Inspiraatio
Kookos rakastaa kirjoja. Vaikka meno muuten on hyvin vauhdikasta ja äänekästä, kirjoja luettaessa ikiliikkuja rauhoittuu ja keskittyy täysillä. Jokailtaiseen rutiiniin kuuluu iltasatuna kirja tai pari.
Sekä vanhempien että Kookoksen suosikkeihin kuuluvat Sanna Pelliccionin Onni-kirjat. Kookoksella on Onni-pojan mahtava matka ja Onni-pojan kierrätyskirja. Jälkimmäinen saa täydet pisteet äidiltä. Tosi kivalla tavalla kerrottu kierrätyksestä normaalina osana arkea. Molemmissa kuvitus on myös sekä lapsen että aikuisen mieleen. Lapsi bongailee tuttuja asioita kuvista ja äiti ihailee suloisia piirroksia, sympaattisia tapettikuoseja myöten.
Palasimme taas pienen tauon jälkeen Onni-kirjojen pariin ja luimme Onni-pojan kierrätyskirjan pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa näin Kookoksen silminnähden inspiroituvan kirjasta! Kirjassa Onni rakentaa tyhjästä pahvilaatikosta merirosvolaivan ja Kookos halusi tehdä itselleen samanlaisen. Sanatarkasti hän siteerasi kirjaa: ”Tarvitaan sakset, tussi ja teippiä.”
Merirosvolaivaksi löytyi vanha Ikean muuttolaatikko. Ja koska Onninkin merirosvolaivassa on tärkeässä osassa sumutorvi, piti sellainen tietenkin saada Kookoksenkin laivaan. Onneksi Isi oli juuri syönyt Pringlesejä.
Laivassa istuessaan kapteeni huutaa kovaan ääneen: ”Sumutorvi huutaa tuuuu, sumutorvi huutaa tuuuu!”
Laivaan on täytynyt saada kyytiin molemmat pikkusiskot vuorotellen. Välillä laiva on lastattu täyteen leluja ja laivassa on syöty leikisti kalakeittoa, niin kuin Onni.