Kohtasin pelkoni silmästä silmään – pyykkituvassa!

Muutettuani Nykiin kolmisen vuotta sitten yritin kovasti noudattaa äidin oppeja niin pyykinpesussa kuin roskien lajittelustakin. Olin tottunut, että pullot ja tölkit kerätään erilliseen kassiin ja palautetaan kaupassa olevaan, yleensä melko tahmaiseen pullomasiinaan. Siitä palkinnoksi sai hyvän mielen ja parin euron alennuksen ostoksista. Miten upea systeemi! 
 
Olin myös tottunut, että tummat ja vaaleat pyykit pestään erillään (ainoa paikka missä mustat ja valkoiset eritellään BTW!) ja että erilaisille materiaaleille on omat pyykinpesuaineet. Kaikkia vaatteita ei myöskään saa laittaa kuivausrumpuun vaan osa pitää kuivattaa ihan perinteisesti pyykkinarulla, ajan kanssa.
 
Perusjuttuja, eikö? 
 
Pikkuhiljaa huomasin että suurimpien kulttuurierojen lisäksi myöskään perus käytännönasiat ei toimi samalla tavalla täällä, kuin Suomessa.  Ensinnäkin, täällä roskat lajitellaan kolmeen osaan: pahvit & paperit, lasi & muovi sekä kaikki muu. Jos pitää päästä eroon isommista tavaroista, kuten huonekaluista, on ne helpointa siirtää talon eteen jalkakäytävälle, josta ne poimii joko roskakuski tai joku joka etsii uutta sohvaa tai puoliksi rikkoutunutta kirjahyllyä.  

Toinen juttu on pyykinpesukone. Jos sulla on pesukone asunnossa Manhattanilla niin you made it!! Uskomatonta että pesukoneen omaaminen on jotain niin harvinaista, että siitä on tullut mulle wow-asia.
 

Valmiina pyykkipäivään

Aloin pestä pyykkiä alakerran pyykkituvassa jossa koneet toimii kolikoilla. Yhteen koneelliseen menee 8 kolikkoa eli kaksi dollaria ja pesuaika on 32 minuuttia. 32 minuuttia on tosi lyhyt aika tehdä juuri mitään muuta kuin odottaa että kone on valmis. Kuinkahan monta kertaa unohdin mennä ajoissa takaisin alakertaan ja 40 minuutin jälkeen naapuri oli jo nostanut märät pyykit koneen päälle käyttääkseen sitä itse…
 
Kun kone oli valmis, lajittelin märät vaatteet kahteen osaan: ne jotka menee kuivausrumpuun ja toiset joilla koristelen kotona jokaisen mahdollisen ovenkarmin ja kaapin nurkan, jotta saan vaatteet kuivaksi. Enhän omista pyykkinarua. 
 
Tätä rumbaa jaksoin ihan hyvin, vaikka se veikin melkeen kokonaisen vapaapäivän, KUNNES eräänä päivänä pyykkitupaan mennessäni kohtasin yhden suurimmista peloistani, silmästä silmään.
 
Kävelin varvassandaaleissani tyhjä pyykkikori kädessä kohti kuivausrumpua tarkoituksena noutaa sieltä valmiit pyykit ja siinä se oli, koko komeudessaan. Torakka. Iso torakka. Elävä torakka. Tuntosarvineen kaikkineen. 
 
Kaikki torakan kohdanneet ja niistä “ei niin paljoa välittävät” ihmiset voi samaistua tähän sydänkohtaukseen jonka siinä hetkessä koin. Aloin pomppimaan sandaaleissani näyttäen lähinnä juopuneelta irlantilaiselta kansantansijalta. Yhtäkkiä tiedostin vahvasti jalassani olleet avonaiset sandaalit ja ajatus siitä kuinka torakka kiipeäisi varpaisiin sai mut hikoilemaan. 
 
Mutta mitä ihmettä, mähän oon kasvanut metsänkeskellä ja koko ikäni ollut kesämökillä ja pyörinyt ties missä savessa ja mudassa. Mun kaveri söi pienenä madon! Miksi mä nyt pelkään torakoita?! Mietin tätä kysymystä hetken ja totesin että eipä meillä ole Suomessa kymmenen sentin torakoita vaan söpöjä leppäkerttuja ja siitä kiitän talvea. Kiitos talvi kun et mahdollista ällöttävien ötököiden elämistä Suomessa. 
 
Anyways, selvittyäni sydäristä ja tanssittuani tieni hissille menin takaisin kotiin tyhjin käsin. Kysyin Keviniltä josko hän voisin auttaa mua pyykkien haussa kun mulle tuli ”pieni este” enkä enää uskaltanut mennä alas. Mentiin sitten yhdessä alakertaan ja tällä kertaa mulla oli jalassa pitkät saappaat. 
 

all nautrel Pyykkipäivän swag – saappaissa uskaltaa hymyillä

 
Juteltiin Kevinin kanssa tästä mun naurettavan traumaattisesta kokemuksesta ja tultiin siihen tulokseen että pyykinpesu alakerrassa loppui siihen. Tai no melkeen. Säästetään paljon aikaa viemällä pyykit pesulaan ja että ne joko noudetaan pestyinä sieltä tai ne toimitetaan ovelle. Toki se maksaa enemmän, noin 15 dollaria, mutta se on myös Torakka-free vaihtoehto. 
 
Nykyään meillä on selkeä työnjako: minä kerään pyykit kokoon, Kevin vie ne pesulaan sekä hakee parin päivän päästä ja minä laitan puhtaat vaatteet kaappiin. Mutta sitten on vielä ne vaatteet jotka ei voi mennä pesulan tuhannen asteen kuivausrummun läpi, ne joiden kanssa en halua ottaa riskiä kutistumisesta, mutta joita en halua laittaa kuivapesuunkaan. Niiden kanssa pitää mennä alakertaan.
 
Hiippailen nykyään jokatoinen viikko alas ja musta on tullut maailman nopein pyykinpesijä. Oon nähnyt muutaman hiiren, mutta ne ei pelota niinkään. Varmaan sen takia että mulla oli neljä marsua kun olin pieni. Ajattelen että hiiret on vaan laihoja marsuja jolla on häntä. 
 

kahdeksan kolikkoa, eli kaksi dollaria per koneellinen

Nämä pitäisi vaihtaa pian Luomu pesuaineisiin

biojäte ja huonekalut samaan roskikseen – makes totally sense

ilmeisesti tännekin saa laittaa huonekaluja

 

eriväriset roskakorit kertoo mikä menee mihinkin

Vaikka käytännönasiat on Nykissä erilaisia kuin mihin opin Suomessa, kaikkeen tottuu aikanaan. Tämä kaikki on saanut mut arvostamaan Suomen kehittynyttä roskien jalittelujärjestelmää sekä arjen luxus elementtiä – pyykinpesukonetta!
 
Nauttikaa torakka-vapaista pyykkipäivistä!