Höh, olin kuvitellut, että en tänne muuta kirjoitakaan kuin vauvajuttuja. Mutta nyt huomasin, että viimeisimmästä vauvajutusta on jo aikaa. Kuvittelen kai vaan, kun itse elän niiden vauvojen keskellä ja oikeassa elämässä en taida paljon muusta puhua.

Ja kun vauvat sattuvat olemaan samaan aikaan saman ikäisiä, niistä usein puhutaan yhdessä. Kuitenkin sen lisäksi, että meillä on kaksoset, meillä on myös kaksi ihanaa tyttölasta, jotka ovat ihan omanlaisiaan. Yksittäisiä rakkaita vauvapersoonia. Näiden kahden vauvan hauskuus taitaakin olla siinä, että huomaa miten omia itsejään jo pienet vauvat voivat olla.

Tässä jutussa kerron Untuvasta. Vanhimmasta tyttärestämme, keskimmäisestämme. Isoveljeään vuoden ja 8 kuukautta nuoremmasta, pikkusiskoaan minuutin vanhemmasta.

Untuva on uskomattoman jäntevä pikkutyttö. Hän on täyttä voimaa ja sinnikkyyttä. Hän kääntyy jo välillä selältä vatsalleen ja toisinkin päin, mutta ihan varmana taitona tätä ei voi vielä pitää. Välillä pääsee ympäri, kun oikein yrittää. Yritystä säestää todella kovaääninen huuto. Untuvan ääni on korviasärkevän kova. Itku, kiljahtelu, huudahtelu, jopa ähinä, tulee kaikki hirmu suureen ääneen. Hän myös punnertaa itsensä väkisin melkein istuma-asentoon sylissä ollessaan. Vauvamaisesti vaakatasossa hän ei sylissä ole hetkeäkään. Untuva ei myöskään pysy minkään peiton päällä enää, vaan joko kierii, tai sitten hivuttautuu selällään jonnekin ihan muualle. Joskus hän on löytynyt pöydän alta, joskus lattialta peiton vierestä.

Untuva ei enää ole untuvainen, mutta hiukset ovat kyllä hassun pehmeät edelleen. Niihin jää helposti pölyrastatakkuja. Ja takaraivossa on se ihana vauvakalju. Untuva on monen mielestä enemmän äidin näköinen, kuin muut lapsemme. Voi olla.

Tyttö nauraa ja jokeltelee paljon ja parhaat naurut saa oman siskon naamasta. Kyllä äiti, isi ja isovelikin hymyilyttää ja juttuja kerrotaan meillekin, mutta sellaista kikatusnaurua ei ole vielä kukaan muu saanut aikaiseksi, kuin oma ihana sisko. Tätä yhteistä kujerrusta ei voi nauramatta katsoa ja kuunnella, ja joka kerta pyrkii myös kyynel silmään.

Untuva nukahtaa illalla helposti syliin ja jatkaa unia omassa sängyssään pitkään. Yöllä hän herää pari kertaa syömään ja jatkaa yleensä unia heti syötyään. Aamupäivällä Untuva nukkuu 2-3 tunnin päiväunet parvekkeella kopassa tai sitten vaunuissa liikkeellä. Iltapäivällä sitten torkutaan lyhyempiä pätkiä, vähän vaunuilusta riippuen.

Keskiviikkona Untuva pääsi äidin kanssa ihan kahdestaan käymään Hulluilla Päivillä. Sinne kun en sentään tuplavaunuilla lähde puskemaan. Näitä vauvoja onkin tullut kannettua liinassa aika paljon, kun yhden vauvan vaunuja meillä ei enää ole. Silloin kun mukana on vain yksi vauva, on hän yleensä sitten liinassa ja saa ihan parasta laatuaikaa ja läheisyyttä. Untuva nautiskelikin retkestämme täysillä eikä nukkunut liinassa koko matkalla ollenkaan. Katseli ympärilleen ja välillä vilkaisi, että onhan se äidin naama siinä ihan lähellä. Tämä yhden lapsen kanssa vietetty aika on kyllä äidillekin ihan tosi tärkeää, jokaisen lapsen kanssa.

Ja isoveli rakastaa leikkiä pikkusiskon kanssa. ”Soitan kelloa, painan nappia, tällä pysäkillä pois. Liukuportaita metroon ja metrolla mummolaan.”