Biitsi näytöllä

el_porto.jpg

 

Näyttöni taustakuvat vaihtuvat melko usein. Joskus kuvana saattaa olla joku ajankohtainen viimeaikaisiin tapahtumiin liittyvä löytö, tai nykyään usein päivitetty otos hurjaa vauhtia kasvavasta pojasta.

Tämä kuva on kuitenkin päässyt useita kertoja takaisin taustakuvaksi oltuaan hetken tauolla. Kuva ei laadultaan ole paras mahdollinen, mutta se on henkilökohtainen ja tärkeä.

Vietin kahtena kesänä aikaa ystäväni luona Los Angelesissa. Tämä on jälkimmäiseltä matkalta vuonna 2008. Olisin voinut käyttää aikaani nähtävyyksien ja turistikohteiden kiertelyyn, mutta pääasiassa vietimme vapaa-aikaa rannalla surffaten ja aurinkoa ottaen. Toki näin muutakin, mutta kyllä suurin anti noilla matkoilla oli meri ja ranta. Tämä on yhdeltä surffireissulta El Portosta. Jo matkalla valitsin tämän taustakuvaksi, ja siinä se oli pitkään.

Kuvan kruunaa kaikkien lautojen ja surffaajien lisäksi tuo frisbeetä heittelevä aidon amerikkalaisen näköinen rantamies. 🙂

Ja en muuten osannut ottaa kuvaa kuitenkaan suoraan näytöltä, eli se nyt on vaan kuva. Varmaan uskotte että se on myös näytöllä taustakuvana. 😉

 

Ananas

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat

Jump jump

Me harrastetaan Kookoksen kanssa jumppaa, jossa äiti saa ihan oikeasti treenata, ja vauva tai lapsi on vaan mukana ja touhuilee omiaan. Isommat lapset leikkii palloilla, ja nämä pikkuvauvat vaan köllöttelevät.

Paitsi että tänään Kookos ei tyytynytkään pelkkään köllöttelyyn, vaan treenasi omia taitojaan ja kääntyi ensimmäistä kertaa itse vatsalleen! Kannattaa siis käydä jumpassa, se tekee hyvää ja kehityksen huomaa silmissä!

Ja on äidistäkin taas ollut mukavaa päästä takaisin omaan kehoon ja alkaa hankkimaan lihaksia takaisin. Niissä onkin etsimistä. Intoa jumppaan innokkaan treenikaverin lisäksi tuovat ihan uudet tossut.                                                                                                 

 (Kuva: store.nike.com)nike.jpg

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta