Amerikka ja autot
Yksi ensimmäisistä asioista mitä Amerikkaan muutettuani tarvitsin oli ehdottomasti auto. Täällä ei vaan kertakaikkiaan pärjää ilman autoa, jos tavoitteena on kotoa poistuminen. Tai no, ehkä hieman kärjistetysti sanottuna, toki Uberilla ja taksilla pystyy täällä liikkumaan. Itseasiassa olen lisäksi nähnyt kerran bussinkin kulkevan läheltä taloamme, ehkä julkisten kulkuneuvojen käyttö on sittenkin mahdollista! Täällä Ohiossa ei ole mahdollista kävellä kaikkialle, kävelyteitä ei ole läheskään jokaisen tien vieressä. Tosin asuntomme sijainti on siinä mielessä loistava, että kävellen pääsee lähikauppaan ja lisäksi lenkkeilykin on mahdollista, sillä täällä on kävelyteitä (jotka eivät toisaalta vie mihinkään kauppaan tms). Itse koin kuitenkin olevani aivan jumissa kämpillä, ennen kuin saimme hankittua auton minulle. Miehellä on täällä työsuhdeauto, joten hänen ei tarvinnut omaa autoa hankkia.
Aloimme siis heti Amerikkaan muutettuani etsiä minulle autoa. Kävimme katsomassa lukuisia vaihtoehtoja eri autokaupoissa, kunnes vihdoin löysimme sopivan. Täällä muuten lähestulkoon kaikki autot taitavat olla automaattivaihteisia, ainakaan manuaaleja emme nähneet paljoa myynnissä. Monessa paikassa autokauppiaat sanoivat, ettei nettihinnassa ole yhtään tinkimisvaraa. Kuitenkin lopulta saimme autostani yli 10% hinnasta tingittyä. Autovakuutus on täällä todella kallis verrattuna Suomen hintoihin, mutta siitäkin sai useamman kympin tingattua pois, joten täällä kannattaa siis selvästi tinkiä, ainakin autoasioissa! Huomattavaa muuten on myös se, ettei täältä pysty ostamaan autoa, ennen kuin on paikallinen ajokortti. Minä en saanut edes koeajaa autoja suomalaisella kortillani. Ilmeisesti suomalaisella kortilla saa kuitenkin ajaa puolen vuoden ajan, jos ei ole pysyvä asukas. Minäkin aion kuitenkin ajaa amerikkalaisen kortin, kunhan saan sosiaaliturvatunnuksen.
Liikennekulttuuri ei täällä ole mitenkään hurja, vaan täällä on mielestäni varsin helppo ajaa. Kaistat ja parkkiruudut ovat varsin tilavia. Liikennesäännöt ja -merkit ovat myös varsin samankaltaisia kuin Suomessa. Tosin punaisella saa kääntyä oikealle, mikä on mielestäni vaan hyvä sääntö. Autokulttuuri on varsin samanlaista kuin Suomessa, ”minä ensin” tyylisiä kuskeja löytyy täältä yhtälailla kuin Suomestakin. Nopeusrajoitukset ovat Suomeen verrattuna minusta korkeampia, esimerkiksi kehätiellä saa ajaa 65 milea, eli reilua satasta. Taajama-alueella rajoitus on monesti 45 tai 35 milea, eli reilu 70/55 km/h. Autoja on täällä aina paljon liikenteessä, mutta ruuhkat keskittyvät vain aamuun ja iltapäivään, kun ihmiset palaavat töistä.
Pääsimme muuten viime viikonloppuna näkemään, miten kolaritilanteessa toimitaan. Miehen suomalaiset työkaverit (jotka ovat täällä työmatkalla) joutuivat kolariin meidän taloyhtiömme ravintolan pihalla. Auto peruutti heitä päin, oli siis tämän amerikkalaisen kuskin vika. He soittivat poliisille ja todella leppoisa poliisi tuli tunnin päästä paikkalle. Koska kolaripaikka oli yksityinen piha, ei poliisi pystynyt tekemään ilmoitusta kolarista. Kuitenkin hän avasi jonkunnäköisen numeron tapaukselle, ja vakuutusyhtiöt saavat tämän numeron tietoonsa. Miehen työkavereilla on vuokra-auto, toivottavasti eivät joudu maksamaan auton pienistä naarmuista!
Loppuun vielä kuvat meidän autoista. Minulla on Toyotan C-HR, josta olen toistaiseksi tykännyt todella paljon. On tämä aika luksus edelliseen autooni verattuna, 21-vuotiaaseen Toyota Starlettiin! 😀 Olli puolestaan ajaa Chevroletin Silveradolla. Lava-autoja näkyy täällä todella paljon liikenteessä, taitavat olla yksi amerikkalaisten lempiautomalleista.
