Nappulat omissa käsissä

Onko teillä voimabiisejä?

Minulle niitä ilmaantuu aina silloin tällöin. Vuoden vaihteessa sellainen oli Johanna Kurkelan Ei panikoida, ei hätiköidä. Nyt olen kuunnellut sillä korvalla Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -kappaletta. Olen nähnyt Kaijan esiintyvän ainakin pariin kertaan, ja siinä naisessa todella on karismaa. Ei sellaista ylpeilevää itseriittoisuutta, vaan jostain sisältä kumpuavaa voimaa. Omanarvontuntoa.

”Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään. Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää. Mut älä unohda, että nyt lopultakin on sun vuoro taas. Ja mä voin luvata, ettei se satuta kun kaiken pudottaa. Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään. Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää. Joten anna mennä, joten anna mennä”.

Minulle on sanottu, että älä koskaan pyydä anteeksi olemassaoloasi. Riität sellaisena kuin olet. Tätä olenkin yrittänyt tässä jo hyvän tovin sisäistää, ja tuntuu kuin se viimeinkin alkaisi iskostua tietoiseen mieleen. Uskon, että jossain sisimmässämme kaikki tiedämme olevamme arvokkaita omana itsenämme, riippumatta saavutuksista, teoista, tekemättä jättämisistä ja statuksista. Tuo tieto on vain saattanut peittyä kaiken tomun -ajatusten, väärien uskomusten, oletusten, vaatimusten- alle. Jos on tottunut mitätöiviin ajatuksiinsa, ei niistä ihan hetkessä irti pääse. Kun asian tiedostaa, sitä voi kuitenkin alkaa työstämään, siirto siirrolta, vähän niinkuin shakissa. Pelistrategiaan voi tulla yllättäviä muutoksia ja silloin täytyy vain keksiä uusi. Tärkeintä on kuitenkin se, että suunnitelma on oma, eikä jonkun toisen.

Aurinkoista päivää teille kaikille ihanille siellä missä ikinä olettekin!

<3