Ihanat pinkit…

…juoksulenkkarit!!! <3

nimbus.png

Näillä kelpaa lähteä hakemaan uudelleen raskausaikana täysin romahtanutta juoksukuntoa. Kookos pääsee punaisiin lainajuoksurattaisiin vauhdittamaan menoa.

Kahdet edelliset juoksukenkäni olivat Karhun M1-sarjaa, mutta eivät sitten enää tuntuneetkaan sopivilta. Ensimmäiset niistä olivat hyvät ja toimivat, mutta kulutin ne täysin loppuun. Toiset olivat vähän muuttunutta mallia ja eivät selvästikään tarpeeksi vaimennetut kovalla alustalla juoksemiseen.

Näissä uusissa on hyvät vaimennukset ja tuntuu ainakin näin ensituntumalta tosi pehmeiltä ja kevyiltä. Eikö luulisi, että jos lenkkarin nimi on Nimbus 12, niin niillä pitäisi liitää kuin Harry Potter luudallaan?

Niin ja pitää vielä tarkentaa, että en oikeasti valinnut kenkiä värin perusteella. Mutta ihan mukavaa plussaa, että jaloissa vilisee räiskyvä pinkki!

(Kuva: http://www.asics.fi/running/products/gel-nimbus-women/ )

Hyvinvointi Liikunta

Korvaamattomat isovanhemmat

Päästiin lomalla pitkästä aikaa viettämään aikaa miehen kanssa kahdestaan, kiitos isovanhempien. Mummo ja pappa jaksoivat tehdä pitkiä vaunulenkkejä, niin että Kookos sai nukkua hyviä päiväunia tunturi-ilmassa. Sillä aikaa äiti ja isi nauttivat tunturi-ilmasta laskien ja hiihtäen. Myöhemmin vielä toisessa mummolassa Kookos nukkui mummon kanssa, kun käytiin oikein yöelämässä kaupungilla. On ne isovanhemmat vaan korvaamattomia! Olen myös kuullut joskus jonkun isovanhemman sitaatin:

”Jos olisin tiennyt miten ihania lapsenlapset ovat, olisin hankkinut ne ensin.”

Lapissa käytiin myös kahdestaan ulkona syömässä. Matka mökiltä ravintolaan taitettiinkin POTKURILLA! Mikä ihana menopeli. Olispa kiva potkutella Helsingissäkin vaikka kotoa jumppaan. Tai shoppailemaan! Ostoksetkin saisi kuljetettua istuimella aika näppärästi. Voiskohan kaupunkiin saada sellaisen hiekoittamattoman potkuriväylän johonkin tien viereen?!

p2270056_-_kopio.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe