(Pahoittelut, että alussa ei ole ääkkösiä, kirjoitin osan vieraalla koneella! Kuviakaan ei tällä kertaa tule, tämä teksti nimittäin kiinnostaa ehkä kolmea lukijaa, eli mun taloustilanteesta huolestuneita sukulaisia, terve vaan teille! 😀 Seuraava sepustukseni kuvinensa tulee käsittelemään maailman mukavinta telttailukokemusta tähtitaivaan alla Shakespear Parkissa.)

Kylla on suomalaiselle luonteelle aika hankala hyvaksya, etta nyt taytyy torsata ensin ja sitten vasta tienata. Ensin hupi, sitten tyo, mutta olosuhteiden pakosta nain tama nyt menee. Toivottavasti ei tuota huonoa onnea tai jotain mustia kissoja kirjoittaa tasta jo etukateen ennen kuin mitaan nimia on paperilla, mutta otetaan se riski: mina sain tanaan kokoaikatyon! Neljan tahden hotellista (noin 80 huonetta) keskustan tuntumasta. Paasaantoisesti tulen tekemaan vuoroja ravintolan puolella (aamiaisia, lounaita ja illallisia, kokousten cateringia), mutta myos jonkin verran vastaanoton puolella.

Ensin huonot puolet: ravintolatyo on raskasta ja tietenkin myos minimipalkkaista, iltavuoro loppuu kymmenen maissa ja aamuvuoro alkaa jo kuuden kieppeilla ja koska mut palkataan kovimman sesongin alkaessa, jokaisen paivan paatteeksi tietaa varmasti tehneensa. Sitten hyvat puolet: kokoaikatyo on kokoaikatyo ja ravintola-alan kokemus tulee hyodyttamaan mua jatkossa, koska kyseisen alan hommia on aina tarjolla (aion vetää tämän saman work&holiday-ruljanssin myös Australiassa!), ainakaan ei tarvitse tehda yomyohaan toita ja aikaisten vuorojen etu on toki se, etta jo alkuiltapaivasta paasee nauttimaan loppupaivasta. Italiassa tyoharjoittelussa pienessa viiden tähden hotellissa tein kaikkea mahdollista respahommista tarjoiluun ja kukkien kasteluun kahdessa eri vuorossa paivan aikana kuutena paivana viikossa (palkatta, toim. huom.) ja siitakin selvisin mainiosti, joten aivan varmasti tastakin!

Lisaa hyvia puolia: jos kaikki rullaa hyvin, saatan saada tyoviisumin tanne ja sitten sen kanssa voisi asustella pidempaankin jos siltä tuntuu (tällä hetkellä tuntuu, mutta elän toki hurmosvaihetta). Respaan saattaa avautua paikka, tai yksi tyo saattaa poikia muita mahdollisuuksia – mista sita ikina tietaa. Manageri on nuori, sympaattinen nainen, joten uskon toissa olevan siina mielessa mukavaa, kun ollaan ian ja koulutustason puolesta luultavasti suunnilleen samoissa kantimissa.

Taalla on todella paljon tarjolla ns. orjatoita, koska moni  reppureissaaja on valmis tekemaan lahes ihan mita vain matkakassaa kartuttaakseen. Se mun hostellinsiivousseikkailu oli vain yksi esimerkki parhaimmasta päästä. 😀 On hedelmien poimintaa ja pakkausta ja muuta vastaavaa, jota harva on valmis tekemaan kotimaassa (thaimaalaisethan ne meidankin marjat poimii). Mikas siina, jos palkkaus on edes jollain tasolla jarkeva, mutta olen lukenut riittavasti tarinoita, kuinka luvataan tuntipalkkaa, mutta lopulta paatyykin keraamaan pikkuruisia chileja 35-asteen helteessa kahden euron kilotaksalla. Kokemus toki sekin, mutta ei allekirjoittaneelle ehka aivan valttamaton.

Paassa myllaa nyt noin 87 kysymysta. Loppuviikosta olen varmasti viisaampi saatuani maagisen puhelun, jossa sovitaan, koska kayn tekemassa vuoron tai pari ja kirjoittamassa tyosopimuksen. Eniten mua kiinnostaa aloituspaivamaara ja heti kun tiedan sen, rynnin varaamaan mahdollisimman halvan lennon jonnekin pain Etelasaarta ja sielta sitten lyllerran maateitse takaisin tanne entista koyhempana ja motivoituneempana toihin, tai toisinpain – ensin lyllerrys ja sitten lento kotiin. Paitsi köyhempänä, palaan luultavasti myös rajattoman onnellisena siita, etta olen paassyt hiippailemaan hobittien jalanjaljissa ja kompimaan vuorilla! 

Olin niin asennoitunut ensin urakoimaan ja säästämään ja sitten kiertämään, mutta toisaalta tämä on parempi näin. Jos olisin ollut ensin töissä, olisi pitänyt mennä Eteläsaarelle vasta kun siellä on talvi ja hanget korkeat nietokset. Kaunista varmasti, mutta menen mielummin näin kevätvihreillä! Vielä ei ole kiireisin sesonki, joten ihan jokainen koululais- ja saksalaiseläkeläispapparyhmä ei ole siellä yhtä aikaa mun kanssa. Haluan eräjormailla niin paljon kuin kerkeän ja siihen ei helteitä tarvita. Reissuseuraakin pitäisi löytyä aika helposti – Facebookissa on ryhmä Backpackers in New Zealand, missä ihmiset huutelevat bensakulujenjakamisseuraa, myyvät käytettyjä retkikeittimiä, ostavat autoja ja antavat vinkkejä minne mennä.

Koska tämä teksti on vasta kilometrin mittainen, pohdin vielä ääneen, mitä teen tämän kämpän kanssa. Täytyy neuvotella kämppiksen kanssa, että antaisiko se mun huoneen reissuni ajaksi Airbnb-tarkoitukseen ja kokeilenko työmatkapyöräilyä täältä käsin kun palaan, vai myönnetäänkö tosiasiat samantien – jos työt alkaa kuudelta, millä todennäköisyydellä Marita herää klo 4 aamukahville ja lähtee polkemaan klo 04.45, että ehtii ajoissa perille ja suihkuun ennen työvuoroa. Ei niin millään todennäköisyydellä. Katsoin huvikseni, että ensimmäinen bussi olisi perillä puoli seitsemän aikaan, joten jos vuoro alkaa klo 6:00, lähemmäksi muutto on aivan pakollista. Taitaa se muutenkin olla, koska mielummin maksan enemmän vuokraa ja asun lähempänä, kuin kulutan kärjistetysti puolet palkasta matkoihin. Ehkä tätä ei tarvitse ihan tänä iltana vielä murehtia, mun pitäisi nyt pian opetella se NO WORRIES-asenne!

Kommenttiboksiin otetaan ilolla vastaan kommentit, jos joku jaksoi lukea loppuun asti. 🙂 Suurella riemulla myös ihan kaikki vinkit, mitä nähdä täällä kiivimaassa! Ihan hyvän listan olen jo kerännyt tutuilta: Tongariro, Cape Reinga, Wanaka, Queenstown, Kaikoura, Abel Tazman, Dunedin, Franz Josef Glacier, Wellington, Tiritiri ja tietysti Matamata, missä ne hobitit hengaili! Osa näistä on Pohjoissaarella, minkä kanssa ei ole niin paniikki, kun joskus on varmasti vapaita viikonloppuja tehdä ekskursioita.

I got a fulltime job today! Minimum wage, hard restaurant work in a hotel (also at the reception but not that much) but fulltime job is a fulltime job and every experience is good. Not sure when I will start but not before the high season starts, so first I will go to travel around the country, become very poor and then work like a maniac to get back the savings I’ve spent. How does that sound, more or less like a plan?