Päivä Amissi farmilla

Oon toissä luomuruoan parissa ja päätin taannoin järjestää meidän yritykselle “give back to community” -päivän amissi farmilla, Pennsylvaniassa. Tarkoituksena oli antaa myyntitiimille mahdollisuus tutustua farmiin, miten tuotteet tehdään, sekä auttaa farmareita heidän päivittäisissä askareissa. 
 
Oon itse käynyt tällä farmilla pari kertaa ja halusin että kaikki meidän tiimistä saa kokea saman. Meidän tiimissä on ihmisiä joka puolelta maailmaa: Intiasta, Filippiineiltä, Brasiliasta, Jenkeistä, Suomesta ja halusin nähdä miten eri persoonat ja kulttuurit kohtaavat tällaisessa ympäristössä. Itse koen olevani ainakin osaksi maalta, joten maatilan hommat sujuu maalaijärjellä. 
 
Ajettiin kolmisen tuntia Nykistä Intercourse:en (KYLLÄ TUON PAIKAN NIMI ON YHDYNTÄ!). Olis hauska kuulla mikä on ollut se ajatusprosessi tuon nimen takana… Anyways, oli ihanaa ajaa kiireisen kaupungin sykkeestä keskelle kaunista ja raikasta maaseutua. 
 
Keitä on Amissit? Tärkeää on ymmärtää, että Amissit asuu jenkeissä (myös Saksassa ja Kanadassa) ja on kotoisin lähinnä Pensylvaniasta, Ohiosta tai Indianasta. Amikset sen sijaan Lahdesta tai Heinolasta (Entisenä Keravalaisena en voi mainita sitä). Amissit on anapabtisteja, joka on uskonpuhdistusten aikana syntynyt vapaaseurakuntaliike. He elävät omissa oloissan 1800-luvun teemassa ja yrittävät pysyä erossa modernin maailman humputuksista. Kuten sähköstä tai terveysvakuutuksista. 
 
Ennen farmille menoa opiskelin netistä heidän kulttuuristaan, jotta tietäisin mikä meitä odottaisi. Opin muunmuassa, etteivät he halua poseerata valokuvissa, he ajavat heppakärryillä eivätkä he käytä sahköä. Ainiin, ja että heidän nukeilla ei ole kasvoja. 
 
Perille päästessä nousin autosta ja ensimmäisenä tervehtimässä oli Mr. Stolzfus, maatilan isäntä. Hän oli pitkä, melko komea ja pukeutunut perinteiseen Amissi asuun: olkihattuun, henkselihousuihin ja puuvillaiseen kauluspaitaan. Hänellä oli pitkä parta, jota hän on kasvattanut siitä asti kun meni naimisiin. Ei siis mikään perus hipsteriparta. 
 

 
Olin vähän varpaillani, koska en ollut varma minkälainen kulttuuri oli vastassa ja olinko esimerkiksi pukeutunut soveliaasti. Olin onneksi löytänyt edellisenä päivänä Zarasta vähän amissityylisen valkoisen mekon, joka sopi kun nenä päähän. 
 

 
Tällä farmilla on töissä isännän lisäksi vaimo ja heidän kolme melko nuorta lastaan. Kirjaimellisesti perhe farmi. Heillä on viitisenkymmentä lehmää ja muutama hevonen, joilla kaikilla nimi ja joita he pitävät perheenjäseninään. Mukana läähätti myös hieman tukevahko koira, joka oli kuulemma saamassa pian pentuja. 
 
Me aloitettiin päivä ladossa, jossa lastattiin heinää kuivumaan talvea varten. Koska amissit eivät käytä sähköä, kaikki työ tehdään niin sanotulla habavoimalla. Maatila on vanhanaikainen ja yksinkertainen, mutta kaikki toimii. Tässä vaiheessa oli hauska tehdä huomioita duunikavereista. Tajusin yllättäen, että järjestys ladossa oli sama kuin toimistolla. Minä ja mun pomo oltiin kärryssä lastaamassa heinäpaaluja tiimille, myyntitiimi oli keskellä jakelemassa niitä eripuolille ja logistiikkaa hoitava Kristine järjesti lopulta kaiken oikeisiin pinoihin. Mahtavaa! (Oli myös se yksi joka katosi autolle puuteroimaan nenää..) Se mistä kulttuurista tai maasta tultiin ei merkinnyt, mutta se millaisia persoonia ollaan määrää mihin kohtaan ketjua hakeuduttiin. 
 
Kun oltiin valmiita ladossa, oli aika lähteä ruokkimaan lehmiä. Olin odottanut tätä monta viikkoa! Niin siistiä ruokkia ammuja, ei mitään hajua miksi. Musta ne on vaan super söpöjä. 
 

Matkustettiin kilometrin verran kahden hevosvoiman heppakärryllä. Kärryssä ei tietty ollut jousia, mutta heinäpaalit toimi hyvinä pehmusteina. Matka kesti parisenkymmentä minuuttia pellolle, jossa maitolehmät odotti meitä. Taisivat tietää että niillä oli ruoka-aika. Samalla kun firman pojat siirsi aitaa eteenpäin mahdollistaen lehmille uutta ruohoa syötäväksi, mä sain mahdollisuuden jutella kahdenkesken isännän kanssa.

Koska oon utelias ja haluan oppia uutta erilaisista kulttuureista, kyselin paljon hänen uskonnostaan ja siitä millaista on olla Amissi. Keskustelu oli tosi mielenkiintoinen. Opin muunmuassa, että lapset opiskelee koulussa neljää ainetta, kuten englantia  ja matikkaa, muttei tieteitä. Joitain heistä saa kuvata, mutta he eivät mielellään poseeraa. He puhuvat pennsylvaniansaksaa ja jotkut heidän yhteisössään eivät juurikaan ymmärrä Englantia. Miehet kasvattavat parran sen jälkeen kun menevät naimisiin. 

He eivät saa omistaa autoja, mutta saavat istua auton kyydissä. He käyttävät heppakärryjä ja koska laki määrää että kulkuvälineessä on oltava vilkku, he lataavat pattereita aurinkovoimalla ja laittavat patterit heppakärryyn, että vilkku toimii. 
 

Reissu farmille oli todella rentouttava ja erilainen normaaliin perjantaihin verrattuna. Oli myös makeeta tutustua Amissi kulttuuriin ja heidän elintapoihinsa. Ehkä eniten mieleen jäi lapset, jotka leikkivät iloisina keskenään – ilma puhelimia. Heillä ei todennäköisesti tule koskaan olemaan Instagramia, facebookkia tai sitä peliä mitä kaikki pelaa missä pitää tuhota niitä värikkäitä karkkeja.. tai vihanneksia. What ever it is. Mulle tuli olo, että nuo lapset säästyy maailman pahuudelta, kaiken maailman alastonkuvilta ja kirosanoilta ja että he on jotenkin turvassa siellä ladossa. 

Ajatus simppelistä elämästä kiehtoo. Onneksi tuolla alueella on muutamia Bed&Breakfast paikkoja minne voi mennä viikonlopuksi detoxaamaan kaupungin nopeesta elämästä ja missä tarjolla on vain herkullista luomuruokaa. Täytyypä vaarata viikonloppu ja käydä katsastamassa. Zaran kautta tietenkin. 
 

Lisää kuvia ja videoita farmilta loydät mun instagramista @kristahaa