Tutti karhulle…

… tai hirvelle. Tai oravalle. Tai norsulle. Ehkä lehmälle. Sittenkin omaan suuhun.

Kookosta on valmisteltu jo pitkään, puhuttu asiasta ja jätetty hautumaan, suunniteltu. Kun täyttää kaksi vuotta, on jo niin iso poika, että ei tarvitse tuttia enää. Vauvat tarvitsevat tuttia, mutta kaksivuotiaathan eivät ole enää vauvoja. Ja nyt Kookos on kaksi.

Kaksivuotias voisi antaa tuttinsa eläinvauvoille. Mille eläimelle Kookoksen tutti annetaan? Tähän ei ole vielä tullut selvää vastausta, kun on niin paljon kivoja eläinvauvoja, jotka voisivat tarvita tuttia.

Ihan pienenä vauvana Kookos ei oppinut syömään tuttia, mutta joskus lähellä puolen vuoden ikää (muistaakseni) siitä tuli tarpeellinen. Tutti oli suussa öisin, päiväunilla ja silloin kun itketti kovasti, jos vaikka sattui. Myös päiväkodin aloituksessa vuoden ikäisenä tuttia tarvittiin näissä tilanteissa. Aika pian tutti jäi vain uniaikoihin, ja poika jätti tutin reippaasti sänkyyn herättyään ja otti sen vasta nukkumaan mennessä suuhun.

Oltiin ajateltu, että 1½-vuotiaana tutista luovutaan. Sitten alkoikin olla lähellä pikkusiskojen syntymä, eikä haluttu siihen tilanteeseen tuttiahdistusta. Nyt kuitenkin vauvat ovat tulleet tutuiksi, samoin vauvojen pienet tutit, joita Kookos ei ole koskaan edes yrittänyt laittaa omaan suuhunsa. Ne kun ovat vauvojen.

Ensi viikolla Isi on lomalla ja voidaan odotella yöunia ja päiväunia vähän pidempään, ilman tuttia. Aika monena iltana jo nyt Kookos on unohtanut tutin ja saanut ihan hyvin unen ilmankin. Lopullista luopumisrituaalia ei kuitenkaan olla vielä tehty ja se on lähipäivinä edessä. Huh.

Miten teillä on päästy tuteista eroon?