Musiikin äärellä

Viime lauantaina eräs pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun pääsin kuuntelemaan suosikkiartistiani Johanna Kurkelaa hänen keikalleen. Eikä minun tarvinnut edes matkustaa mihinkään sitä varten, mitä luksusta! Jos asuu suuressa kaupungissa, on varmasti tottunut siihen, että kiinnostavia keikkoja löytyy varmasti joka viikolle. Täällä Kymenlaaksossa se taas on harvinaisempaa herkkua, ja ehkä siksi en olekaan kovin paljon elämäni aikana keikoilla käynyt.

Olimme ystäväni kanssa ostaneet liput jo aika aikaisessa vaiheessa, sillä ystäväni on todellinen musiikin ja keikkojen ystävä ja halusi eturivin paikat. Ja täytyy sanoa, että eturivissä  oli oikein mukavaa! Uskon, että hetkeen pystyi keskittymäänkin paremmin, kun ei tarvinnut kuikuilla keidenkään takaraivojen välistä nähdäkseen lavalle.

Odotin konsertilta paljon, mutta odotukseni täyttyivät moninkertaisesti. Ensinnäkin keikka alkoi uuden levyn suosikkikappaleellani ja viimeinen biisi ennen encorea oli myöskin toinen suosikkini kyseiseltä levyltä. Ja mukana olivat myös Minä rakastan elämää ja Kaikki askeleet, jotka ovat lempikappaleitani vanhoilta levyiltä. Ja musiikki kuulosti jopa paremmalta kuin levyllä.

Mielestäni livekeikoissa on parasta juurikin tunnelma, joka syntyy siitä, kun ihmiset ovat kerääntyneet yhteen kuuntelemaan ja nauttimaan. Oman lisänsä tuo se, kuinka hyvin laulaja ja bändi ovat yhteydessä yleisöön. Kurkelan konsertissa ei kovin paljon välispiikkejä ollut, mutta mielestäni hänen kontaktinsa yleisön kanssa oli silti silmin havaittava, jopa melkein kuvainnollisesti käsinkosketeltava. Läsnäolo välittyi vahvasti.

Lisäksi keikoilla ja muissakin esityksissä (vanhana sirkuslaisena) kiinnitän huomiota itse showhun, eli esiintymisvaatteisiin ja -meikkiin, koreografioihin ja valosuunnitteluun. Tietysti musiikki toimisi ilman ylimääräisiä valojakin, mutta mielestäni on hienoa, jos jaksaa nähdä sen verran vaivaa, että tarjoaa aistikokemuksia myös muuten kuin kuulemisen kautta. Johannan esiintymisasut olivat molemmat upean fantasiatyyppisiä, ja valot loivat maagisen tunnelman. Kokonaisuus oli tarkasti mietitty.

Vaikka konsertti olikin upea, aloin miettiä, haluaisinko kuitenkaan nähdä kaikkia mahdollisia keikkoja samalta kiertueelta. Toki olisi hienoa kokea tuollainen elämys vaikka joka päivä, mutta katoaisiko siitä kuitenkin jonkinlainen hohto ja ainutlaatuisuus? Keikat menisivät varmasti päässäni sekaisin ja keikoilla käymisestä tulisi tavanomaista. Olen vähän sitä mieltä, että kun käy harvemmin jossakin, niin sitä hetkeä osaa arvostaa paremmin.

En muista, koska olisin julkaissut täällä pokkarilla otettuja kuvia. En myöskään ollut käyttänyt sitä oikeastaan pitkään aikaan, mutta halusin saada keikasta pari muistoa itselleni. Nämä kuvat eivät ole millään tavalla täydellisiä tai teknisesti edes hyviä, mutta ehkä näisty välittyy pieni palanen sitä taianomaista tunnelmaa, mikä konsertissa vallitsi.

Jos loppuunmyyty konserttisalillinen osoittaa suosiotaan kahdesti seisaallaan, täytyi illan olla muidenkin kuin minun mielestäni aika loistava!