Kaksi maailman pienintä sydäntä

akuankka.fi_.jpg

(kuva)

Uudelle palstainnostukselle ja -mahdollisuudelle on syynsä. Olen jäänyt töistä kotiin odottamaan. Odotan ihan supermahtavaa pakettia, tuplana. Meille tulee kaksoset.

Ihanaa, jännittävää, hurjaa, pelottavaa, täydellistä, odottamatonta, luonnollista, uskomatonta ja vaikka mitä!

Tältä palstalta ei siis tule vauvajutut loppumaan, vaikka isoveli kasvaa kovaa vauhtia.

Niille, joita kiinnostaa, kerrottakoon, että kyllä, raskaus on ollut tuplasti rankempi kuin yhden odotus, kaikin tavoin. Kaikki vaivat, joista olin kuullut ja ensimmäisessä raskaudessa koko ajan odotin mutta en saanut, ovat nyt tulleet hyvin tutuiksi. Tuplana.

rv25tt.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Uusi yritys

Nyt ihan oikeasti! Yritän uudestaan.

En oikein päässytkään takaisin, vaikka yritin. En vaan ehtinyt. Työpäivän jälkeen tuntui tärkeämmältä ja kivemmalta leikkiä lapsen kanssa ja ulkoilla, kuin kirjoittaa. Nyt näyttäisi siltä, että aikaa on taas tähänkin, ehkä.

Ihan jännitti kirjautua sisään pitkästä aikaa ja katsoa miltä oma palsta näyttää. Ja kaikkia uudistuksiakin on tullut, hui! Olen tietysti lukenut suosikkipalstojani säännöllisesti, että ei tässä nyt ihan ulkona olla.

Kuvituksena uuteen alkuun (taas) aamukuva Haisulista, joka nykyään jo juttelee vähän, kävelee kovaa ja pitkiä matkoja (ainakin parkkipaikalta kotiin), kiipeää joka paikkaan ja on ihan kohta 1½-vuotias.

 

p3040467.jpg

Suhteet Oma elämä