​

Kun elokuussa kävelin ensimmäisistä cheertanssitreeneistä kotia kohti, en todellakaan ollut myytyä naista. Totta puhuen mietin vielä parien treenien jälkeenkin jatkanko koko lajia ollenkaan. Jotenkin päädyin kuitenkin lopulta maksamaan kausimaksun ja lisenssin ja jatkamaan treenaamista.

Muutamien treenien jälkeen tajusin olevani aivan koukussa. Pakko tanssia, venytellä, tehdä piruetteja, heittää jalkaa, treenata lisää ja vielä lisää! 

On ollut ihan mieletöntä löytää aikuisiällä harrastus, joka iskee näin täysillä. Cheertanssi on laji joka vaatii paitsi paljon rytmitajua, notkeutta ja ilmaisutaitoa, niin myös rutkasti sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Sitkeys ja kärsivällisyys eivät varsinaisesti ole nuorempana olleet toisia nimiäni, mutta iän myötä olen kehittynyt sillä saralla. Ehkä juuri se on syy miksi näin aikuisempana treenaamiseen saa ihan erilaisen motivaation.

Ennen cheertanssia olen harrastanut balettia, paria muuta tanssilajia ja cheerleadingia. Jokaisesta näistä on ollut hyötyä cheertanssissa, mutta hurjasti on joutunut opettelemaan myös uutta. Notkeuden kanssa olen joutunut tosissaan taistelemaan, kun vielä kesällä lajin aloittaessani oma notkeustasoni oli suurin piirtein tasoa näkkileipä… 🙂

Cheertanssissa yksi iso motivaattorini on myös mahdollisuus kisata. Viime syksynä kisasimme joukkueeni kanssa neljät eri kisat, joista loppuhuipennuksena SM-finaali. Meidän joukkueemme on kilpaileva harrastejoukkue, eli treenejä on kahdet viikossa (+vapaaehtoinen balettitunti) ja halukkaat pääsevät myös kisaamaan. Se tunne kun on vetänyt reilun parin minuutin mittaisen kisaohjelman läpi ja poseeraa loppuasennossa on yksinkertaisesti aivan mieletön!

Toiveissani on harrastaa cheertanssia niin pitkälle kuin aikaa riittää ja kroppa kestää (tähän voi onneksi vaikuttaa paljonkin omalla ahkeralla kehonhuollolla!). Jos taitoa karttuu tarpeeksi, haaveilen jossain vaiheessa pääseväni mukaan myös seuramme edustusjoukkueeseen. Siinäpä onkin treenimotivaattoria kerrakseen! 🙂

​

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä on pakko kehua joukkuelajien hienoutta ylipäätään, ja ennen kaikkea sitä upeaa porukkaa jonka olen itse saanut ympärilleni cheertanssin myötä. Ne naiset eivät nimittäin ole enää pelkkiä joukkuekavereita, vaan myös ystäviä. 🙂

Minkälaisia lajeja te muut olette aikuisiällä löytäneet ja mikä motivoi teitä treenaamaan?

​Anna