Moi Qatarin koneesta jostakin puolivälistä etappia Helsinki-Doha. Tai en minä täältä enää siinä vaiheessa tervehdi, kun saan tämän eetteriin, mutta tällä hetkellä tervehdin ja sehän on oleellisinta. Blogilapsi eleli kirjoittajansa tyylisesti eli hiljaisesti kesän, mutta nyt olen taas back in the business, koska olen taas reissuhommiin asiaankuuluvasti koditon ja vailla tarkkaa tietämystä, mihin olen menossa ja mitä siellä teen. Sen kuitenkin tiedän, että olen 12.10. paikallista aikaa klo 19.35 Sydneyssä, josta jatkan 14.10. wwooffaamaan pari tuntia pohjoiseen Newcastleen! Kertausharjoituksena: se wuuffailu oli niitä vapaaehtoishommia majoitus- ja yleensä myös ruokapalkalla.

Huomionarvoista on, että viime kerrasta viisastuneena tein jonkinlaisen starttisuunnitelman aussielämän alkuun. Viimeksi menin vain Aucklandiin hostelleihin ja sohvasurffaamaan ja aloin metsästää töitä. Ihan hyvinhän se meni, mutta tällä kertaa en aio jäädä jumittamaan suurkaupunkiin. Joku tuollainen Newcastlen kokoinen, tai pienempi, (1.5 kertaa Jyväskylä) voisi olla aika hyvä. Menen sinne nauttimaan jet lagista ja tunnustelemaan, miltä tämä tuleva ”kotimaa” vaikuttaa. Lupauduin pariksi viikoksi wwooffipaikkaan ja mukavankuuloinen ukko sieltä vastasi, että mun työtehtäviin tulee kuulumaan suurten Halloween-kekkereiden järjestäminen naapurustolle. Tapahtumien tuottamista ja johtamista parhaimmillaan, terveisiä vain Jamkiin. 😀

Tähän väliin pitää sanoa sana tästä Qatar Airwaysista. Niin on uudenkarhea kone, kun vasta eilen avasivat tämän reitin! Aterimet on metallia ja muutenkin sellaista pientä ekstraa löytyy, kuten ruudulla pyörivät ohjeet, kuinka rukoilu tulisi suorittaa ja että ei kannata laittaa piilolinssejä lennolle, ettei silimät kuivu. Kiitos tästä. Mun lähellä istuu lapsiperhe ja niitä on huomioitu ihan viimeisen päälle tuossa vieressä. Elokuvakokoelmakin vaikuttaa oikein hyvältä – katsoin äsken tositapahtumiin perustuvan etiopialaisleffan. Yölennolla Doha-Sydney voisi ottaa lasin tai kaksi viiniä ja pistää jonkun Bollywoodin aarteen pyörimään. Hullulla on halvat huvit.

Täällä sitä mennään siis. Jännittävin osuus matkasta on tähän mennessä ollut siirtyminen Lauttasaaresta lentokentälle. Toiset jännittää aaseja ja toiset Helsingin paikallisliikennettä. Selviän jossain buenosaireseissa ja newjorkeissa, mutta mua kuumottaa ihan valtavasti kerkeenkö oikeaan odotuskarsinaan Helsinki-Vantaalla. Voisi alkaa kanavoida näitä jännitysresursseja vaikka kaikkiin niihin vaarallisiin elukoihin, mitä Australiassa tulee kohtaamaan. Lämmin kiitos minun Lauttasaaren majatalon tyypeille, kun aina otatte kassialman yöpymään ja kaupan päälle saa henkistä tukea P-junaan! 😀

Välikevennyksenä triplabatman Buenos Airesista. Facebuukki muistutti, että tämä kuva on julkaistu tasan viisi vuotta sitten.

Näitä lentotunteja on vielä reilusti toistakymmentä jäljellä, joten voisin aikana kuluksi lätistä alustavia suunnitelmiani tälle ennalta määrittelemättömälle ajanjaksolle. Kohdemaa on niin tajuttoman iso, että siellä ei samalla lailla voi sompailla menemään kuin Uudessa Seelannissa. Tai voi, mutta ei tällä mun matkustustyylillä!

Alustavasti kuitenkin ajattelin asuvani pääosan ajasta länsirannikolla jossakin Perthin nurkilla, sillä länsirannikolla on vähemmän wh-viisumilaisia ja kuulemma kaunista luontoa. Haluaisin vältellä itärannikon pahimpia turistirysiä. Kukin tyylillään, mutta en edelleenkään ole menossa kreisibailaamaan ja juomaan halpaa kaljaa rannalla. Olen menossa töihin, tutustumaan ihmisiin, liikuttamaan itseäni, syömään kikherne-tomaattisörsseleitäni toivon mukaan trangiasta ja nauttimaan luonnosta, eli toisin sanoen elämään aika tavallista arkea (pl. trangia), mutta jälleen kerran vieraassa maassa.

Niitä nättejä paikkoja pitäisi kuitenkin itärannikolta nähdä, joten ehkä voisin reissun alussa reissata ja wwooffata hetken idässä ja sitten lentää länteen työmetsälle ja asettumaan. Tämä retki eroaa siinäkin mielessä aiemmasta, että marraskuussa mun seuraani liittyy tyyppi, kenen kanssa on tarkoitus ihmetellä eteenpäin. Tämä tarkoittaa ilmeisesti sitä, että pitäisi osata huomioida toinenkin ihminen suunnitelmissa! Tai tiedä kuinka monta niitä liikkuvia osia loppupeleissä on, saattaa olla autolastillinenkin. Sydneyssä taas mua on vastassa kaveri, joka on asunut maassa tammikuusta lähtien ja muistaakseni alun alkujaan häntä kovasti tällaiselle reissulle yllytin. Asetelma on siis aika erilainen kuin reilu vuosi sitten ja omia maannaisia ja –miehiä tulee löytymään.

—

Jatkumo. Täällä Dohan kentällä onkin kaikki ihan viimeisen päälle ja netti hurisee. Aurinko laski viideltä ja yhtäkkiä olikin yö. Päivälämpötila 39 astetta ja tuosta ikkunasta näkyi hiekka-aavikkoa plus horisontissa pilvenpiirtäjiä. Tax free –myymälöissä on tarjolla useaa sorttia matkamuistokameleita ja luksusbrändien potkuhousuja ja käytävillä pörrää arabi- ja burkhatyyppejä. Kyllä täällä keskimääräistä eksoottisempi meininki on ihan vain siitä syystä, että en ole ottanut hirveästi kontaktia Lähi-Itään. Vaikka onhan omanilainen multimiljönääri kerran kutsunut mut kylään Muscatiin! Tässä täytyy ehkä tarkentaa kyseessä olleen eräs asiakas, joskaan ei sellainen asiakas. Seittemänkymppinen pappa, joka oli muuan kesänä Italiassa vuokraamassa mun työharjoittelupaikan hotellia reteästi koko rakennusta kerrallaan.

Terveisiä täältä!