Anonyymi

kuva0130.jpg

 

Täällä ja muuallakin on ollut jonkin verran keskustelua omien kasvojen näyttämisestä blogissa/palstalla/nettikeskusteluissa jne. Pidän itsekin uskottavana sellaista blogia, jossa esimerkiksi vahvat mielipiteet ilmaistaan omilla kasvoilla. Myös kaikki vähemmän vakava, kuten päivän asut tai muut, näyttävät vaan mielenkiintoisemmilta, jos myös kasvot näkyvät.

hpim3493.jpg

Itse kuitenkin piilottelen omia kasvojani. Ei ole tarkoitus salailla identiteettiäni tutuilta tai tuntemattomilta. Työni takia en kuitenkaan halua näyttää naamaani netissä. En halua työhön liittyvien tahojen tietävän liikaa vapaa-ajastani, vaikka se ei kovin ihmeellistä olekaan. Työkaverit ja osittain myös esimiehet ovat läheisiä ja suurelta osin mukana myös vapaa-ajallani, enkä ollenkaan pelkää sitä että he tunnistavat minut. Jos napisisin täällä töistä, olisin todennäköisesti ehtinyt napista heille jo moneen otteeseen livenäkin. Kun en paljasta omia kasvojani, olen myös reilu työkavereitani kohtaan.

                     hpim4429.jpg

Kookos pysyy myös kasvottomana täällä. Olen vain päättänyt, että lapsen kuvia en halua laittaa tunnistettavasti nettiin. Lapsi kun ei itse voi sanoa haluaako hän tulla julkaistuksi vai ei.

Toivottavasti palstalla jaksaa silti joku vierailla, vaikka ei pääsekään näkemään kaikkea.

Suhteet Oma elämä Työ Ajattelin tänään

Paras sisustusvinkki

 

Tämän sisustusidean olen kuullut myös sisustussuunnittelijan suusta. Tosin ei tarvitse olla ammattilainen toteuttaakseen sen. Sopii jokaiseen kotiin.

Sisustusvinkkini on siivous.

Kauniit kodit sisustuslehdissä ja blogeissa inspiroivat tekemään omaankin kotiin muutoksia. Muutoksen ei aina tarvitse olla kallista ja vaativaa. Kukapa ei nauttisi puhtaan tuoksuisesta, järjestyksessä olevasta kodista. Eivätkä ne kauniit designin täytteiset mallikoditkaan olisi sotkuisina niin näyttäviä.

Meillä siivouspäivä on yleensä torstai. Perjantaina meillä on Kookoksen kanssa harrastuksia ja usein muutenkin kahvittelua ja menoa ystävien kanssa ja Isillä pitkä päivä töissä. On kivempi aloittaa viikonloppu jo perjantaina valmiiksi puhtaassa kodissa. Sitä paitsi torstain siivouksen jälkeen suodaan itsellemme jotain herkkua palkkioksi ja urakan jälkeen tuntuu jo viikonloppu melkein alkavan.

Ihottumaisena aineita kestämättömänä, mutta hyviä tuoksuja rakastavana, olen innoissani näistä Methodin siivousaineista. Ihana puhdas ja raikas tuoksu, ilman että kädet halkeilee näitä käyttäessä.

 

multisurfacespray_seaminerals.jpg       tubntile.jpg

Itselläni on käytössä nuo multi-surface cleaner ja tub n’ tile. Löysin myös uuden tuttavuuden, jota  täytyy ehdottomasti kokeilla: play clean nursery + playroom cleaner. Syöttötuolin ja lelujen puhdistukseen varmaan aika näppärä. Tuotteesta kerrotaan näin: ”babies are cute, but cleaning up after them is anything but. so the moms at method developed this naturally powerful, biodegradable, non-toxic spray to clean up quick after wee ones and leave no harmful residue. when it comes to clean, mom knows best.” (www.methodhome.com)

Siispä hihat ja imuri heilumaan! Tässä vielä kuva puhtaasta kodista. Olen vielä vähän arka jakamaan omaa elämääni täällä, mutta pikku kurkkaus nyt kotiin kuitenkin. 🙂

 

hpim4047_2.jpg

Koti Sisustus