Tällä viikolla on tapahtunut käsittämättömän synkkiä asioita. Pietarin terrori-isku, Kabulin pakkopalautukset, hermokaasuisku Syyriaan, Yhdysvaltojen ohjusisku tämän seurauksena. En tiedä onko ketään, jonka verkkokalvoille kuvat ja videot näistä Syyrian tukehtuvista lapsista eivät olisi päätyneet.

Tällä viikolla joukko ihmisiä myös kokoontui muutaman tunnin varoitusajalla lentokentälle vastustaakseen epäinhimilliseksi kokemaansa toimintaa. Heidän tarkoituksenaan oli estää ihmisten lähettäminen takaisin kyseenalaisiin olosuhteisiin. Lentokentän Alepan myyjä leikkasi banaanilaatikon pohjan irti, kun paikalle tulikin paikalle niin paljon mielenosoittajia, että kyltit loppuivat kesken.

Tälläkin viikolla, joka ikinen päivä, ihmiset ovat jakaneet kaduilla esitteitään, koska he haluavat olla tekemässä parempaa lähiympäristöä ja yhteiskuntaa, jokainen itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihmiset maksavat siitä, että pääsevät vaikuttamaan meidän kaikkien yhteisiin asioihin. Sanokaa minua naiiviksi, mutta minä haluan uskoa tämän olevan näiden ihmisten toiminnan taustalla.

Tällä viikolla yksi oppilaistani viittasi ensimmäistä kertaa tunnilla. Minä jäin katsomaan suu auki, luokkakaverit taas antoivat tyypille spontaanit aplodit. Toinen unohti tulla sovittuun ohjaukseen, kun tunnilla oli käsitelty ekologista jalanjälkeä ja laskettu yhdessä oman kulutuksen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Joko tämä muksu osasi pelata minua loistavasti tai oli oikeasti innostunut oppimastaan. Tässäkin haluan uskoa siihen parempaan vaihtoehtoon.

Jos tämä olisi päiväkirja, tiedän kuinka teksti alkaisi. Kirjoitus lähtisi liikkeelle mahtipontisesti ja suuria maalaillen jotakuinkin näin:

”Rakas päiväkirja,

Tänään on se päivä, jona maailmaa lähdettiin muuttamaan. Helsingin Kalliossa 5.4.2017, maailmanjärjestys liikahti aavistuksen verran parempaan suuntaan, pyyhkäisi hetkeksi pois kahvilan ihmisineen ja loi sekunniksi kaikkien mahdollisuuksien tyhjän tilan. Me emme tiedä vielä mitä kaikkea se tulee tarkoittamaan, mutta meillä on visio.

Halu muuttaa, ymmärtää, oppia. Paluu yhteiskunnan perustusten alkulähteille. Tahto luoda yhteyksiä, jossa nämä kaiken mahdollistavat pyyhkäisyt ovat joka ikisen ihmisen ulottuvilla.

Ajatus sydämen sivistyksestä ja oppimisesta itseisarvona. Kansanliike keskiössä sivistys.

Minä haluan elää yhteiskunnassa, jossa jokainen voi nähdä omalla oppimisellaan merkityksen. Haluan jokaisen ihmisen voivan hahmottaa itsensä täysivaltaisena ja arvokkaana osana koko muuttuvaa järjestelmää itsensä kehittämisen kautta.

Minä en puhu työstä, koulutusjärjestelmästä, politiikasta. En itsensä työllistämisestä, starttiapurahoista tai perustulokokeilusta.

Minä puhun kokonaisesta historian ja ajan läpileikkaavasta, ihmiselämän kokoisesta tavasta ymmärtää olemisen perusolemus. Mennä syvemmälle, tutkia yhdessä, kehittyä niin yksilönä kuin yhteisönäkin. Oppia kohtaamisissa ja niiden kautta.

Minä pelkään, että tässä ajassa meiltä häviää usko omaan kyvykkyyteemme ja mahdollisuuksiimme uuden luomiseen. Pakotus kapeakatseisuuteen ja paniikkimielialaan yhteiskuntajärjestyksen säilymisen toivossa synnyttää liitoitellun epätoivon aallon.

Todellisuudessa ainoa mitä me voimme tehdä, on luottaa ihmisyyteen. Heittäytyä hengittämään keuhkot täyteen toivoa oppimisen muodossa ja luottaa inhimillisyyteen pohjautuvan sivistyksen aallon valtavaan nousuun.”

Minä kuvittelen kirjoittavani päiväkirjaan, koska idealismia on helpompi kirjoittaa päiväkirjaan kuin koko maailmalle. Nyt minä kuitenkin haluan, että tämä idealismi muuttuu todeksi ja tarve päiväkirjamuotoon kirjoitettuun haaveiluun ajan myötä turhaksi. Sellaisten asioiden alkulähteille minä haluan päästä.