Ulos kuoresta

Mainitsin yhdessä aiemmassa jutussani, että keväisin olen monesti ollut aivan poikki. Sellainen kevät oli myös tänä keväänä. Tuntui siltä, kuin olisin oman kuoreni sisällä pohtinut kaikkea, mikä voi mennä pieleen. Etten kuitenkaan osaa, jaksa tai pysty. Olin kuin tuon kuvan kotilo kaltereiden takana -niiden, jotka itse rakensin.

En silloin oikein tiennyt, miten edetä opinnäytetyöni kanssa ja tein siitä itselleni elämää suuremman kysymyksen. Huvittavinta tässä on se, että olen aina ollut koulussa hyvä nimenomaan kirjallisissa töissä. Minussa on kuitenkin vielä hieman täydellisyydentavoittelijan vikaa, ja jos en meinaa keksiä parasta ratkaisua johonkin ongelmaan, ahdistun. Kesti kauan ymmärtää, että ei haittaa jos työssäni kaikki ei tulisi olemaan täydellisen mietittyä.

Päätin pitää kesäkuun taukoa stressaamisesta, ja se onnistuikin aika hyvin. Tosin siinä meni heinäkuu ja iso osa elokuusta, etten tehnyt opinnäytetyön eteen juuri mitään. Mutta ihan kuin tällä viikolla olisi lamppu syttynyt jossakin pääni yläpuolella, kun tajusin valmistumisen häämöttävän muutaman kuukauden päässä. Syyskuussa ja lokakuussakin täytyy tehdä vielä paljon töitä sen eteen, mutta vihdoin olen käsittänyt, että tästä kyllä selvitään. Vaikka täytyisi mennä läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Valmistun huomattavasti myöhemmin kuin suurin osa luokaltamme, mutta toisaalta tämä on minun polkuni, minun elämäni.

Keväällä eräs ystäväni kertoi minulle saavansa joka arkiaamu sähköpostiinsa Ajatusten Aamiaisen. Olin kyllä kuullut siitä ennenkin, mutta silloin päätin tilata sen itsellenikin. Suosittelen ehdottomasti kaikille, aamiaiseksi on hyvä saada myös henkistä ravintoa! Vaikka aluksi tämän virtuaaliaamiaisen jutut monesti hieman ärsyttivätkin. Ai miksikö? Koska tiesin, että juuri noin pitäisi toimia ja ajatella, mutta en vain osannut.

Mutta ilmeisesti toisto tekee tehtävänsä. Pikkuhiljaa olen alkanut luottaa positiivisen ajattelun voimaan ja siihen, että asiat kyllä sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla, kun vain uskon niin. Asioita ei välttämättä voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi. Ilman alkuvuoden ajatuksia en välttämättä kirjoittaisi tätäkään, (kenties tähän mennessä henkilökohtaisinta) juttuani täällä.

Olen varma, että pääsen pian siivilleni opiskelujen loppusuoran suhteen. Aivan kuin kuvien perhonen.