Seinällä

Heti alkuun täytyy sanoa, että en ole mikään kiipeilyn asiantuntija tai extremeurheilija. Sellaisilla ”oikeilla” kiipeilijöillä olisi varmaan paljon enemmän sanottavaa aiheesta. Ne oikeat kiipeilijät kiipeävät kallioilla ja vuorilla. Itse kirjoitan nyt sisäseinäkiipeilystä mukavana harrastuksena ja kuntoilumuotona.

Yläköysikiipeilyssä kiipeilijä on köyden päässä kiinni tietynlaisella kasisolmulla. Toisessa päässä köyttä on varmistaja. Varmistaja kuljettaa köyttä varmistuslaitteen läpi. Jos seinällä oleva kiipeilijä menettää otteensa, varmistaja kiristää köyden varmistuslaitteen avulla niin, että kiipeilijä jää köyteen roikkumaan.

Varusteiksi kiipeilijä tarvitsee kengät, valjaat ja varmistuslaitteen. Näitä varusteita voi useimmista kiipeilypaikoista myös vuokrata, mutta kyllä ne omat pehmustetut valjaat pitemmän päälle on mukavammat. Samoin kengät. Mukavuudesta ei tosin kenkien kohdalla voi puhua, on ne sen verran ahtaat ja puristavat. Köydet roikkuvat sisäseinillä valmiina, jos tyytyy yläköysikiipeilyyn, kuten minä. Liidaus, johon tarvitaan omia köysiä ja josta itse en tiedä mitään, on sitä mitä ne ”oikeat” kiipeilijät tekevät kallioilla. Lisävarusteena voi hankkia mankkapussin, eli valjaisiin kiinnitettävän pussin magnesiumia varten. Sitä on sitten seinällä roikkuessaan helppo lisätä käsiin, kun kädet alkavat hiota ja otteet olla liukkaita. Mankkapussin voi myös tuunata söpöksi, kuten ystäväni on tehnyt.

Seinillä on eri värisillä otteilla merkattuja eri tasoisia reittejä. Reiteillä on tasojärjestelmä, joten itselleen sopiva reitti on helppo valita. Toki voi kiivetä myös käyttäen vaikka kaikkia seinältä löytyviä otteita, mutta haastetta saa, kun yrittää kiivetä aina vähän omaa tasoaan vaikeampia reittejä. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun viimein pääsee puhtaasti ylös reitin, jota on monta viikkoa yrittänyt ja aina joutunut luovuttamaan.

Negatiivisilla seinillä, eli tuollaisilla taakse päin kaatuvilla, on oma jännityksensä. Negatiivista seinää on myös fyysisesti raskaampi kiivetä, kuin suoraa. Käsivoimia tarvitaan, kun pitäisi pysyä lähellä seinää, selkä osittain lattiaa kohti. Voimat kasvavat tässä lajissa huomaamatta. Korkeuksissa harvoin tulee mietittyä, että treenaanpa tässä hauista. Jälkeenpäin sitten tuntuu, että jotain on tullut tehtyä.

Jos kiipeily kiinnostaa, niin aluksi kannattaa hakeutua kiipeilykurssille. Monet kiipeilykeskukset vaativat turvallisuussyistä kurssin suorittamista ja näyttökokeen hyväksyttyä suorittamista. Näyttökokeessa ei todellakaan tarvitse osata kiivetä, vaan tarkoitus on näyttää, että osaa käyttää varmistuslaitetta sekä sitoa itsensä kasisolmulla köyteen. Kiipeilykursseja järjestetään Helsingisssä ainakin Kumpulan liikuntakeskuksessa.  Eikä EEikä tarvitse olla yliopisto-opiskelija, vaikka tuo liikuntakeskus sijaitseekin kampuksella. Niin ja jos joku oikea kiipeilijä sattuu tätä juttua lukemaan, niin korjatkaa ihmeessä virheellisiä tietoja. ;)

Pieniä lapsia ei muuten yleensä saa kiipeilypaikkoihin viedä. Varmistajan voi olla vaikea keskittyä seinällä roikkuvaan kiipeilijään, jos jaloissa pyörii väisteltäviä lapsia. Puhumattakaan siitä, että lasta pitäisi vahtia. Seiniltä tulee joskus myös alas kiipeilijöitä melko kovaa vauhtia, eivätkä lapset ehkä osaa varoa. Kiipeilyä valvotusti harrastavat lapset ovat tietysti eri asia. Ja tämä lapsi kävi vain Isin kanssa moikkaamassa ja koko seinällä ei tuolloin ollut muita. :)