Terve Otakista! Olen täällä wwooffaamassa mitä persoonallisemmassa uusioperheessä. Pyyhin pölyt ja imuroin koko huushollin tänään ja operaatiossa kesti kaksi tuntia – aivan valtava kartano, kyllä en ymmärrä kokolattiamattoja ja tällaisia valtavia palatseja, en. Otaki on reilun tunnin matkan päässä Wellingtonista, joka kutsuu heti pääsiäisen jälkeen. Tulin tänne kodinhengettäreksi, koska kaikki hostellit on varattu jo aikaa sitten ja kelitkin on aika sateiset, joten täällä on hyvä pysähtyä. Täällä on ihan mukavaa ja rauhallista, mutta ensi viikolla hurautan Wellyyn ja sieltä Eteläsaarelle.

Rotoruassa meni hyvin! Kiiviperhe piti mua kuin omana ”lapsenaan”. Mun piti olla pari-kolme päivää, mutta olin melkein viikon kerran niin pyysivät. Sairastin puoliteholla flunssaa, mikä vaati 11 tunnin yöunia. Pääsin käymään kuuman ja suorastaan tarunhohtoisen vesiputouksen alla uimassa, jylhässä punapuumetsässä kävelyllä, tein turreturistipäiväretken Hobittilaan, vierailin night- ja farmer’s marketilla ja join Guinnessin St. Patrickin päivän kunniaksi, leivoin korvapuusteja syntymäpäivä-kolmekymppisille Hamiltoniin ja mua vietiin kahteen otteeseen mökkeilemään merenrannalle Pukehinaan. Sain toivon mukaan elinikäisiä ystäviä ikähaarukassa 24-58v. ja kutsun mennä kyläilemään uudelleen, mikäli palaan Aucklandiin maareittejä pitkin. Perheen poika on kohta menossa maailmalle ja Eurooppaan määrittelemättömän pitkälle retkelle, johon kuuluu muun muassa Transsiperian junailua ja talonvahtimista Ranskassa. Hän on tietenkin tervetullut Suomeenkin, yhtä hyvin en vain kyllä pysty ruokkimaan kuin mua Rotoruassa evästettiin!

Rotoruan lämpöisiä järviä. Miten käteviä tällaiset olisi Suomessa tammikuussa, ei tarvitsisi aina mennä avantoon.

Hobittilaretkelle lähdin hieman skeptisesti – olisiko kaikki muovista ja opas ryhmäänsä vimmaisesti eteenpuskeva kesätyörahoja tienaava myöhäisteini? Pessimisti ei pety. 😀 Visiitti oli kuitenkin sanalla sanoen sympaattinen ja opas kertoili kattavasti elokuvien filmausurakasta – ei kuitenkaan hirveästi mitään, mitä tällainen entinen fanaatikko ei olisi jo jostain lukenut. Hobittien koloja oli kuitenkin enemmän kuin oletin, yli 40. Vain yhteen sai mennä sisälle ja suurimmasta osasta ei aukea edes ovi. Reissu Rotoruasta kustansi noin 80e, sillä matkaa kertyi tunnin verran suuntaansa. Pelkkä pääsylippu on viidenkympin kieppeillä ja ellen aivan väärin muista, vierailijoita käy 350 000 vuosittain. Ihan mukavat lipputulot siis kertyy, vaikka paikka toki työllistää kesällä 200 ja talvella 100 kokoaikaista työntekijää. 

Sattui melko pilvinen päivä, kaikki näyttäisi vielä söpömmältä aurinkoisena, ruskaisena syyspäivänä… kaikkea ei voi kuitenkaan saada!

Meillä ei ollut party business, siispä tuon lähemmäs ei Bilbon kotia päässyt untsimaan.

Tuo puu ei ole oikea, vaan siinä on 200 000 tekolehteä, joita tuuli välillä puhaltelee irti, joten jollakin riittää askartelua vuodesta toiseen!

Parin tunnin kierros päättyi tietenkin Green Dragon Inniin, joissa sai valita oluen tai siiderin. Yhden, vaikka kuvassa näytänkin siltä, että useampikin olisi alla. En ole muokannut näitä kuvia mitenkään, joten annetaan tuon japanilaisen turistin laukunkin olla tuolla alakulmassa. 🙂

On se söpö! Terveisin FanGirl4Ever_89.

Nyt äiti purskahtaa toivon mukaan ruutunsa takana nauruun (allekirjoittanut 12-vuotiaana mylläsi Sormuksen Ritarit -VHS:ää niin, että se kului melkein puhki. Ei hätää, hankin saman elokuvan vielä DVD:nä ja tilasin pidennetyn version Ruotsista kun kotimaassa oli myyty loppuun…), mutta harkitsen puolivakavissani dinner tourin varaamista toukokuulle. Siinä pääsee ihmettelemään hobittien valtakuntaa iltavalaistuksessa ja syömään! Ehkä tämä kuitenkin nyt riittää yhdeksi elämäksi.

Semmoista! Rotoruasta matka jatkui Tongariron kansallispuistoon ja kiipeämään Mt. Ngauruhoeta eli Mt. Doomia, Konnusta Mordoriin siis. Seuraavat sepustukset siis siitä!