Aina lopulta koittaa hetki

Näin tuon kuvien lainauksen yhdessä kortissa jokin aika sitten, ja siitä lähtien se on pyörinyt mielessäni. Kuinka totta se onkaan. Kukka ei jaksa pysyä nupussa aina, vaan vähitellen se alkaa raottaa terälehtiään. Samoin kotelosta kuoriutuu perhonen, kun aika on kypsä. Turvallinen kotelo on käynyt liian ahtaaksi, ja se haluaa aukaista siipensä, kokeilla minne saakka ne kantavat. Murtaa muurin sen ja maailman välillä. Ensin yksi siivenisku, sitten toinen. Ja niin se lentää, minne ikinä tahtookaan.

Minusta on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että aika alkaa olla kypsä minullekin. En halua enää kasvattaa muuria itseni ja maailman väliin, vaan purkaa sen tiili tiileltä. Tai itseasiassa välillä täytyy käyttää vähän lekaakin.

Purkutyöt on aloitettu, jotta voin rakentaa jotain kestävämpää.