Takasin koulunpenkille – tuskallinen askel kohti unelmaa
Oon ollut töissä luomuruoka yrityksessä nyt muutaman vuoden ja mulla on ollut tavoitteena kehittää meidän brändien markkinointia ja luoda sille näkyvyyttä. Olen lukenun koulussa Suomessa markkinointia, valmistuin Haaga Heliasta 2015.
En koskaan ottanut koulua kauheen totisesti, vaan se oli aina kakkos tai jopa kolmossijalla töiden ja harrastuksen jälkeen. Kilpailin 13 vuotta kilpa-aerobicissa, eikä mulla ollut sen kummempaa unelma-ammattia. Harrastuksen ja koulun ohella aloin tekemään toitä promoottorina, mikä oli helppoa rahaa ja jossain vaiheessa päädyin mallin hommiin ja missikisoihin. Se oli niin paljon siistimpää kun matikantunnit..
Nuo vuodet parinkympin molemmin puolin oli mahtavia, elin hetkessä ilman sen suurempia huolia tulevasta. Mutta kun vuoden vierivät, alkoi pieni ääni päässä kuiskia ja kysellä että mitähän sitä tekisi seuraavaksi. Se pieni ääni oli myös mun äiti, joka tuntuu olevan aina yhden elämänvaiheen edellä patistamassa.
Muutin Nykiin 2015 keväällä ja valmistuin samaan aikaan koulusta. Taskussa oli BBA markkinointipaperit ja edessä New Yorkin työmarkkinat. Muistan sen ajatuksen siitä mitä haluaisin täällä tehdä, mun haaveen ja kuinka tavas oli rajana.
Ainainen haaveilija
Ennen kuin pääsin liikaa innostumaan haaveistani, tuli realiteetti vastaan. Nimittäin työvisa. Jenkeissä ei ihan noinvaan aletakkaan tekemään duunia ja edessä oli vuoden mittainen paperisota. Tämä vuosi oli tuskainen, sillä Suomesta mukaan keräämäni säästöt hupeivat nopeasti ja myös päätä koeteltiin. Olin jumissa Jenkeissä 9kk enkä saanut postua maasta taikka tehdä töitä. Onneksi löysin tuttavia joiden lapsenvahtina sain olla, joka helpotti tilannetta.
Näin visahakemukseen enemmän vaivaa kuin koskaan mihinkään kouluun, ylioppilaskirjoituksiin, oppariin yms. Tai ehkä visahakemus oli siksi niin iso työ, koska se oli itselle niin tärkeä. Siitä riippui kaikki – ilman sitä mun olisi pitänyt tulla takasin Suomeen.
Sain lopulta visan, töitä ja aloin luomaan uraa, mikä on ollut mahtavaa. Oon niin kiitollinen siitä kaikesta mitä pomoni ja työkaverit on mulle opettaneet työkulttuurista jenkeissä, puhumttakaan taidoista ja suihteista mitä oon päässyt täällä luomaan.
Mä en oo kuitenkaan koskaan unohtanut sitä haavetta, mikä mulla oli Nykiin tullessa ja jos tottapuhutaan mä aion lähteä tavoittelemaan sitä satavarmasti! Oon super innoissani siitä ja tiedän että tuun vielä saamaan unelmieni duunin ja täyttämään unelmani.
Unelmat on vaan haaveita ennen kun ne kirjottaa paperille. Silleen ne konkretisoituu. Mä aloin kirjoittamaan ja tutkimaan jenkkien työmarkkinoita markkinoinnin saralta. Täällä on mieletön määrä yrityksiä missä olis maailman siisteintä olla töissä, mutta niin on myös hakijoita.
Tajusin, että mun pitää olla parempi. Parempi kun muut hakijat. Se fakta että laitoin koulun Suomessa aina taka-alalle ei ehkä auta mua olemaan parempi ja pätevämpi ja siihen on tehtävä muutos!
Päätinkin mennä takasin koulunpenkille! Mikä sen kallisarvoisempaa kun koulutus. Ja apua mun koulu alkaa Torstaina!
Aion suorittaa eCornell yliopistossa Executive Certificate of Marketing Strategy kurssi sarjan, josta toivon saavani lisää osaamista ja itsevarmuutta.
Nyt on kulunut sopiva aika siitä kun olin koulunpenkillä viimeksi, joten oon jo unohtanut sen tuskan. Kohta sen varmasti muistan hyvin elävästi jälleen. We’ll see..
Mun pointti tässä koko hommassa on se, että jos sulla on unelmia, oli se sitten kuinka kaukainen tahansa, sulla on varmasti sata asiaa mitä voit tehdä sen toteuttamiseksi. Ja vaikka ne sata asiaa olis kuinka raskaita tai vaikeita, niistä varmasti oppii ja ne vie sua eteenpäin, kohti tavoitetta. Mä meen takasin kouluun (yäk), mutta tiedän että tää on se mitä mun pitää seuraavaksi tehdä. Yksi askel kohti unelmaa..
Unelmien edessä on esteitä, mutta kun näet lopputuloksen silmissä niin esteet muuttuu hidasteiksi.
Mikä on sun unelma ja mitä sun pitää tehdä sen eteen?