Downsizing, miten meni niinkuin omasta mielestä?
No nyt on palttiarallaa viikko muutosta Nykin Upper East Sideltä Queensin puolelle Long Island Cityyn. Eli LIC:iin.
LIC on yhen metro stopin päässä Manhattanilta. Tää alue on ollut teollista pitkään, kunnes joillain välähti päättää rakentaa alue täyteen business ja asuin rakennuksia. Kuka lienee, on hän nyt rikas. Tai ei ollu varmaan tyhjätasku aloittaessaan.
Long Island Cityyn on noussut viimeisen kolmen vuoden aikana 17 pilvenpiirtäjää, eli kokonainen uusi asuinalue. Suurin osa, ellei kaikki näistä, on luxury buildings joka tarkoittaa esimerkiksi mulle, joka tekee kotoa käsin töitä sitä, ettei mun tarvitse poistua tästä rakennuksesta ennen kun tuun mökkihöperöksi.
Kerroin jo vähän näistä rakennuksista mun edellisessä jutussa. Meidän rakennukseen kuuluu tärkeimpinä parikerroksinen kuntosali jooga saleineen, sekä kirjasto työntekoa varten ja lastenleikkihuone. On myös rooftop ja juhla- sekä pelitila. Whole foodsin kotiinkuljetuksen myötä en siis tiedä montaa syytä viikossa poistua tästä rakennuksesta. Okei on kavereita kiva nähdä ja mulla on kieltämättä jo ikävä Manhattania vaikka se tuossa silmien edessä kimalteleekin.
Perhe kasvaa ja tilat pienenee – kirjaimellisesti.
Asuttiin isossa vanhassa kolmiossa pari vuotta ja meillä oli vierashuone. Mulla kävi silloin tällöin ajatus mielessä siitä tulisinkohan koskaan sisustamaan sitä lastenhuoneeksi ja kun aikaa kului ja kärsivällisyys vanhan talon vikoihin alkoi ketuttaa, tuli selväksi että tuo huone ei tulisi saamaan vaaleanpunaista tapettia tai pinnasänkyä.
Meillä on tavoitteena säästää rahaa muutama vuosi, kunnes voidaan lasten kasvaessa muuttaa vähän kauemmas kaupungista ja ostaa talo.
Tajuttiin mun raskauden myötä, että meidän rahan säästäminen tulee olemaan hankalampaa kun pikku prinsessa saapuu maailmaan ja luvassa on kaiken maailman asiaan kuuluvia kuluja.
Päätettiin siis muuttaa pienempään kämppään, kaksioon, ja ottaa spurtti kohti unelmien taloa seuraavat pari vuotta. Tai ainakin siihen asti että pikku nappula tarvitsee oman huoneen. Mua kiinnostaa teidän kokemukset pienissä tiloissa vauvan kanssa asumisessa ja miten siitä ”selvisitte”? Kertokaa ihmeessa kommenteissa!
Ihanaa näissä luxury buildings on se, että vaikka huonekoko vähenee kämpässä, saatiin tilalle ”takapiha”, leikkihuone ja muut yleiset tilat.
Päällepäin näytän varmaan hamstraajalta.
Kaikki jotka on muuttaneet, varsinkin isommasta pienempään, tietää sen tuskan kun tavaraa siunaantuu yhtäkkiä ovista ja ikkunoista. Siis mistä sitä riittää?!
Toisaalta kun mietin ekaa muuttoa Nykissä pienestä koirankopeista tuohon kolmioon, tuntui musta etten varmaan mitenkään saa täytettyä kaikkia kaappeja. Kas kummaa parissa vuodessa kaikki nuo kaapit pursusi ties mitä.
Noh, nyt nuo tavarat on erinäisissä pahvilaatikoissa tuossa olkkarin lattialla uudessa kämpässä. Enää 7 boxia purkamatta, mikä on aika hyvin kun lähtötilanne oli kolmisenkymmentä.
Ajattelin tavaroita pakatessa kuinka hienosti osasin heittää pois ja myydä. Tässä pahvilaatikoiden keskellä oleskellessa en oo enää niin ylpeä sittenkään.
Mikro kainalossa pakkaseen
Yritän mieluummin myydä tai antaa kaiken pois, enkä laittaa roskiin. Täällä kierrätys systeemeistä ei voi edes puhua samassa lauseessa Suomeen verrattuna, niin tekee pahaa laittaa mitään roskiin.
Oon käyttänyt paria äppiä tähän ja niinkuin kuvitella sattaa on eteen sattunut sitä sun tätä. On kysytty hieromaan hartijoita ja mitähän muuta ”mielenkiintoista”.
Mietin että kuinka pitkälle hermojen pitää kestää, kun listaat $30 tavaran ja
- vastaat 50 kysymykseen yksityiskohdista ja aikatauluista
- neuvot ostajaa yhteensä viidessä eri puhelussa kuinka tulla osoitteeseen
- juokset tämä $30 mikro kainalossa pakkasessa edestakasin samalla kun tämä ostaja ilman navigaattoria yrittää suunnistaa
- kun ostaja vihdoin saapuu on hänellä mukana liian vähän rahaa.
Loppuvuoden, eli missikisa suman (Miss World ja Miss Universum) kunniaksi ajattelen että World Peace, save the world ja kantelen naita tavaroita turhautumisesta huolimatta pakkaseen.
