Ystäväni

Viime viikonloppuna pääsin tutustumaan hieman Pälkäneeseen, kun kävin siellä ensimmäistä kertaa ystäväni Reetan luona. Niin ihanasti sisustettu koti, jossa ei ole juurikaan uutta tavaraa vaan kaikkea kaunista vanhaa. Kävimme vähän kuvailemassa ja leikkimässä metsässä Laipanmaalla Pihtilammen rannalla. Kaunista seutua! Tuli taas huomattua, että langaton kaukolaukaisin on aika hyvä näihin kaverikuviin. Saa vähän erilaisia kuvia kuin käden mitan päästä otetut kaveriselfiet, vaikka hauskojahan nekin ovat.

Joskus ala-asteella kirjoittelimme Reetan kanssa kirjeitä ja vaihtelimme swappeja, mutta jossain vaiheessa yhteydenpito loppui. En edes muista miksi. Yläaste meni ja lukio alkoi, ja päädyimme samalle luokalle. Ja onneksi päädyimme! Ystävystyimme uudestaan ja paremmin kuin silloin lapsina, eikä yhteydenpito tällä kertaa päättynyt vaan on jatkunut välimatkoista huolimatta.

Muistan kun joskus sanoin Reetalle, että aina kun on nähnyt hänen kanssaan niin posket ovat sen jälkeen ihan kipeät, nimittäin nauramisesta. Reetta on vähän sellainen hassuttelija, joka keksii kaikkia hauskoja juttuja ja lähtee niihin myös mukaan. 

Meissä on paljon samaa, kuten pohdiskelevuus ja herkkyys ja tietynlainen luonnonlapsimaisuus. Mutta erojakin löytyy. Ystäväni on aika suorapuheinen, ja koskaan ei tiedä mikä kysymys seuraavaksi putkahtaa ulos. Itse en ehkä osaa aina puhua asioista niin suoraan, mutta Reetan kanssa tätä on kyllä joutunut harjoittelemaan. Mikä on ihan hyvä asia..! Reetalle en pystyisi edes esittämään mitään, joten reaktioni näihin puskan takaa tuleviin kysymyksiin ovat hyvinkin aitoja. Mutta toisinaan voi myöskin vaan olla hiljaa puhumatta mitään.

Kuten sanoinkin, niin metsässä tuli vähän leikittyäkin. Niin yllytyshullu en ole, että olisin lähtenyt seisomaan päälläni tuolla kapealla sillalla. Vaikka päälläseisontaa voin kyllä harrastaa melkein missä vaan, niin tuo oli minusta liian riskialtis paikka. Olisin todennäköisesti löytänyt itseni vedestä sen jälkeen. Pitäydyin käsilläseisonnassa puuta vasten.

Jos lähtee porukalla kuvailemaan, niin on aina parempi, jos kaikilla on kamerat mukana. Silloin ei tule tunnetta, että olisi jotenkin hidasteena, ja pääsee itsekin useampaan kuvaan. Onneksi Reettakin tykkää kuvailla ja olla myös itse mallina. Meidän perinteiset kuvaussessiot saivat siis jatkoa. Jos asuisimme lähempänä toisiamme, näitä kuvaussessioita olisi varmasti useamminkin.

Tämän postauksen pointti on se, että saa kyllä olla niin kiitollinen, kun on näin ihania ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa voi jakaa niin hyvät kuin huonotkin hetket. Olen aina ollut sitä mieltä, että laatu korvaa määrän! ;)

Kiitos siis vielä kivasta viikonlopusta sinne Pälkäneen suuntaan.<3