Kuinka löytää kadotettu liikunnan ilo
Oli aika, jolloin saatoin pitää itseäni aktiivisena liikkujana, jopa urheilijana. Oli yleisurheilua ja kisoja, sirkusta ja karatea. Melkein joka ilta jotain, ja ensimmäisenä lukiovuotena vielä kolmena aamuna viikossa urheilijakoulutus, jolloin tein voima- ja lajiharjoituksia itsenäisesti. Kunnes paloin loppuun. En niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Aiemmin mukavasta ajanvietteestä oli tullut pakkopullaa, suorittamista ja liian vakavaa suhteutettuna siihen, kuinka hyvä oikeasti edes olin. Muiden mielestä en kehittynyt yu-lajeissani tarpeeksi ja painoakin olisi pitänyt saada nostettua. Sainkin voimatreenillä painon nousemaan pari kiloa, mikä on tällaiset kilojaeitulevaikkakuinkasyön-geenit omistavalle jo aikoimen saavutus. Kuulemma olisi pitänyt painaa melkein kymmenen kiloa enemmän. Eihän tuollainen kukkakeppi kuulaa työnnä tai kiekkoa heitä. Niimpä eräänä päivänä päätin, että nyt se on loppu. Urheilun lopettaminen oli tietyistä seikoista johtuen yksi vaikeimmista, mutta kuitenkin helpottavimmista päätöksistä, joita olin joutunut siihen mennessä tekemään. Taakka putosi harteilta, vaikka ympäristön painostus jatkamiseen velloikin vielä ympärilläni ja tunsin itseni huonoksi ja luovuttajaksi.
Sirkus ja karate jäivät elämääni vielä pariksi vuodeksi, kunnes muutin pois kotoa opiskelemaan. Muuton jälkeen liikkumiseni on ollut todella vähäistä ja koostunut pitkälti vain kävelylenkeistä ja satunnaisesta pyöräilystä ja kahvakuulailusta. Ja näin on nyt menty viisi vuotta. Aina päätän, että no huomenna sitten alan liikkumaan. Sitten se onkin ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna.. Vuoden 2012 syksyllä rekisteröidyin jopa Heiaheiaan, jos se saisi motivaatiota nostettua. Mutta ei sekään riitä motivaatoksi, että näkee tietokoneen ruudulta monta tuntia sitä nyt onkaan viikossa tullut liikuttua.
Nyt viimeaikoina olen ihan tosissani miettinyt, että alan kohottamaan kuntoa. Olen jo muutaman kerran vetänyt itselleni tunnustelevat kahvakuulatreenit. Happi meinaa loppua jo melkein ennen kuin olen tehnyt juuri mitään. Se jos mikä kertoo siitä, että nyt on aika toimia.
Olin tässä eräänä päivänä kuuntelemassa, kun Suurimmasta pudottajastakin tuttu valmentaja Mikko Nummenmaa luennoi hyvinvoinnista ja kestävästä muutoksesta. Luento pidettiin kauppakeskuksessa, ja ihmettelin, kuinka harva oikeasti jaksoi pysähtyä kuuntelemaan. Ehkä ihmisillä on hyvinvointiasiat niin hyvin hallussa, että lisäinspiraatiota ei kaivata? Tai sitten ei vain kiinnosta tai on liian kiire, mikä on surullista. Minusta Nummenmaalla oli hyvin helpostilähestyttävä näkökulma liikkumiseen ja hyvinvointiin. Olosuhteiden kartoittaminen, usko omaan tekemiseen ja sitkeys tulivat vahvasti esille. Jotta kestävä muutos olisi mahdollinen, edellä mainittujen lisäksi taustalta täytyy löytyä myös oma halu. Millaisista arvoista oma motivaatio hyvinvoinnin lisäämiseksi saa polttoainetta?
Niin, miksi haluan nyt alkaa panostaa enemmän hyvinvointiini? Koska haluan tuntea oloni ja itseni terveemmäksi, ryhdikkäämmäksi niin fyysisesti kuin henkisesti, ja onnellisemmaksi. Haluan myös saada takaisin voimakkaamman, liikkuvamman, kestävämmän ja notkeamman kehon, jolla pystyn ja jaksan tehdä monia asioita paremmin kuin nyt. Ennen kaikkea haluan liikkua ja syödäkin paremmin, koska itse tahdon, enkä siksi, että joku muu käskee.
Tarkoitukseni ei ole ryhtyä bodailemaan joka päivä ja tarkkailemaan pakonomaisesti syömisiäni. Ei. Nummenmaakin korosti mielestäni sitä, että liikunnan tulee olla hauskaa ja on hyvä harrastaa sellaisia lajeja, joista pitää. Jatkan siis kävelylenkkejäni ja lisään pikkuhiljaa enemmän kahvakuulahommia ja keskivartaloharjoituksia ynnä muita viikkoon, kunhan kunto tästä kehittyy ja palautumispäivät käyvät lyhyemmiksi. Juoksua voisin myös kokeilla, vaikken siitä erityisemmin ole ikinä pitänytkään. Ainahan sitä voi oppia pitämään?
En lopettanut yleisurheilua siksi, etten olisi pitänyt kiekonheitosta ja voimaharjoituksista, vaan siksi, ettei se ollut enää hauskaa. En halua nyt tehdä liikkumisesta heti alkuunsa pakkoa ja liian tarkasti suunniteltua, vaan koitan katsoa vähän fiiliksen mukaan niin, että viikkoon mahtuisi kuitenki useampi treeni. Uskon, että tämä tästä vielä muotoutuu!