A. Sinivaara kirjoitti hyvän jutun siitä, kuinka lihaksikkaiden naisten ulkonäkö on arvostelulle vapaata riistaa.

Mielessäni on pitkään ollut saman tapainen juttu samasta näkökulmasta, mutta koskien laihuutta.

Olen ihan aina ollut tosi hoikka ja painoni on pyörinyt alipainon ja normaalin rajoilla. Ennen ensimmäistä lasta olin ensimmäistä kertaa elämässäni tyytyväinen painooni ja ulkonäkööni. Tyytyväinen myös siksi, että oloni oli parempi kuin koskaan. Tein töitä saadakseni painoa lisää, kävin useita kertoja viikossa kuntosalilla ja bodypumpissa. Juoksin myös säännöllisesti. Tuolloin myös söin hyvin, kun liikunta lisäsi ruokahalua.

Molemmissa raskauksissa painoni nousi n. 18 kg, ja lukemat neuvolan puntarissa naurattivat kerta kerralta enemmän, kun pääsin aivan uusille kymmenluvuille. Raskauskiloista eroon pääseminen ei huolestuttanut etukäteen, kun ajattelin että liikunnallahan ne lähtee.

Yllätyksekseni imetys veikin kilot samantien ja otti mukanaan kaiken muunkin. Ensimmäisen ja toisen raskauden välissä en ehtinyt päästä hyvään kuntoon uudestaan ja nyt kaksosraskaus ja kahden vauvan imetys ovat vieneet ihan viimeisetkin lihasten rippeet ja painon miinukselle.

Tällä hetkellä en ole itseeni yhtään tyytyväinen. En tunne oloani kotoisaksi näin heiveröisenä.

Kaipaan painoa lisää ja tiedän mistä sitä saisi – lihaksista. Lihasten takaisin saaminen vaan ei ole niin helppoa. Tavallaan vähän kadehdin niitä, joilla on ylipainoa ja jotain mitä muuttaa lihakseksi. Tyhjästä niitä on paha lähteä rakentamaan.

Olen saanut monta kertaa vinkin ”syö enemmän”. Kyllä minä syön. Niin paljon kuin ehdin ja jaksan.

Vinkkejä ja huomautuksia surkeasta olomuodosta satelee muutenkin yllättävän paljon. Ihmettelen samaan tapaan, kuin A. Sinivaara, miksi lihaksikkaalle, tai tässä tapauksessa hoikalle, saa kertoa mielipiteensä epämiellyttävästä ulkonäöstä ääneen. En usko, että kovin moni ylipainoinen kuulee usein kommentointia ”ai kauhee, söisit vähän vähemmän ja liikkuisit enemmän”.

Ylipainoinenkaan ei välttämättä ole tyytyväinen omaan ulkomuotoonsa, mutta ei ehkä joudu kuulemaan toisilta, miten surkealta näyttää.

Palan halusta liikkua enemmän, mutta liikuntahetkien järjestäminen tämän lapsikatraan kanssa vaatii vähän suunnittelua. Juoksulenkille lähteminen olisi helpointa, mutta tällä hetkellä ei taida olla järkevintä keskittyä polttamaan kaloreita. Luulen, että tarvitsen enemmän lihaskuntotreeniä, ja siinä aion nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja järjestää niitä hetkiä kuntosalille ja jumppaan.

Kyllä, myös painon nostaminen vaatii itsekuria.

Mitään kuntoprojekti- tai treeniblogia tästä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole tulossa. En itsekään jaksa lukea toisten treeniraportteja ja pidän omani omanani.

Jos jollain sattuu olemaan hieno selviytymistarina ruipelosta voimanaiseksi, kuulen mielelläni vinkkejä tavoitteen saavuttamiseksi.