Ystävät on kaukana, mutta silti niin lähellä
Olin viikonloppuna kaverini mummin hautajaisissa. Tai Wakessä (en tiedä sen suomalaista nimeä). Wake on tilaisuus, minkä tiesin vain jenkkileffoista, koska Suomessa se ei ole yleinen. Wake:ssä edesmennyt ihminen makaa arkussa, arkku on auki ja sukulaiset ja tuttavat käy sanomassa vikat hyvästit ennen hautaan laskemista. Hautajaiset on seuraavana päivänä ja se on usein vain lähiperheelle.
Wakeen meneminen jännitti mua aikalailla, koska mä en oo koskaan nähnyt edesmennyttä ihmistä livenä. Oon sillä tavalla onnekas. Oon myös todella kova pillittäjä oli kyseessä sitten valmistujaiset, synttärit, häät tai hautajaiset, ja holtiton itkeminen puolituttujen ihmisten edessä jännittää mua silloin tällöin. Olisin ennenvanhaan ollut todella taitava itkijä. Se joka palkattiin kulkemaan arkun viereen itkemään.
Anyways, mua jännitti aikalailla, mutta koska kyseessä oli kahden läheisen kaverin isoäiti, haluttiin tietenkin osallistua ja tukea. Wakeen tulee usein ihmisiä vuosien varrelta ja sillä on suuri merkitys läheisille.
Mentiin sisälle rakennukseen (kyyneleet valuu jo) ja halattiin perhettä. Olin autossa tarkkaan miettinyt mitä aijon heille sanoa, mutta en saanut sanoja suusta kyyneleiltäni. Halattiin vain hiljaa niiskuttaen.
Olin myös päättänyt, etten katso isoäitiä läheltä, sillä en tiennyt kuinka pelottavaa se olisi. Katseeni kuitenkin harhautui ja loppujen lopuksi jäin tuijottamaan kauniisti puettua ja meikattua, yli 90-vuotiasta, edesmennyttä isoäitiä. Hän makasi siellä niin levollisena. Tapasin hänet viime jouluna italialaisen joulujuhlan merkeissä Long Islandilla. Hänellä oli erinomainen huumorintaju ja muisti vieläkin Kevinin (mieheni) teiniaikojen lempinimellä: K-dawk ja kertoi tarinoita kotibileistä.
Arkun viereen oli kasattu mielettömiä, ihmisen korkuisia kukka-asetelmia ja valokuva kokoelmia eri elämänvaiheilta. Niitä siinä katsellessani huomasin, kuinka muutama suunnilleen isoäidin kanssa saman ikäinen henkilö istui penkille arkun eteen. He olivat isoäidin ystäviä. Miten pysäyttävä näky. Kyyneleet tulvi hyökyaaltona mun silmiin.
Tämä näky sai mut miettimään, ketä mun Wakessä tulisi olemaan kun musta aika jättää, vuosikymmenten päästä. Ketkä on niitä ihmisiä jotka rakastaa ja välittää. Jäin miettimään asiaa pitkään ja mulle tuli todellinen ikävä ystäviä.
Jos sais valita yhen superpowerin niin teleporttaus olis mun valinta
Kaukana, mutta silti niin lähellä
On luonnollista, että toiselle mantereelle muuttaessa on vaikeaa pitää yllä kaikkia ystävyys suhteita mitä Suomessa asuessa loi. Elämäntilanteet muuttuu ja aikaerokin painaa. Oon niin onnekas, että mulle on jäänyt Suomesta mielettömiä ihmisiä elämään ja vaikka ei ollakkaan jatkuvasti yhteydessä alotetaan aina siitä mihin jäätiin.
Yksi kaveriporukka on erityinen: Täykkärit. (Kiitos nimi-ideasta Sunneva aikanaan!) Tutustuttiin näiden likkojen kanssa lukiossa ja ollaan siitä asti oltu kimpassa. Meillä on oma WhatsUpp chätti, mikä on valehtelematta ollut hiljainen ehkä totaalit 6 päivää viimeisen 5 vuoden aikana. Härregyyd miten aika lentää!
TÄÄ KUVA ON PALTTIARALLAA 5 VUOTTA VANHA. MUN TUKKA ON VIELÄKIN YHTÄ MAUTON. MUTTA SOPII TYYLIIN.
Ollaan täykkäreiden kanssa saatu kolme lasta, asuttu 7 eri maassa, erottu, menty naimisiin, iketty ikävää, kirottu miehiä ja ennen kaikkea puhuttu just siitä mitä sylki suuhun tuo just sillä hetkellä. Tänään mä paneuduin aiheeseen: kuinka ihmisen vatsalihakset muistuttaa torakan vatsaa. Jep – todellinen puheenaihe. Rima ei ollu kauheen korkeella näin Tiistai aamuna.
Mä saan niin valtavasti tukea kaikkeen näistä likoista ja rakastan heitä. Oli ongelmana mikä vaan, tiedän että se ratkaistaan viimeistään seuraavana aamuna kun herään (koska meillä on eroa 7h Suomeen ja Israeliin). Saan myös jakaa mun ilot ja en malta odottaa että pääsen kertomaan jutuista – vaikka joskus pitää odottaakin se 7h että he heräävät.
Mietin, kuinka ennenvanhaan pärjättiin ulkomaille muuttaessa kun ei pystytty pitämään yhteyttä päivittäin. Mulle Nykiin muuttaminen kolme vuotta sitten oli rankkaa koti-ikävän takia ja kenelle siitä itkin: täykkäreille. Ketkä mut autto siitä yli: no täykkärit tietenkin.
Häähumua
Toki ulkomaille muuttaessa mua on siunattu monella uudella ystävällä ja oon heistä niin super kiitollinen. Nämä ystävät täällä on opettanut mulle Nykin elämästä sen, mitä en ite olis osannut kysyä. On helpottavaa, kun joku on jo figured it out täällä ja voin ottaa heiltä opiksi. On maailman parasta, että täällä on ihmisiä joita voin kutsua ystäviksi. Yllättäen oon tajunnut, kuinka ajaudun suomalaisten seuraan ja kuinka siistejä tyyppejä me ollaan ympäri maailmaa. Toki pakasta löytyy Kanadalaista, Jenkkiä ja Filippiiniläistäkin.
Uptown girls
Likat koolla Miamissa polttareissa
Mulla oli erikoinen tilaisuus saada kaikki ystävät koolle vuosi sitten, kun järkättiin häät Long Islandilla. Vuokrattiin talo Hamptonista muutamaksi päiväksi häiden jälkeen ja bailattiin siellä 40 kaverin kanssa: Suomalaisten, Nykin suomalaisten ja jenkkien kanssa. Oli outoa ja ihmeellistä nähdä kaikki yhden katon alla!
Suomen suomalaiset, Nykin suomalaiset ja Jenkit
Pääsispä hetkeks tänne takasin
Huomaan aina kun Suomenreissu lähestyy, että ikävä yltyy. Pahin ikävä on just ennen ja heti reissun jälkeen. Nyt Suomen reissu on vajaan kahden viikon päässä, enkä malta odottaa! Alkaa niin sanotusti puntti tutisemaan!
Maailman parasta nähdä teitä, halata ja pussata!
Ketkä on sun parhaita ystaviä?