Amerikkaan muuttaminen/pääseminen ei todellakaan ole yksinkertaista. Kun viime vuoden syksyllä päätimme ottaa miehelle tarjotun työkomennuksen vastaan, alkoivat byrokratian pyörät pyörimään. Minä en ole missään vaiheessa ollut hirveän kärryillä, mitä kaikkea tähän prosessiin on kuulunut, sillä miehen työpaikan amerikkalaiset lakimiehet hoitivat prosessin. Ilmeisesti miehen työlupaa varten piti todistaa, että hänellä on jotakin ainutlaatuista osaamista, jota ei jo Amerikasta löydy. Kyseessä on suomalainen yritys, joten ehkä tämä todennus tapahtui jotenkin helpommin. Miehen piti hakemusta varten ilmoittaa mm. kaikki osoitteet, missä hän on asunut 15-vuotta täytettyään ja vanhempien syntymäajat, paikat ja ammatit. Kun työlupa miehelle oli saatu, piti meille hankkia viisumit. 

Viisumien hakemista varten piti meidän kummankin täyttää netissä lomakkeita. Lomakkeissa kysyttiin taustaa (ammattia, vanhempien nimiä, koulutusta jne) ja näitä amerikkalaisten lempikysymyksiä (Oletko terroristi jne). Lomakkeiden täyttämisen lisäksi piti maksaa tilisiirtona viisumimaksu, joka oli muistaakseni muutamia satoja. Tämän jälkeen pystyimme varaamaan haastatteluajan Yhdysvaltain konsulaatista Helsingistä. Ajan saimme vasta muutaman viikon päähän. Yksi aika taisi olla aiemmin, mutta se ei sopinut meille mieheni työmatkan takia. 

Konsulaattiin pääsi sisälle vasta passin ja turvatarkastuksen jälkeen. Tämän jälkeen jouduimme odottamaan jonkun aikaa, ennen kuin pääsimme antamaan paperimme virkailijalle (mm. miehen työlupa, viisumivalokuvat, passit, avioliittotodistus..). Sitten alkoi lähes kahden tunnin tuskainen odottelu, kunnes meidät vihdoin pyydettiin takaisin tiskille. Pääsimme yhdessä tiskille, mieheltä kysyttiin pari kysymystä ja minulta vain, että olemmeko naimisissa. Kaikki paperit olivat kunnossa ja viisumimme hyväksyttiin. Saimme ne postissa viikon sisällä. 

Mieheni viisumi on siis L-1 (sisältää työluvan) ja minun on L-2 (dependent, työlupa ei sisälly). Minä pystyn kuitenkin hakemaan työlupaa maahantulon jälkeen. Kaiken kaikkiaan prosessi sujui mielestäni yllättävän nopeasti, ainakin siihen verrattuna, mitä olin netistä lukenut. Muistaakseni prosessi aloitettiin lokakuussa 2017 ja helmikuun alussa meillä oli jo viisumit. 

Viisumin saatuaan mies lähti pian jo Amerikkaan (hän oli kyllä jo viimeisen puolen vuoden aikana käynyt 5 kertaa työmatkalla siellä), mutta palasi helmikuun lopussa lähettämään kontin Amerikkaan. Meidän ei itse onneksi tarvinnut pakata tavaroitamme, vaan miehen firma oli järjestänyt muuttomiehet avuksi. Käytännössä lähes koko omaisuutemme pakattiin, lukuunottamatta ruokia, alkoholia ja huonekasveja (näitä ei saa viedä) ja lähti seilaamaan merta pitkin kohti Amerikkaa. 

Kontin matkaaminen kesti lopulta seitsemän pitkää viikkoa!!! Tällä välin mies oli vuokrannut asunnon Amerikasta ja asunut tyhjässä kämpässä konttia odottaen. Minäkin olin käymässä Amerikassa, kun kontti vihdoin saapui. Muuttofirma toimitti laatikot oikeisiin huoneisiin ja me purimme laatikot sitten itse. Lähes kaikki tavarat saatiin ehjänä perille, vain yksi Ikean hylly oli hieman kärsinyt. 

Minä muutin Amerikkaan vasta 1.6., sillä työskentelin siihen asti Suomessa. Maahan saapuminen tapahtui hyvin samankaltaisesti kuin ESTA:llakin, tosin rajatarkastuksessa piti valita Chicagossa eri jono (VISA-jono). Olen jonottanut kummallakin kerralla reilusti yli tunnin tässä Visa-jonossa, joten kannattaa varautua pitkällä vaihtoajalla, jos Chicagossa aikoo vaihtaa. Rajatarkastuksessa minun ei ole kuin tarvinnut näyttää viisumiani ja antaa sormenjäljet ja toisella kertaa vastata muutamaan kysymykseen.

Nyt on viikko Amerikan elämää takana, fiilikset ovat toistaiseksi varsin hyvät 🙂