Nyt täytyy avata vähän otsikkoa. Palasin juuri takaisin couchsurfing-tukikohtaani, ei voi kun hämmästellä miten loputtoman ystävällisiä ihmisiä onnistuin löytämään heti kättelyssä, ja kuinka minut haettiin tänne kasseineni ja nyssäköineni samantien kun paljastui millaisen liisteriin olin itseäni lähmäämässä. Aloitin maanantaina siivoilun hostellissa, neljän tunnin vuoro meni nopeasti ja oli aika urheilullista kiipeillä petaamaan yläsänkyjä, hinkata keittiötä puhtaaksi ja sen sellaista. Muut ”orjat” olivat kuitenkin tosi mukavia ja ajattelin, että kyllähän tätä nyt hetken tekee. Aamulla olin kuitenkin tuntenut kurkun karheaksi ja yöllä kuulin miten ympärillä yskittiin, ja ajattelin, että kai tässä kohta täytyy itsekin sairastaa muiden mukana. Yskimisen taustalla oli kuitenkin jotain muuta… jatkan ”jännitys”tarinaa. 😀

Eilen työpäivän jälkeen lähdin retkelle supermarkettiin, vietin siellä tunnin kooten arsenaalia keittiöön, hankin paikallisen plussakortin (tärkeää!), rahtasin 85 dollarin ostokset ’kotiin’ ja lähdin reilun tunnin iltajuoksulle ympäri keskustaa. Ulkoilmassa kurkku oli ihan ok ja lenkki meni mainiosti, venyttelin takareisiä kotiovella ja suihkun jälkeen kokkailin hippisoppaa keittiössä. Tuntui ihan riittävän kodilta, pidän siitä, että on ihmisiä ympärillä. Vähemmän kuin 15 riittäisi, mutta 15 menee myös. Tai 25. Why not!

Tänään aamulla siivoilin brittitytön kanssa, joka kysyi missä dormissa nukun (20 hlön dormi!), ja kertoi itse nukkuneensa viereissä punkassa aiemmin, mutta vaihtaneensa sänkypaikkaa saatuaan hengitysoireita – tarkemmin sanottuna sellaisia oireita, että yhtenä aamuna oli pitänyt soittaa ambulanssi, viettää yö sairaalassa happinaamarin kanssa ja nykyään tyttö työskentelee se sellainen astmaatikkojen inhalaattoripiippu-asia taskussa. Kysymys numero yksi: kuka jää töihin paikkaan, jossa sairastuu niin, että melkein henki lähtee? Kysymys numero kaksi: kuinka tällaisessa paikassa voi kukaan työskennellä, ja millä oikeudella uusia työntekijöitä palkatessa (tai tässä tapauksessa ”palkatessa”) heille jätetään kertomatta, että rakennuksesta löytyy hometta?

Ei ollut flunssaa ei se köhiminen. Menin tutkimaan tarkemmin seinää, laittamaan hostille viestiä ja kuvan seinästä, ja hän kertoi mustan töhnän olevan mustaa hometta, joka on kuulemma todella yleistä täällä, koska rakennukset ovat kosteita etenkin talvisin. Päätin siivota vuoron loppuun, pakkasin kamani ja jäin odottamaan, että viimainen esinainen lähtee töistä, sillä tytön mukaan häntä ei kiinnosta – oli kuitannut sairaalareissun laittamalla huoneeseen pari ilmankosteudenpoistajaa, ja sillä hyvä kuulemma. Työkavereita ja muita asukkaita tuli kyselemään miksi pakkaan, näytin muutamille seinää, ja asenne tuntui monilla olevan, että ei se mitään, jos on vähän hometta. Minä en lähde riskeeraamaan terveyttäni vaikka saisin 100 euroa tunnilta, enkä varsinkaan tällaisen orjatyön takia.

Kerroin iltarespalle kuinka asia on, ja hän kysyi, haluanko vaihtaa johonkin toiseen huoneeseen. En, vaan kierrän tämän koko korttelin kaukaa jatkossa… Pyysi vielä huomenna tulemaan ja kertomaan kasvotusten esinaiselle, mutta sanoin, etten jaksa maksaa 12 dollarin bussimaksuja vain sen takia, mutta sähköpostin voin laittaa. Lähetin lyhyen ja ytimekkään viestin ja olen valmis ottamaan raivon vastaan sieltä suunnalta – on naurettavaa, että tunnen huonoa omaatuntoa kun en voinutkaan tehdä siellä sitä kahta kuukautta, mistä sähköpostitse ovittiin, mutta ei onneksi vielä kirjoitettu mitään sopimusta. Onneksi tapasin sen britin ja toivon, että kaikki kelle asiasta keuhkosin, ymmärtävät vaihtaa maisemaa ja pian.

Ei paniikkia, äiti! Olen turvassa ja jemmassa täällä raikkaassa ilmanalassa, ja huomenna menen ostamaan vähän siistimpiä vaatteita, koska torstaina aamupäivällä odottaa rekrytoimiston haastattelu. En ole moisessa ennen asioinut, mutta ne siis etsii sopivia työntekijöitä yrityksille, ja jos hakija saa töitä, toimisto nappaa palkasta itselleen 10 %. Eivät kuitenkaan välitä töitä, joissa tuntipalkka on alle 18 dollaria, ja koska minimi on täällä 15-16 dollaria, tuo on ihan ok. Pitää viedä passi, työviisumi, suosittelijoiden tiedot ja sen sellaista ja ottaa haltuun kiiviaksentti ylihuomiseen mennessä. 😀 Nyt ei ole enää mitään ”orjatyön” luomia rajoituksia, joten voin työskennellä koska vain ja oikeastaan missä vain, kunhan edes siedettävän välimatkan päässä.

Välikevennyksenä kuvitusta kivisellä (hiekkaisella) urapolulla etenemisestä männäviikolta.

Missä minä sitten aion asua? Täällä! Meksikolaislikat muuttavat jonkun kaverinsa luo tähän ihan lähelle ja minä voin vuokrata tuon huoneen, mikä jää tyhjäksi. Matt (host) tuumasi, että vuokrasta voidaan neuvotella – jos saan aivan miminipalkkaisen työn, voin maksaa vähemmän, ja jos vähän reilummin palkatun niin sitten vähän enemmän. Kuulostaa enemmän kuin kohtuulliselta, johan minä olen täällä luuhannut ilmaiseksi yli viikon ja nyt taas muutaman päivän lisää. Tämä Te Atatu on alueena mukava ja rauhallinen ja jos pääsen nyt oikeasti asettumaan tänne hetkeksi, aion hankkia pyörän ja hurauttaa sillä tuon 11-12 km keskustaan – sinne menee reitti merenrantaa pitkin. 

Kiivit sanoo kaikkeen ”no worries” eli ”ei huolta”, sekä ”it will be alright” – ”kaikki tulee menemään hyvin”. Näillä iskulauseilla eteenpäin!

Loppukaneettina voisin vielä painottaa, miten mukavalta tuntuu, kun tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä kotoa, vieraassa maassa ja kulttuurissa, ihmiset ottavat (ylenpalttisen) vieraanvaraisesti vastaan ja pelastavat pulasta. Haluan olla jollekin minun kotimaahan muuttavalle samanlainen lifesaver kuin Matt (ja tytöt!) mulle. Toki olen muutamaan otteeseen hostannut sohvavieraita ja tutoroinut lukuisia vaihto-oppilaita, mutta aina voi parantaa.

I tried to work in a hostel as a cleaner slave (no salary, just free accommodation if 15 hrs work weekly) but the hostel had mold and I thought my health is quite valuable. I run away and I am now back to my couchsurfing place, my host is saving my lungs and life and my mission is to do the same to someone who moves into my country! Current mission is to find a normal job that doesn’t harm me or the others…