Meinasin ajautua täällä vähän sellaiseen ”no reissussa ja keskustassa asuessa sitten!”-lykkäysajatteluun mitä tulee uusien ihmisten tapaamiseen. Perheperiferialla ei tapahdu juuri mitään, mutta nyt viime aikoina olen pitänyt silmät ja korvat ja somet ja kaikki muutkin mahdolliset kanavat auki, koska ihmisten kanssa tarinoiminen on hauskaa ja kiinnostavaa riippumatta juurikaan siitä, syntyykö jostakin kohtaamisesta sata vuotta kestävä yhteydenpito vaiko kymmenen minuutin pituinen. Siispä olen saanut ilon tavata muun muassa ruotsalaisen meribiologin, joka on asunut lähestulkoon kaikkialla aina Antarktiksesta Bolivian kautta Nepaliin, erilaisia lintuja tutkien, asuen välillä viikkoja kerrallaan Muumien uimamajan kokoisissa mökeissä. Ei nettiä, ei puhelinverkkoa, eikä aina edes niin paljoa pinta-alaa, että mahtuisi vapaa-ajalla vaikka lenkkeilemään. Sen sijaan uintia delfiinien kanssa ja  ainoana juttukaverina tutkimusassistentti, joka oli kolme viikkoa puhumatta. Siinäpä slow lifea kerrakseen!

Eilen pelasin biljardia intialaisen hobitin näköisen juuri ja juuri täysi-ikäistyneen (väitti kyllä olevansa 23) kanadalaisen seiloriopiskelijan kanssa, joka tuli kadulla kertomaan mulle, että näytän mukavalta. Hirveän hyvä niin, olisi ankeaa näyttää vihaiselta ja viimaiselta! Olisin voinut sanoa sille, että no kiitos ja hyvää päivän jatkoa sullekin, mutta mulla ei ollut töiden jälkeen kiire mihinkään, joten pyörimme ympyrää intialaisten katukekkereiden ruokakojujen lomassa ja sitten hulluttelin ostamalla yhden (1) oluen. Se oli seilannut erinäisiä reittejä tänne, reissu oli kai kestänyt jonkin verran kauemmin kuin minun kahden vuorokauden pituinen lentomatkani. Saattoihan se puhua puuta heinää, mutta väliäkö tuolla kun oli taas jännittävää kuulla vähän toisenlaisesta elämäntavasta!

Aloo Tikki Chaat kuulosti hauskalta, oli korianteria ja kikherneitä eli oikein hyvää.

Vaikka ulkonäkö olikin aika mielenkiintoinen. En lähde kuitenkaan kritisoimaan, sillä omat sörsselini näyttävät hyvin samanlaisilta.

Tänään tein retken ostamaan kalaöljykapseleita ja sinkkinappuloita, sekä mate-piknikin puistoon. Naapurustossani kehitysvammaisten kanssa työskentelevä argentiinalainen halusi kuulla, miten tällainen finlandesa puhuu espanjaa. Otin haasteen vastaan, kerta argentiinalaisia vaahtokarkkilöllerökeksejäkin oli tarjolla! Siinä onkin syy, miksi silmät ei mene tänä iltana kiinni turhan aikaisin, puolikkaassa termossa matea on meheviä määriä mateiinia, joka vaikuttaa kofeiinin tavoin, mutta ”pehmeämmin”. Istuttiin kolme tuntia, sitten tuli pimeä ja helmikuussa saan kuulemma tehdä tilauksen mitä herkkuja haluaisin tangomaasta, koska se lähtee kohta sinne kolmen kuukauden vierailulle asuttuaan täällä kolme vuotta käymättä kertaakaan kotona. Aika hardcore, en tiedä pystyisinkö itse.

Yerba-purut, bombilla-pilli, mate-kuppi, Sonrisas- ja Merengadas -keekit.

Ja koska ihan kaikki ihmiset ei ole mutkattomalla tavalla mukavia, olen toki ehtinyt jo tavata jos jonkinlaista hiipparia. Tai ehkä hiippari on vähän rumasti sanottu, mutta yleensä ei tarpeen jäädä keskustelemaan henkeviä keski-ikäisten äijien kanssa – no offense, mutta niin se vain menee. Eilen kuitenkin olin juuri parkkeerannut itseni mukavasti puistonpenkille lukemaan, kunnes huomasin jonkun kyykkivän muutaman metrin päässä ottamassa musta kuvia järjestelmäkameralla. Tyyppi tuli esittelemään tuotoksiaan, istui penkin toiselle reunalle ja alkoi haastatella mua. Vastasin lyhyesti mitä mieleen juolahti, ilmoitin myös pitäväni hirvittävän paljon tästä lukemisharrastuksesta, mutta en suoraan kehdannut kehottaa jatkamaan matkaansa. Sillä oli yhtäläinen oikeus istua siinä kuin minullakin, enkä halunnut luopua omastani vaihtamalla paikkaa. Nousi pieni ”hitto, minähän istun tässä vaikka kuinka hiillostat” -”uhma”. Oli keskipäivä, eikä mitään vaaranmerkkejä. Iltapimeällä tilanne on toki toinen. Lopuksi setä piti lyhyehkön monologin elämästään, ilmoitti olevansa National Geographicin valokuvaaja ja lähtevänsä jonnekin näyttelyyn. Nyt tiedän tämänkin! 😀

Loppukaneettina pieni anekdootti lapsista, jotka lähes poikkeuksetta hihkaisee ”HI!”, jos niille hymyilee. Tänään ajoin pyörällä vastaan pientä kiinalaisen näköistä poikaa, joka riemastui niin, että nosti kädet ilmaan ja heilutti mulle molempia. Why not!

Random stories about random people I have met here and a suspicious food picture. I do talk to strangers, it’s fun.