän liikaa?