”Mulla ei ole mitään päällepantavaa”
Nyt ihan oikeasti ei ole. Olen varmaan joskus ennenkin sortunut sanomaan samaa, mutta koskaan en ole ollut tällaisessa tilanteessa. Oikeasti mikään ei mahdu päälle. Enkä puhu nyt siitä, että vaatteet näyttävät makkarankuorilta tai kiristävät tai että minusta tuntuu, että en mahdu mihinkään vaatteisiin tai että näytän omasta mielestäni paksulta kaikissa vaatteissa. Mikä toki pitää myös paikkansa, mutta tuosta vaiheesta olen jo yli. Nyt siis ihan konkreettisesti housut eivät nouse tarpeeksi ylös ja paidat eivät veny tarpeeksi alas. Oikeasti.
Missään äitiyshousuissa ei riitä enää resori vatsan päälle. Olen kokeillut myös pari kokoa liian suuria housuja, niin että jaloissa on tyhjää vaikka kuinka paljon ja lahkeet ovat aivan liian leveät, mutta resori ei niissäkään riitä ja puristaa vatsaa.
Edellisessä, yhden vauvan raskaudessa, riitti että toppi tai paita oli tarpeeksi pitkä ja vähän joustava, niin että se ylettyi tarpeeksi alas vatsan yli. Joo. Ei riitä enää. Mikään trikoo ei jousta tarpeeksi. Ehkä joku XL-kokoinen tunika voisi mennä päälle, mutta en nyt tässä vaiheessa enää katso tarpeelliseksi hankkia sellaista.
Nyt käytän yksiä pellavahousuja, jotka ovat nekin aika leveät, mutta resori sentään riittää. Ja tunikaksi tarkoitettu hyvin A-linjainen kaapu riittää melkein peittämään vatsan, ainakin housujen resoriin asti. Tätäkin käytin siis ilman housuja aikaisemmin.
Toisaalta, sillä ei oikeastaan ole mitään väliä mitä mulla on päällä tai miltä muuten näytän, kun statement-vatsa vie kaiken huomion kuitenkin.
Huh. Mutta hienoa että tänne asti on päästy ja pienet ovat saaneet kasvaa ja koko raskaus on mennyt ihmeen hyvin kaikkiin monikkotilastoihin nähden. Pääasiassa siis kaikki hyvin.
P.S. Hyviä juustoja kyllä tekisi jo mieli. Ja viiniä.