Historiallinen hetki: löysin lopultakin ajan, paikan ja motivaation pienentää kameran kuvia. Jatkossa siis tarjolla muutakin kuin rakeisia puhelinfotoja 🙂

Väärinkäsitysten välttämiseksi kaikista kovimmille fantasiaelokuvafanaatikoille: tämä ei ole se Pinnacles, jossa kuvattiin kolmannen Sormusherraleffan kohtaus, jossain Aragorn ja karvaturrit tunkeuvat sinne kuolleiden vuoristoluoliin huutelemaan väkeä sotaan! Se paikka on lähellä Wellingtonia, pitää siis mennä sinnekin, sen verran hyvät maisema-apajat aukesi tästä pohjoisemmasta nyppyläversiosta.

Lainattiin parin likan kanssa kanssawwooffarin autoa ja hurautettiin Thamesin kautta starttipaikalle. Informatiivisena mukamatkablogina en osaa sanoa missä se startti sijaitsee, mutta ystävälliset tädit Thamesin turisti-infossa antavat mielellään ajo-ohjeita! Patikoinnin piti kestää kolme tuntia, mutta reippaasti homppimalla oltiin majalla jo pari tuntia myöhemmin. Reitti oli sopivan jyrkkä, sydän sai läpättää tiukimmissa kohdissa ja liukkaat rappuset tuottivat jännitystä, sillä edelleenkään en omista vaelluskenkiä, vaan vanhoilla Asicsilla mennään!

Huippu häämötti! Ei korkeanpaikankammoisille…

Sielu leppää näillä poluilla, kintut eivät, ja hyvä niin.

Belgialainen Yael nappasi tämän!

Meitä tervehti vuorilla asuva vanha patu eli ranger, joka luuli meitä 16-kesäisiksi ja käski meidän majoittua ”nuorisohuoneeseen” yläkouluikäisten retkiläisten kanssa. Mikäs siinä. Majassa oli siis yhteensä 80 petipaikkaa kahdessa isossa huoneessa, punkka oli alle 10e nuppi. Yleensä näissä majoissa ei ole kummoisia varusteluja keittiössä, mutta tässä oli padat ja kattilat ja muut tilpehöörit, joten ne, jotka kantoivat omia ruoanlaittovälineitä, tekivät sen ihan turhaan.

Syötiin iltaruuaksi (pelkkää) pastaa (paljon) ja se olikin hyvä idea, koska seuraavat 24 tuntia luulin vatsanahkani ratkeavan – sen verran herkistynyt olen gluteenille tai vehnälle tai jollekin. Tästä pienestä epämiellyttävyystekijästä huolimatta kiivettiin puolisen tuntia majalta aivan huipulle katsomaan auringonlaskua. Osa reitistä meni pitkin kallioon askarreltuja rautatikkaita (kuva ylempänä). Löydettiin huipulta uusia kavereita, joiden kanssa otettiin ensin sata valokuvaa ja myöhemmin pelattiin majalla korttia ja ihailtiin pilvetöntä tähtitaivasta puolilleöin.

Tämän kuvan nappasi espanjalainen Carlos, kaikki creditit hänelle.

Illansuussa.

Jätin makuupussini Aucklandiin, koska mulla on rinkan lisäksi reppu ja läppärilaukku liikkuvina osina. Vietin majayöni siis kietoutuneena wwooff-perheen kaapista löytämääni fleeceen ja that’s it. Onneksi olin ottanut kaikki vaatteet mukaan ja pääsin taas muistelemaan vilpoisia telttaöitä Eteläsaarella. Tuolla korkealla oli nimittäin aika viileää, vaikka majaa lämmittikin 39 muuta tuhisijaa. Yksi wwooffari oli varustautunut vain yksillä pitkillä housuilla ja paidalla sekä takilla, joten raasu tärisi kylmissään koko yön. Mua lämmitti mummun kutomat villasukat ja -lapaset.

Kello kuusi herättiin keittämään herkulliset Rainbow-tyyppiset pikakahvit ja sitten taas puolen tunnin kiipiminen katsomaan auringonnousua. Oli tunnelmallista hiippailla ensin pimeää ja sitten hämärää, sumuista rinnettä aamun sarastaessa ja istua jyrkänteellä katsomassa kun aurinko lopulta nousi. Meillä oli hyvä tuuri sään kanssa: Purangin wwooffarit tekivät saman reissun viikkoa meitä aiemmin ja joutuivat patikoimaan sateessa eivätkä nähneet yöllä tai huipulta mitään pilvien takia. Maisemia olisi voinut tuijottaa vaikka koko päivän, mutta parin tunnin täytyi tällä kertaa riittää, koska meitä odotti iltapäivän työvuoro ja alaskin piti laskeutua.

Aamunsuussa. 

Reissun elämysarvo 9.8, kokonaiskustannukset 20e/hlö! Jos tänne menee kiireisimmän sesongin aikaan tai viikonloppuna, majapaikka kannattaa varata jo hyvissä ajoin – me onnistuttiin buukkaamaan lähtöaamuna. Suunnittelu syö taas seikkailuja, niistä puheenollen: terveisiä täältä Rotoruasta, nämä kiivit ”adoptoi” minut hetkeksi, ja parin päivän vierailu venyy melkein viikkoon. Tarinoita tulossa uimaretkestä kuuman vesiputouksen alle, kalareissusta Tyynellä valtamerellä sekä retkestä Kontuun! Ainaski! Kivaa kirjoitella taas pitkästä aikaa, toivottavasti joku lukeekin. 🙂